Kommentti: Susanna Koski raivostutti, mutta kokoomus tarvitsee myös hänenlaisiaan

Susanna Koski on hankala tapaus Orpon taktiikan kannalta, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Orpo on antanut tilaa kokoomuksen perinteiselle sosiaalisiivelle, joka pyrkii ymmärtämään myös niitä, jotka eivät aja Audilla.

19.5.2018 9:01

Karl Marx, joka syntyi 200 vuotta sitten, on kuollut. Kansanedustaja Susanna Koski (kok) on hänen profeettansa, hallelujaa!

Ai kuinka? No tuossa viikolla Koski herätti ärtymystä suhtautumalla kylmäkiskoisesti rollaattorin avulla liikkuvaan pitkäaikaistyöttömään. He tapasivat Ylen A-stu­diossa. Koski piti talousteoreettisen luennon työttömyysongelmasta. Näin:

– Köyhyys on aineellista puutetta, eiks niin? Jos ihminen on työtön, hän ei kykene myymään osaamistaan ja tuottamaan lisäarvoa, joka auttaa hänet köyhyydestä pois, Koski tiivisti.

Työtön yritti tähän sanoa, että onhan maailma mahdollisuuksia täynnä, mutta kun on näitä rajoitteita. Hän ilmeisesti tarkoitti terveyttään.

– Kaikilla meillä on kuule rajoitteita, hah, hah, hah, vastasi sympaattinen Koski.

Tästä jotkut suuttuivat. Kosken lisäarvo-analyysi oli kuitenkin mielenkiintoisempi, lähes historiallinen.

Karl Marxin aatteet ovat kuolleet mutta kummittelevat kuin haamu Euroopassa. Niitä kuulee mitä yllättävämmiltä tahoilta. Lisäarvo (englanniksi surplus value, saksaksi Mehrwert) on marxilaisen taloustieteen keskeinen käsite. Nyt on kuitenkin niin, että kriitikoidensa mielestä Marx ei koskaan saanut sitä naulattua napakasti teorioihinsa. Vain bestis Friedrich Engels oli Marxin mieliksi ymmärtävinään täysillä, mitä Marx tarkoitti.

Nyt, 150 vuotta myöhemmin, kansanedustaja Koski Suomesta on tiivistänyt lisäarvon merkityksen ja vielä käytännöllisellä tavalla, jolla voi patistaa vajaatyökykyisen työttömän töihin. Kymmenen papukaijaa ja Lenin-merkki!

Teorian maailma on mukavan suojainen. Marxkin viihtyi parhaiten kirjastossa. Käytäntö on hankalampaa.

Käytännössä kansanedustaja Koski aiheutti päänsärkyä puolueelleen kokoomukselle. Puheenjohtaja Petteri Orpo on käyttänyt kaksi työlästä vuotta nostamalla kannatusta alamäestä, johon puolue oli Alexander Stubbin aikana luiskahtaa.

Stubbin synti oli esiintyminen, joka vastoin tarkoitusta tulkittiin koppavan herraskaiseksi. Stubbin johtoajatus puoluejohtajana oli lähinnä, että hän johtaa joukot sinne, minne nämä haluavat mennä. Silloin ne eivät yleensä mene minnekään. Mutta olennaista on, miltä kaikki näyttää.

Orpo yrittää saada kokoomuksen näyttämään paremmalta antamalla enemmän tilaa sen perinteiselle sosiaalisiivelle, jonka käsityksen mukaan myös ihmisellä, jolla ei ole Audia, saattaa olla ihmisarvo. Tämä toimii, koska kokoomuksen jäsenistöstä iso osa on palkansaajia ja äänestäjistä suuri joukko ei edes kovin suuripalkkaisia. Kokoomus kisaa tasaväkisesti suurimman puolueen paikasta pääoppositiopuolue Sdp:n kanssa.

Susanna Koski, noin ihan esimerkkinä, on hankala tapaus Orpon taktiikan kannalta. Hän voi pelottaa niitä kokoomuksen äänestäjiä, jotka vielä hetki sitten pelkäsivät oman työpaikkansa puolesta taantumavuosina. Usko jopa markkinatalouden siunauksiin voi murtua, kun se pannaan liian koville. Susanna Koski hengenheimolaisineen väläyttää välillä kokoomuksen vinoja kasvoja, jotka pelottavat osaa puo­lueen jäsenistäkin.

Toisaalta heitä myös tarvitaan. Kokoomuksessa on ihmisiä, jotka vilpittömästi uskovat, että lempeintä mitä työttömälle voi antaa, on herättävä potku persuuksille. He ovat yleensä tosiuskovaisia, joita pieni särmikkyys vain innostaa. Koski kuuluu heidän sankareihinsa, ja heidätkin pitää puolueessa pitää.

Ongelma ei ole uusi tai vain kokoomusta koskeva. 1960-luvulla Sdp:n ”seinät olivat leveällä ja katto korkealla”. Kaikkia nuorista tulipunaisista sosialisteista vanhoihin sinivalkoisiin tannerilaisiin pyrittiin ymmärtämään. Sdp eheytyi ja nousi vuosikymmeniksi valtionhoitajapuolueeksi, jonka kokoomus 2000-luvulla käytännössä korvasi, oli pääministeripuolue tai ei.

Juhana Vartiaisen vaellus on paras esimerkki siitä, että demarit eivät enää osaa omaa peliään. Demarien riesana oli päivä päivältä markkinahuuruisempi talousoppinut Vartiainen. Hänet olisi voinut pistää kansanedustajaehdokkaaksi keräämään ääniä kokoomukselta. Sen sijaan Vartiainen savustettiin demareista ja hän keräsi ääniä kokoomukselle.

Tällaisten ongelmien kanssa Orpo joutuu nyt painimaan. Välillä niitä tuottaa kokoomuksen kansanedustaja Vartiainenkin. Seinät on hyvä pitää etäällä ja katto korkealla. Mutta kun niitä potkitaan tarpeeksi, hajoaa koko lato.

Kokoomus on 2000-luvun Suomi-politiikan kestomenestyjä. Monet menestys sokaisee.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?