Kotimaa

Lasse Lehtisen kolumni: Unkarissa kello kulkee taaksepäin

Julkaistu:

Kolumni
Turisti ei demokratian rapautumista huomaa, kaikesta päätellen eivät useimmat unkarilaisetkaan. Budapestin ostoskaduilla elämä soljuu eteenpäin. Pääkaupunki on turisteille vieraanvarainen. Halli pursuaa herkkuja kuten aina ennenkin. Kommunismin aikana se sai lempinimen ”puolalaisten painajainen”.
Kielisukulaisemme ovat antaneet vallan miehelle, joka johdattaa kansaansa takaisin taantumukseen. Pääministeri Viktor Orbán kontrolloi nyt kaikkea, myös tiedotusvälineitä ja opetustointa. Korruptio rehottaa ”Viktatorin” lähipiirissä.

Netissä levitetään kuvaa kyläjuhliin teurastetusta siasta, jonka kyljessä lukee: ”Ö volt a soros!!!” (yksi sika vähemmän). Sanaleikki viittaa unkarinjuutalaiseen miljardööriin George Sorosiin, jonka Orbán julisti valtion viholliseksi. Hän itse opiskeli Oxfordissa Soroksen stipendillä.

Naapurikansojen vähättely, avoin rotuviha ja fasististen järjestöjen puuhakkuus on arkea.

Sorosta pilkataan mediassa, mutta myös tuhansissa suurissa tienvarsijulisteissa ympäri maata. Hänen perustamansa vapaa yliopisto muuttaa maanpakoon Wieniin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vainoamisella on toki Unkarissa vuosisataiset perinteet. Juutalaisia on kadehdittu ja mustalaisia halveksittu. Saksan miehitysaikana Auschwitziin kuljetettiin puoli miljoonaa juutalaisista. Hengissä selvisi joka kahdeksas.

 

Korruptio rehottaa ”Viktatorin” lähipiirissä.

Äsken edesmennyt talous- ja tilastotieteilijä Attila Csernok kirjoitti kirjassaan Katkennut silta: ”Looginen ajattelu ei kuulu unkarilaisten vahvoihin puoliin. Eräät kansalliset heikkoutemme, itsetutkiskelun puute ja vastuun välttely, ovat seuranneet meitä läpi historiamme”.

Demokratia ei koskaan juurtunut Unkariin, koska hallitseva luokka on ollut laiska ja vain omista eduistaan kiinni pitävä. Pustan pojat eivät neuvottele vaan mieluummin sotivat, vaikka häviö olisi varma. Unkarilaiset ovat rakastuneita diktatuureihin.

Trianonin rauhansopimuksessa 1920 Unkari menetti kaksi kolmasosaa maailmansotaa edeltäneistä alueistaan ja yli puolet väestöstään. Nyt suur-Unkarin karttoja ja ”Trianon-ristejä” liimataan autoihin ja seinille ja puhutaan valitellen tynkä-Unkarista.

Unohdetaan sopivasti, että kaksoismonarkian aikana unkarilaisten osuus maan väestöstä oli vain kolmannes. Muut vähemmistöt – serbit, romanialaiset, kroaatit, saksalaiset, slovakit ja ruteenit –muodostivat suur-Unkarin enemmistön.

Osoitteessa Andrássy 60 on terrorin uhreille omistettu Kauhujen talo. Siinä toimi 1940-luvulla Unkarin natsipuoleen Nuoliristin päämaja ja sen jälkeen kommunistisen Unkarin salaisen poliisin päämaja.

Kyynelten salin seiniä peittävät sadat diktatuurien aikana teloitettujen ihmisten nimet ja kuvat. Museovieraat puhuvat korkeintaan puoliääneen. Käynti herättää ainakin yhden oleellisen kysymyksen: eikö kansakunta ole oppinut mitään historiastaan?

Kaappauksia on Suomessakin yritetty vasemmalla ja oikealla. Suomettumisen vuosina opittiin valetta sujuvasti kutsumaan todeksi. Äärimmäiset mielipiteet ovat meilläkin huolestuttavasti kasvussa. Toivottavasti jotain on kuitenkin opittu.

Tolstoita mukaillen: "Kaikki onnelliset kansakunnat ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton kansakunta on onneton omalla tavallaan".

Kirjoittaja on kirjailija ja entinen EU-parlamentin jäsen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt