Kotimaa

Elisabeth Rehn oudoksuu puolustus­ministerin ehdotusta naisten ase­palveluksen lakkauttamisesta: ”Jo viestinä tämä on todella katalaa”

Julkaistu:

Voidaan pitkälti kiittää ex-puolustusministeri Elisabeth Rehniä, että naiset voivat tänä päivänä suorittaa vapaaehtoisen asepalveluksen Suomessa. Hän hämmentyikin puolustusministeri Jussi Niinistön ehdotuksesta, jonka mukaan naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta voitaisiin luopua joksikin aikaa.
Elisabeth Rehn (r) toimi kahden eri hallituksen puolustusministerinä vuosina 1990– 1995. Heti alkutoimikseen hän ryhtyi ajamaan sitä, että naiset voisivat suorittaa vapaaehtoisen asepalveluksen Suomessa.

Ensi askeleet asepalveluksen suhteen nähtiin vuonna 1991, jolloin viiden naisen ryhmä lähti Libanoniin rauhanturvaajatehtäviin ja toiset viisi lähtivät puolestaan Golanille. Naiset eivät olleet aseellisessa toiminnassa mukana.

Ensimmäiset naisalokkaat aloittivat vapaaehtoisen asepalveluksen vuoden 1995 lokakuussa, ja siitä lähtien naisia on nähty armeijan tehtävissä.

Nyt tilanteeseen saattaa tulla muutos, mikäli nykyisen puolustusministerin Jussi Niinistön (sin) Lännen Median haastattelussa esittämä ajatus menee läpi. Hän ehdotti, että naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta luovuttaisiin joksikin aikaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Niinistö korosti, ettei hänellä ole mitään naisten palvelusta vastaan. Hänen mukaansa säästöjä on kuitenkin haettava. Armeijaa uhkaa nimittäin jälleen rahapula parin vuoden kuluttua. Julkisen talouden suunnitelman mukaisesti puolustushallinnolta viedään rahaa porrastetusti vuodesta 2020 lähtien.

– Naiset tekevät loistavaa työtä puolustusvoimissa, mutta säästöjä on kerättävä, hän perusteli Lännen Medialle.

IS tavoitti ulkomaan matkalla olevan Rehnin kommentoimaan Niinistön ajatusta. Rehn hämmästelee ennen kaikkea Niinistön ulostulon ajankohtaa.

Rehnin nimeä kantava ajatushautomo järjestää ensi keskiviikkona Helsingin Säätytalolla kutsuvierasseminaarin, jossa esitellään tuoreita tutkimustuloksia siitä, millaista hyötyä ja haittoja naisista on ollut Suomen Puolustusvoimille. Rehnin mukaan Niinistö on yksi puhujista, ja Rehnin mukaan Niinistö lupautui puhujaksi suurella innolla.

– On naisten suurempaa osallistumista puolustukseen koskettava seminaari ja mä kyllä vähän ihmettelin, että juuri ennen sitä tulee tämmöinen kannanotto, Rehn hämmästelee Ilta-Sanomille.

Rehnin mukaan naiset ovat erittäin tärkeässä asemassa Puolustusvoimissa.

– Mitä me tekisimme Afganistanissa ja muissa maissa, joissa miesten on vaikea päästä kuuntelemaan naisten näkemyksiä. Senhän takia meillä on naisrauhanturvaajia. Viime vuonna vuoden rauhanturvaajakin oli nainen, Tarja Raappana. Että kyllä naisia on tarvittu, Rehn sanoo.

Rehn korostaa, ettei Puolustusvoimissa pärjää pelkästään fyysisten ominaisuuksien ansiosta. Hänen mukaansa naiset soveltuvat erittäin hyvin esimerkiksi kyberturvallisuustehtäviin perinteisen asetaistelun rinnalla.

– On todettu, että naiset ovat erittäin hyviä sotilaita. Ja ovat hyvin usein parempia kuin miehet, koska he ovat vapaaehtoisesti hakeutuneet. Heillä on sitä motivaatiota, Rehn perustelee.

Tänä vuonna vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki ennätysmäärä naisia. Peräti yli 1500 naista, joka on yli 400 enemmän kuin viime vuonna.

Rehn kummasteleekin sitä, voiko raha ratkaista naisten kohtalon.

– Aina, kun on naisista kysymys, niin silloin katsotaan aina rahaa. Että jos jostain pitää nipistää, niin sitten naisten osallistumisesta, Rehn oudoksuu.

– Ja jos naisten vapaaehtoinen asepalvelus otettaisiin vuodeksi pois, niin töihin armeijaan jääneet naiset jäävät yksin. Tulee kaikki kiusaamiset ja muut, Rehn selvittää.

– Jo viestinä tämä on todella katalaa, Rehn kertoo.

Hänen mukaansa onkin riskinä, että naisten innokkuus hakeutua uudelleen palvelukseen lopahtaa täysin, jos se estetään määräajaksi, kuten vuodeksi.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kanye West hankki 73 000 eurolla albumin kanteen salakuvan Whitney Houstonin sotkuisesta kylpyhuoneesta – faneilta täystyrmäys: ”Häpeä!”

  2. 2

    Helsinkiläiseen vaatekauppaan on 30 euron pääsymaksu – ”Karsii huvisovittelijat”

  3. 3

    Liverpoolin maalivahti aneli kyynelsilmin anteeksipyyntöä faneilta – paljasti mitä pukukopissa tapahtui ottelun jälkeen

  4. 4

    Sipilä Ylellä: Maakuntavaalien ajankohta lykkääntyy

  5. 5

    Arkistolöytö paljastaa Dannyn isoisän Algot Niskan sopimuksen norjalaisten natsien kanssa – oliko Niska natsien auttaja vai huijaaja?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Matkustaja kuvasi raitiovaununkuljettajan toimintaa ajon aikana ja kauhistui – HKL: ”Kuljettaja ei saa tehdä noin”

  2. 2

    Tähän vastattuaan Riina, 31, olisi voittanut historian suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – Olisitko tiennyt oikean vastauksen?

  3. 3

    Mitä kouluvuosista jäi päähän? Testaa, pääsisitkö läpi ala-asteelta

  4. 4

    Insinööri-Johannan, 26, vähäpukeiset kuvat keräävät huomiota – saa somessa kasoittain palautetta kurveistaan: ”Olen täysin luomu”

  5. 5

    Hanna Pakarinen sai esikoisensa – suloinen otos vastasyntyneestä isänsä kanssa: ”Miun elämäni miehet”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

  2. 2

    Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

  3. 3

    Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

  4. 4

    Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

  5. 5

    Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

  6. Näytä lisää