Kotimaa

Kuljetusrekasta putosi Opel Mokka keskelle tietä Salossa

Julkaistu:

Salo
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Henkilöautoja kuljettaneen ajoneuvoyhdistelmän kuormasta putosi henkilöauto ajokaistalle keskiviikkona Salossa Hämeentiellä kello 17.25.

– Tapahtumapaikka on aivan Salon keskustassa, ylikonstaapeli Mika Virolainen Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo Ilta-Sanomille.

Autojen kuljetukseen tarkoitettu kuorma-auton ja perävaunun yhdistelmä oli matkalla Vantaalta Salon Meriniityn kaupunginosaan.

– Yhdistelmän lähtiessä liikkeelle liikennevaloista, sen kaksikerroksisessa perävaunussa takimmaisena lastattuna ollut uusi Opel Mokka putosi alahyllyltä kadulle, Virolainen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tapahtuman huomasi ensimmäisenä yhdistelmän takana ajanut auton kuljettaja.

– Alueella oli 40 kilometrin nopeusrajoitus. Alhaisen nopeuden ja turvavälin ansiosta takan tulleen auton kuljettaja ei törmännyt pyörilleen jääneeseen autoon. Tielle pudonneeseen autoon tuli vain pieniä vaurioita. Pohjasta repsotti joitain, Virolainen arvioi.

Kuljettaja huomasi yhden auton puuttuvan vasta perille päästyään

– Yhdistelmän kuljettaja huomasi yhden auton puuttuvan kuormasta vasta päästyään perille parin kilometrin päähän tapahtumapaikalta. Hän soitti hätäkeskukseen ja palasi tapahtumapaikalle noutamaan auton, Virolainen kertoo.

Virolaisen mukaan auto oli kuormauksen yhteydessä ilmeisesti jäänyt sitomatta. Salon keskustan läpiajo on kielletty yli kahdeksan tonnia painavilla ajoneuvoilla.

– Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, Virolainen kertoo.