Kotimaa

Tänään oli kuudes perättäinen hellepäivä – tällaista putkea ei ollut koko viime kesänä!

Julkaistu:

Helleaalto on kuivattanut nurmikkoa. Pelastuslaitos vertasi nurmea ”ruudiksi”.
Keskiviikko on ollut Suomessa jo kuudes peräkkäinen hellepäivä.

Helteen toi Suomeen pohjoisen Euroopan ylle muodostunut sulkukorkeapaine. Edelliskesänä ei ollut ainuttakaan yhtä pitkää hellejaksoa kuin jo nyt toukokuussa, Foreca kertoo.
Viime kesän pisin helleputki sijoittui heinäkuun lopulle, jolloin lämmintä riitti viiden päivän ajan 25.–29.7.

Ilmatieteen laitos julkaisi Twitter-tilillään kuvan hellepäivien määrästä tänä vuonna 15. toukokuuta mennessä ja koko viime vuodelta. Kuva on lämmön ystäville komeaa katsottavaa.
Keskiviikon lämpöhuippu koettiin Porissa, missä elohopea kohosi rautatieaseman mittauspisteellä 29,2 asteeseen, kertoo Ilmatieteen laitos.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yli 28 asteen lämpötiloja koettiin keskiviikkona vain maan länsiosissa, mutta keski- ja itäosissakin päästiin 26–27 lämpöasteeseen.

Myös Lapissa mitattiin hellelukemat: Ivalon lentoaseman mittari näytti 25,1 astetta.


Helteestä ei kuitenkaan nautita Lapissa enää kauaa, sillä torstain vastaisena yönä saapuva kylmä rintama pudottaa lämpötilan laajalti 7–13 asteeseen.

Kylmä rintama saavuttaa Pohjois-Pohjanmaan torstaina päivällä.

– Pohjanmaan alue on sateeton ja varsin aurinkoinenkin, mutta pohjoisesta käyvän ilmavirtauksen vuoksi lämpötilat jäävät 15–20 asteen paikkeille, päivystävä meteorologi Paavo Korpela kertoo STT:lle.

Maan eteläosassa helteitä esiintyy monin paikoin vielä torstaina. Maan itäosassa tulee sade- ja ukkoskuuroja varsinkin iltapäivällä.

Sää viilenee myös etelässä perjantaina. Pohjoisesta maan keski- ja eteläosaan kulkeva kylmä rintama voi tuoda mukanaan myös kuurosateita perjantaiaamuna. Sää selkenee lännessä päivän mittaan, sateet jäävät lähinnä itäisimpään Suomeen.

Lämpimien kelien kuivattama nurmi on ”kuin ruutia”, pelastuslaitos muistutti keskiviikkona. Varsinais-Suomessa Uudessakaupungissa nurmi roihahti liekkeihin, kun pellolla ajettiin henkilöautolla.

Noin hehtaarin kokoinen alue ehti palaa ennen kuin pelastuslaitos sai tulen taltutettua. Palon aiheuttajaksi epäiltiin kuumaa pakoputkea.

Keski-Suomessa Uuraisilla pihamaalla tehdyt auton hitsaustyöt päättyivät henkilöauton, kahden piharakennuksen ja hehtaarin kokoisen nurmialueen palamiseen. Hitsauksesta syntynyt kipinä sytytti nurmen, ja palo levisi nopeasti.

Tulvatilanne Torniossa ja Kittilässä on rauhoittumaan päin. Tulvakeskuksen mukaan Torniossa vedenkorkeus ei enää nouse ja Kittilässä vedenpinta kääntyi keskiviikkona laskuun.

Ennusteiden mukaan Lapissa sateet ovat vähäisiä, joten tulvatilanteen odotetaan helpottuvan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kylmä virtaus kulkee Suomen yli ensi viikolla – Animaatio: Tältä näyttää päättäjäisviikonlopun sää

    2. 2

      Insinööri-Johannan, 26, vähäpukeiset kuvat keräävät huomiota – saa somessa kasoittain palautetta kurveistaan: ”Olen täysin luomu”

    3. 3

      Kommentti: Kaatuuko hallitus soteen? Siltä näyttää juuri nyt

    4. 4

      Mitä kouluvuosista jäi päähän? Testaa, pääsisitkö läpi ala-asteelta

    5. 5

      Newyorkilaisen baarin asiakkaat saivat eteensä suomalaista lonkeroa: ”Maistuu paljon paremmalle kuin olut”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

    2. 2

      Yhdysvalloissa ammuttu mystinen ihmeotus kummastuttaa tutkijoita – onko tämä suden ja karhun risteytys?

    3. 3

      Jari sai kunnaninsinööriltä tylyn sähköpostin – ”En olisi uskonut, että nyky-Suomessa tapahtuu tällaista”

    4. 4

      Jori löysi Sastamalan metsästä outoja karvaisia sukkahousuansoja

    5. 5

      Vapaat naiset kertovat kaunistelematta, millaista on sinkkuseksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    2. 2

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    3. 3

      Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

    4. 4

      Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

    5. 5

      Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

    6. Näytä lisää