Kotimaa

Helsingin kaupungin tietoliikennehäiriö vaikutti kolmeen leikkauspotilaaseen: ”Mitään kohtalokasta ei onneksi ole tullut esille”

Julkaistu:

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan mukaan häiriöstä ei aiheutunut vaaraa.
Helsingin kaupungin asiakasjärjestelmiä ja tietoliikennettä kiusanneesta häiriöstä aiheutui asiakkaille odottamista ja ylimääräistä vaivannäköä, muttei vaaraa, kertoo Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkonen.

– Mitään kohtalokasta ei onneksi ole tullut esille.

Ongelma alkoi tiistai-iltana ja sen aiheutti tietoliikenneyhtiö Elisan kuitukaapelin muutostyö.

Johtajaylilääkäri Petri Bono Husilta Meilahden sairaalasta kertoo, että kolme kirurgista potilasta jäi keskiviikkona siirtämättä vuodeosastolle Helsingin kaupungin puolelle, kun tiedonkulku takkusi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Aamulla tuli tieto, että Helsingin kaupunki ei voinut vastaanottaa potilaita jatkohoitoon Husista tämän tietoliikennekatkoksen takia, Bono sanoo.

Husilla on käytössä eri järjestelmä kuin Helsingin kaupungilla, ja toimialajohtaja Jolkkonen kertoo, että kaupunki ja Hus sopivat varhain ensihoidon ja ambulanssien kanssa, että kaikkein kriittisintä apua tarvitsevat kuljetetaan Husille.


Nyt myös kaupungin tietojärjestelmä toimii normaalisti. Järjestelmät palautuivat käyttöön noin yhden aikaan iltapäivällä.

Häiriö vaikutti suuresti Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Sähköpostit eivät kulkeneet, eikä asiakkaiden tietoja saatu kirjattua tietokoneille.

– Pelattiin manuaalisesti, eli perinteisellä paperikirjaamisella, Jolkkonen kertoo.

Reseptit kirjoitettiin paperiresepteinä.

– Pystyttiin vastaanottamaan asiakkaita, mutta heidän tietojaan ja tutkimustuloksia ei nähty, ja täytyi luottaa heidän itse kertomaansa.

Myös esimerkiksi takaisinsoittojärjestelmä, johon ihmiset voivat soittaa ja jonne asiakkaiden tiedot tavanomaisesti kirjataan, oli pois käytöstä.

– Eli ne, jotka yrittivät soittaa, joutuvat soittamaan vielä uudelleen. Toivomme, että ne, joilla ei ole kiireistä asiaa, eivät soittaisi heti huomisaamuna, vaan lähipäivinä. Meille voi olla sähköisestikin yhteydessä. Näin voimme tasasta työtä tulevina päivinä, Jolkkonen sanoo.

Käyttämättömistä ajanvarauksista ei tällä kertaa peritä peruutusmaksua.

Apu oli tavalliseen tapaan saatavilla. Asiakkaat otettiin vastaan ja heitä hoidettiin Jolkkosen mukaan kaikissa toimipisteissä.

Kaupunki aikoo vielä selvittää, miten tilanteessa pärjättiin.

– Kokoamme tiedon toiminnastamme lähi päivinä, ja arvioimme systemaattisesti, onko vialla ollut vaikutuksia.

Henkilökunnalle piisaa vielä paperityötä, kun asiakastiedot siirretään tietojärjestelmään. Jolkkosen mukaan työtä varten on tarpeen mukaan pyydetty lisää työntekijöitä terveysasemille ja päivystyksiin.
  • Oletko kärsinyt häiriön seurauksista? Ota yhteyttä Ilta-Sanomiin, puh. 09 122 3420 tai uutiset@is.fi. Lähetä kuva WhatsAppilla 040 660 9019.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kylmä virtaus kulkee Suomen yli ensi viikolla – Animaatio: Tältä näyttää päättäjäisviikonlopun sää

    2. 2

      Insinööri-Johannan, 26, vähäpukeiset kuvat keräävät huomiota – saa somessa kasoittain palautetta kurveistaan: ”Olen täysin luomu”

    3. 3

      Kiekko-Espoo palaa kiekkokartalle – entinen SM-liigatähti aikoo pelata ja manageroida!

    4. 4

      Kommentti: Kaatuuko hallitus soteen? Siltä näyttää juuri nyt

    5. 5

      Mitä kouluvuosista jäi päähän? Testaa, pääsisitkö läpi ala-asteelta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

    2. 2

      Yhdysvalloissa ammuttu mystinen ihmeotus kummastuttaa tutkijoita – onko tämä suden ja karhun risteytys?

    3. 3

      Jari sai kunnaninsinööriltä tylyn sähköpostin – ”En olisi uskonut, että nyky-Suomessa tapahtuu tällaista”

    4. 4

      Vapaat naiset kertovat kaunistelematta, millaista on sinkkuseksi

    5. 5

      Jori löysi Sastamalan metsästä outoja karvaisia sukkahousuansoja

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    2. 2

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    3. 3

      Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

    4. 4

      Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

    5. 5

      Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

    6. Näytä lisää