Kotimaa

Jyrki Katainen panttaa jatkoaikeitaan, mutta yksi on varmaa: ”Suomen politiikkaan en tule”

Julkaistu:

Nykyisen komission kausi päättyy ensi vuoden lopulla.
EU-komissaari Jyrki Kataisen pitäisi päättää, lähteekö hän tavoittelemaan Euroopan kansanpuolueen EPP:n kärkiehdokkuutta. Katainen kertoo aikeistaan viimeistään syyskuussa.

– Syyskuun alussa ehdokkaita alkaa tulla. Olen ollut pitemmän aikaa miettimättä asiaa. Silloin kun mietin, mietin, mitä muuta voisi elämässä tehdä.

– Olen ollut politiikassa jonkun aikaa. Tässä tulee luontainen katkeama. Haluanko jatkaa Euroopan politiikassa jossain roolissa vai en? Suomen politiikkaan en tule. Ei niin, että olisin nyt töitä hakemassa, olen komissiossa viimeiseen sekuntiin asti. Ratkaisulla ei ole kiire. Johonkin lopputulokseen pitäisi päästä, Katainen sanoi suomalaistoimittajille Brysselissä.

Voiko tuon lukea niin, että ette ole lähdössä kärkiehdokaskisaan?

– Ei voi lukea, Katainen vastasi IS:lle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hieman myöhemmin Katainen palasi asiaan ja kertoi ehkä tekevänsä päätöksensä ennen syyskuuta.

– Voi olla, että tulen aiemmin lopputulokseen, Katainen totesi.

EPP on europarlamentin suurin ryhmä, ja lienee suurin ryhmä myös vaalien jälkeen. Kataisen kokoomus kuuluu EPP:hen.

Jokainen puolueryhmittymä asettaa oman kärkiehdokkaansa. Jos EPP:n ehdokkaita tulee enemmän kuin yksi, EPP järjestää syys-lokakuussa vaalikiertueen kärkiehdokkaille.

Ryhmä valitsee kärkiehdokkaansa ja seuraavan komission todennäköisen puheenjohtajan puoluekokouksessaan Helsingissä marraskuun 8. päivä.

EPP:n kärkiehdokas alkaa valmistella tulevan komission ohjelmaa, ja on siis mitä todennäköisimmin komission tuleva puheenjohtaja.

Nykyisen komission kausi päättyy ensi vuoden lopulla.

Ensi keväänä on europarlamenttivaalit, ja vaalien jälkeen aletaan muodostaa uutta EU-komissiota.

EPP tehnee sopimuksia muiden ryhmien kanssa nimityspaketista eurovaalien jälkeen, viimeksi esimerkiksi sosialistiryhmä sai parlamentin puheenjohtajuuden.

EPP:n kärkiehdokas – ja tuleva EU-komission puheenjohtaja – voidaan hylätä eurovaalien jälkeen päämiesten EU-neuvostossa tai europarlamentissa, mutta tätä pidetään erittäin epätodennäköisenä. Suomessa EU-komissaari on tavannut tulla suurimman puolueen, pääministeripuolueen riveistä.

Suomessa on eduskuntavaalit ensi huhtikuussa, reilu kuukausi ennen eurovaaleja.

Jos Suomen ehdokas olisi EPP:n kärkiehdokas, Katainen tai Alexander Stubb, se aiheuttaisi uuden tilanteen, ellei kokoomus nouse suurimmaksi puolueeksi ja Petteri Orpo pääministeriksi.

Jos uuden hallituksen pääministeri olisi Juha Sipilä (kesk) tai Antti Rinne (sd), uuden pääministerin voisi olla aika vaikea olla tukematta kokoomuslaista EU-komission puheenjohtajaksi Jean-Claude Junckerin seuraajaksi, ja sen sijaan haluta puoluekaverinsa rivikomissaariksi.

EPP:n kärkiehdokaspörssissä pyörii viljalti nimiä. Etuina pidetään – vastaajasta riippuen – että ehdokas tulisi pienestä maasta, naissukupuolta ja sitä, ettei ehdokas herättäisi suuria tunteita persoonana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kylmä virtaus kulkee Suomen yli ensi viikolla – Animaatio: Tältä näyttää päättäjäisviikonlopun sää

    2. 2

      Insinööri-Johannan, 26, vähäpukeiset kuvat keräävät huomiota – saa somessa kasoittain palautetta kurveistaan: ”Olen täysin luomu”

    3. 3

      Mitä kouluvuosista jäi päähän? Testaa, pääsisitkö läpi ala-asteelta

    4. 4

      Kommentti: Kaatuuko hallitus soteen? Siltä näyttää juuri nyt

    5. 5

      Pentti Linkola, 85: ”Kävin äskettäin saunassa ja päätin, että se oli elämäni viimeinen sauna”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

    2. 2

      Yhdysvalloissa ammuttu mystinen ihmeotus kummastuttaa tutkijoita – onko tämä suden ja karhun risteytys?

    3. 3

      Jari sai kunnaninsinööriltä tylyn sähköpostin – ”En olisi uskonut, että nyky-Suomessa tapahtuu tällaista”

    4. 4

      Vapaat naiset kertovat kaunistelematta, millaista on sinkkuseksi

    5. 5

      Jori löysi Sastamalan metsästä outoja karvaisia sukkahousuansoja

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    2. 2

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    3. 3

      Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

    4. 4

      Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

    5. 5

      Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

    6. Näytä lisää