Keski-Uudenmaan pelastuslaitos hälytettiin helatorstaina aamuyhdeksältä Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskukseen torjumaan isoa vesivahinkoa.
Voi sanoa, jälleen.
Terveyskeskus on aivan uusi, vasta vuosi sitten käyttöön otettu, mutta ennuste on synkkä.
Edellinen suuri vesivahinko tapahtui huhtikuussa keskellä yötä. Yöhoitajat huomasivat vaaran ja neljännen kerroksen vuodeosaston potilaat evakuoitiin ryöppyävän veden alta toisiin tiloihin.
Tällä kertaa vesiputki irtosi paikaltaan toisessa kerroksessa, ja vuoto oli Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Niklas Erikssonin mukaan massiivinen.
Hätäkeskus sai ilmoituksen kello 8.56.
Järvenpään kaupungin palvelualuejohtaja Kristiina Kariniemi-Örmälän mukaan on ongelma, jos uudessa talossa on lyhyen ajan sisällä kaksi isoa putkirikkoa.
– Näin ei saa käydä enää. Nyt täytyy tehdä tarkat tutkimukset, Kariniemi-Örmälä sanoo.
Kariniemi-Örmälä korostaa, että potilasturvallisuus ei ole vielä vaarantunut.
Pelastuslaitoksen saapuessa lattialla oli vettä viisi senttiä.
Talon urakoineen Consti Talotekniikka Oy:n toimitusjohtaja Pekka Pöykki sanoo tietävänsä, missä on menty vikaan.
– Molemmat vuodot ovat olleet käyttöveden putkilinjastossa, jossa putkien liitokset on tehty puristusliitosmenetelmällä. Se on useita vuosia käytössä ollut menetelmä, joka pitää tehdä hyvin huolellisesti.
– Ensimmäisessä tapauksessa siellä oli tehty työvirhe, ja ilmeisesti tässä toisessa myös, Pöykki arvelee.
– Liitosta ei ole toteutettu työohjeen mukaisella tavalla. Ei ole puristettu riittävän syvälle. Se on asennusvirhe.
Pöykin mukaan myös puristustyökalujen pitää olla hyvässä kunnossa ja hyvin huollettuja. Hän uskoo, ettei vika ole työkaluissa, vaan työnlaadussa.
– Meidän täytyy nyt pohtia, miten varmistamme, ettei näin enää käy. Se on kova työ käydä läpi koko talo.
Vuodon saaneessa toisessa kerroksessa ovat kiireettömien potilaiden vastaanotot. Edellinen vuoto tapahtui neljännen kerroksen vuodeosastolla.
Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskuksessa on tuhansia samanlaisia liitoksia. Kariniemi-Örmälän mukaan takuu on vielä voimassa.
– Linjat koeponnistettiin ennen kuin talo otettiin käyttöön ja silloin kaikki toimi, Pöykki kertoo.
Sen jälkeen on alkanut tapahtua löystymistä.
Helatorstain vesivuotoa oli torjumassa neljä yksikköä Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta ja kaksi sopimuspalokuntaa.
Putkirikko on tapahtunut toisessa kerroksessa kiireettömien vastaanottojen alueella. Vettä on valunut runsaasti sekä ensimmäiseen kerrokseen että kellaritiloihin. Pelastuslaitoksen tullessa paikalle vettä oli lattialla noin 5 senttimetriä.
Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskus on vasta vuoden ikäinen, mutta rajuja vesivuotoja on ollut jo kaksi. Urakoitsija tietää syyn.
Koska oli pyhäpäivä, terveyskeskus joutui sulkemaan vain akuutin vastaanottonsa. Potilaat ohjattiin Hyvinkäälle.
Terveyskeskussairaalan osasto neljännessä kerroksessa – jossa edellinen putkirikko tapahtui – toimii normaalisti.
Vesilinja on nyt avattu uudelleen ja kuivatus ja tuuletus ovat käynnissä. Kariniemi-Örmälän mukaan on vielä epävarmaa, voidaanko akuuttiosasto avata perjantaina. Hän pitää sitä todennäköisenä.
Päivitys 14.20: Juttu päivitetty kokonaisuudessaan.
Korjaus 16.47: Korjattu Consti Talotekniikan nimen kirjoitusasu.