Sari kohtasi massiivisen näyn: ”Panssarijuna” kolkutteli Tampereella

Arrow 18 -harjoituksessa myös yhdysvaltalaisia Abrams-panssareita.

7.5.2018 9:37

Sata vuotta sitten Suomen rautateillä liikennöi mekaanisia hirviöitä, joita kutsuttiin panssarijuniksi. Ne olivat sisällissodan pelottavin ase niin Tampereen pohjoispuolisella rintamalla kuin Savon radalla Mäntyharjulla.

Sari Perälä kohtasi sunnuntai-iltana Ylöjärven suunnalla vähän erilaisen panssarijunan.

Panssaritavarajunan.

– Ei ollut ihan tavallinen näky maalaismaisemassa meillä päin, valokuvia ottanut Perälä naurahtaa.

Juna oli lähtenyt äskettäin Tampereelta ja kolkutteli hitaasti eteenpäin.

– Ei ollut tavallinen näky maalaismaisemassa meillä päin.

– Kerkesimme näkemään sen vielä uudelleen, kun ajoimme Ylöjärveltä Kuruun päin, joten ei se kovin lujaa kulkenut, Perälä kertoo.

Juna oli lastattu Suomen armeijan panssarivaunuilla.

Hätkähdyttävä valokuva liittyy tänään Niinisalon Pohjankankaalla alkavaan Arrow 18 -sotaharjoitukseen, jonka ytimessä on Panssariprikaati.

Panssariprikaati on sijoitettu pysyvästi Hämeenlinnan lähelle Parolaan, josta Perälän näkemä matka oli alkanut.

Puolustusvoimien mukaan Pohjankankaalla harjoitellaan maavoimien mekanisoitujen joukkojen ja eri aselajien yhteistoimintaa mekanisoidun joukon hyökkäystaistelussa ja yhteisissä ammunnoissa.

Siellä harjoitellaan myös eri johtamistasojen yhteistoimintaa, ilmatulenjohtoa ja Ilmavoimien lähitulitukea.

Harjoituksessa kehitetään yhteistoimintakykyä yhdysvaltalaisten ja norjalaisten joukkojen kanssa. Harjoituksessa on kaksi vaihetta, simulaattoriavusteinen taisteluharjoitusvaihe ja ampumaharjoitusvaihe.

Harjoitukseen osallistuu henkilökuntaa ja varusmiehiä seitsemästä eri joukko-osastosta. Harjoitusjoukkojen kokonaisvahvuus on enimmillään noin 3 200 henkilöä.

Mukana on noin 150 panssaroitua ajoneuvoa ja noin 300 muuta ajoneuvoa.

CV90-vaunuja matkalla Arrows 18 -harjoitukseen Niinisaloon.

Omien joukkojen lisäksi harjoitukseen osallistuu Yhdysvaltain Euroopan maavoimajoukkojen (USAREUR) ratsuväkieskadroona, jonka vahvuus on noin 120 sotilasta, kuin myös Yhdysvaltain merijalkaväen Euroopan ja Afrikan joukkojen (Marine Corps Forces Europe and Africa) panssarivaunujoukkue, jonka vahvuus on 30 sotilasta, ja Norjan armeijan panssarintorjuntajoukkue, vahvuudeltaan noin 50 sotilasta.

Harjoitusjoukot keskitetään kotivaruskunnistaan Kankaanpäähän ja Niinisaloon vaiheittain maanantain aikana.

Osastojen marssinopeudet ovat 50–80 km/h.

Tela-ajoneuvot eli ”panssarit” siirretään harjoitusalueelle juna- ja lavettikuljetuksin.

Puolustusvoimat kehottaa muita tiellä liikkujia varautumaan normaalia hitaampaan matkantekoon ja ajoittaisiin ruuhkiin.

Näkyykö maavoimien suursotaharjoitus teillä? Lähetä kuva tai video tästä linkistä, lännykästä MMS-viestinä numeroon 13456 (hinta 0,30 €/viesti), tai WhatsApp-viestinä numeroon 040-6609019.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?