Kotimaa

Hennalan joukkomurhasta repesi poikkeuksellinen kiista – väitöstutkija: ”Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”

Julkaistu:

Sisällissota
Kanssahistorioitsijat pitävät tarkoituksenhakuisena Hennalasta väitelleen tutkijan tapaa käyttää muistitietoa.
Väitöskirja punaisten naisten joukkomurhista Hennalassa vuonna 1918 on roihauttanut poikkeuksellisen kiivaan sananvaihdon tutkimuksen tekijän ja historiantutkijoiden välille. Historioitsijat arvostelevat tapaa, jolla muistitietoja on käytetty todisteena tapahtumista. Väitöskirjan tekijä Marjo Liukkonen ei anna tuumaakaan periksi.

– Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, hän kuittaa STT:lle.

Väitöksen vastaväittäjä, professori Kari Teräs pitää historiantutkijoiden tuohtumusta oikeutettuna, sillä hänen mukaansa työssä on huomattavia puutteita muistitiedon käytössä. Vuosikymmeniä myöhemmin kerättyjä muistitietoa käytetään ikään kuin tosiasioina ja niiden kuvaajana, hän vertaa STT:lle.

Poliittisen historian tutkija Tiina Lintunen Turun yliopistosta ja Suomen historian dosentti Marko Tikka Tampereen yliopistosta kritisoivat äskettäin kovasanaisesti tapaa, jolla Liukkonen on muistitietoa käyttänyt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Liukkonen tuntuu käyttävän muistitietoaineistoa monessa kohtaa tarkoitushakuisesti ja lukevan niistä sen, mikä tukee hänen ennakkokäsityksiään.

– Liukkonen tuntuu käyttävän muistitietoaineistoa monessa kohtaa tarkoitushakuisesti ja lukevan niistä sen, mikä tukee hänen ennakkokäsityksiään, he kirjoittivat kirja-arvostelussaan Helsingin Sanomissa.

Myös Suomen historian professori Pertti Haapala Tampereen yliopistosta on katsonut, että työn keskeiset väitteet eivät perustu validiin (luotettavaan) aineistoon tai päättelyyn.

Oikeutta naisille ja tytöille

Liukkonen kokee joutuneensa epätavallisen massiivisen vyörytyksen kohteeksi. Syynä hän pitää muun muassa sitä, että pystyi tutkimuksessaan kumoamaan kriitikoiden omia tutkimustuloksia.

 

Meillä on murtumassa koulukunta, joka yrittää suojella puhtoisten voittajien sankaritarinaa

Liukkonen sanoo halunneensa saada oikeutta naisille ja tytöille, jotka teloitettiin rotuhygienian ja naisten alistamisen nimissä.

– Meillä on murtumassa koulukunta, joka yrittää suojella puhtoisten voittajien sankaritarinaa, hän sanoo.

Liukkosen sosiologian väitöstyö tarkastettiin Lapin yliopistossa maaliskuussa. Suomen historian professorina Tampereen yliopistossa toimivan Teräksen mukaan vastaväittäjien lausunto oli hyvin kriittinen.

Miksi he kuitenkin esittivät väitöstyön hyväksymistä? Teräs perustelee tätä sillä, että samaa aineistoa oli käytetty myös lisensiaattityössä ja väitökselle oli esitarkastuksessa näytetty vihreää valoa.

– Sen jälkeen tilanne on aika selkeä. Pitäisi tulla aika uusia puolia ja kritiikin aiheita esille, jotta väitöskirja hylättäisiin.

"Eri näkökulmat ja versiot sallittava"

Toinen vastaväittäjä, sosiologian professori Elina Oinas Helsingin yliopistosta sanoo, että tämä on ollut vaikein ja paineisin väitöstyö, jota hän on ollut tarkastamassa. Aihe on tärkeä ja kipeä, ja tutkimus viimeisteltiin kovassa kiireessä.

Oinas toivoo, että keskustelussa vuoden 1918 merkityksestä voitaisiin esittää erilaisia näkökulmia.

– Myös tuosta vuodesta saa kirjoittaa monia eri teoksia, joissa saa esittää erilaisia versioita.

Hänen mukaansa väitös maalaa muun muassa muistojen ja kertomusten pohjalta aivan uskottavan ajankuvan.

– On vaikea työ, kun pitää tehdä ymmärrettäväksi asia, joka on mieletön. Kuinka esimerkiksi 14–17-vuotiaat pojat ovat joutuneet ampumistöihin.

– Tietty väestönosa on demonisoitu jopa niin, että alaikäisiä tyttöjä on voitu teloittaa.

 

Työ ei ole tieteellisesti korkeatasoinen, mutta se on erittäin hyvä tietokirja.

Oinaskin pitää kritiikkiä perusteltuna muun muassa siltä osin, että Liukkonen on kohdellut työssään muita historiantutkijoita ja heidän tutkimustuloksiaan vähättelevästi.

Professorin mukaan väitös oli puutteistaan huolimatta hyväksyttävissä.

– Työ ei ole tieteellisesti korkeatasoinen, mutta se on erittäin hyvä tietokirja. Sitä voi lukea luottavaisesti.

Näin Liukkonen kertoo Hennalan leiristä

–Väitöskirjatutkimuksen mukaan Hennalan sotavankileirillä Lahdessa tehtiin Suomen suurin naismurha. Ainakin 216 punaista naista teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä toukokuussa 1918.

–Teloituksiin vaikutti Liukkosen mukaan vahvasti rodunjalostusoppi, jonka mukaisesti rappeutuneiksi katsotut punaiset naissotilaat haluttiin tieten tahtoen tappaa.

–Liukkosen mukaan leiri ei ollut sotilasvankileiri, vaan keskitysleiri. Siellä oli vankeina myös siviilejä ja lapsia.

–Leirillä vankeja näännytettiin tarkoituksella nälkään ja janoon.

–Tutkimustulokset perustuvat arkisto- ja muistitietoaineistoon.

–Vastapaino julkaisi väitöstyön tietokirjana, ei vertaisarvioituna tieteellisenä kirjana.

–Väitöskirja on tieteellinen tutkimus ja opinnäyte. Väitöskirjan voi tehdä, jos on saanut yliopistolta oikeuden suorittaa tohtoritutkinnon.

–Tohtorikoulutettaville nimetään ohjaajat. Kun ohjaajat antavat luvan, väitöskirjan käsikirjoitus lähetetään esitarkastettavaksi. Esitarkastuksen aloittamisesta ja esitarkastajista päättää yleensä tiedekuntaneuvosto.

–Esitarkastajat antavat käsikirjoituksesta lausunnon. Jos lausunto on puoltava, tiedekuntaneuvosto voi antaa väittelyluvan.

–Väittelyluvan antaminen merkitsee käytännössä sitä, että väitöskäsikirjoitus täyttää väitöskirjan vähimmäisvaatimukset.

–Itse väitöstilaisuus on yleisölle avoin opinnäytteen tarkastustilaisuus. Vastaväittäjän (tai vastaväittäjien) tehtävänä on tarkastaa väitöskirja ja sen laatu. Tilaisuudessa puhetta johtaa kustos, joka on yleensä professori väitöskirjan alalta.

–Lopullisen päätöksen väitöskirjan hyväksymisestä tekee tiedekuntaneuvosto. Päätös pohjaa muun muassa vastaväittäjän antamaan lausuntoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt