Suuri tehdaspalo sammutettu Luumäellä – tuhoutuneen omaisuuden arvo ensiarvioita suurempi: ”Yli miljoonan euron vahingot” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suuri tehdaspalo sammutettu Luumäellä – tuhoutuneen omaisuuden arvo ensiarvioita suurempi: ”Yli miljoonan euron vahingot”

Hälytys pellettitehtaan palosta tuli perjantai-iltana hieman ennen yhdeksää.

Hälytys pellettitehtaan palosta tuli perjantai-iltana hieman ennen yhdeksää.

Julkaistu: 5.5.2018 2:21

Sammutusraivaustyöt jatkuivat yöllä Luumäen pellettitehtaalla.

Pellettitehtaan tulipalo on saatu sammutettua Luumäellä, pelastuslaitokselta kerrottiin Ilta-Sanomille yöllä kahden aikaan.

Päivystävän palomestarin Arto Suomalaisen mukaan varsinainen palo oli sammutettu ja käynnissä oli sammutusraivaus. Paikalla oli vielä kymmenkunta pelastuslaitoksen yksikköä.

– Tilanne on ollut nyt aika stabiili. Tilanteen selvittäminen jatkuu, mutta pahin alkaa olla ohi, Suomalainen kommentoi.

Kuvituskuva

Pelastuslaitoksen työt jatkuvat palopaikalla aamuun asti. Palomestari myönsi, että tehtävä on ollut pelastuslaitokselle haastava.

– Palokuormaa on paljon. Hallitilat ovat isot ja neliömäärä suuri.

Tuotantotilan puruvarastosta alkaneen palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Tuotantolaitos ja varasto tuhoutuivat täysin, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

Kuvituskuva

Suomalaisen mukaan palon varsinainen tutkinta käynnistynee viikonlopun aikana ja voi viedä pitkään. Hän sanoi, että tuhoutuneen omaisuuden arvo on ensiarvioita suurempi.

– Yli miljoonan euron vahingot.

Hätäkeskus sai palosta hälytyksen perjantai-iltana kello 20.57. Deletecin pellettitehdas sijaitsee Taavetissa.

Luumäen tehdas on tuotantonsa puolesta maan suurimpia. Sen tuotantokapasiteetti on 50 000 tonnia vuodessa.