Kotimaa

Täyteen ahdetusta mielisairasosastosta tuli hetkessä helvetillinen inferno – 29 ihmistä paloi hengiltä Suomen pahimmassa tulipalossa 22.4.1966

Julkaistu:

29 ihmistä jäi liekkeihin, kun tupakkahuoneesta alkunsa saanut palo tuhosi vanhainkodin mielisairasosaston Lapinlahdella 22.4.1966.
Lapinlahden palo 22. huhtikuuta on ihmishengin mitattuna tuhoisin tulipalo Suomen lähihistoriassa. Surmansa sai kaikkiaan 31 ihmistä. Heistä 29 kuoli saman tien liekkeihin ja kaksi myöhemmin vammoihinsa sairaalassa.

Nimi ”Lapinlahden vanhainkodin mielisairasosasto” synnyttää jo nykylukijassa kylmiä väreitä, eikä tunne petä. Vielä viisikymmentä vuotta sitten Suomessa todella säilöttiin yhteiskunnan vähäväkisimpiä Lapinlahden kunnalliskodin kaltaisissa paikoissa.

Mielisairasosasto oli sijoitettu vanhaan kaksikerroksiseen hirsitaloon. Talo oli sokkeloinen, kylmä ja täyteen ahdettu. Osastolla oli 28 vahvistettua hoitopaikkaa, mutta palon syttymishetkellä 36 hoidokkia.

Myös henkilökunnasta oli pula. Lain ja asetusten mukaan mielisairasosastolle olisi vaadittu kuusi koulutettua hoitajaa, mutta Lapinlahden 36 potilaasta huolehti vain kaksi hoitajaa yhdessä keittäjän kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hätään oli toki herätty läänin tasolla, mutta byrokraattien reaktio oli hämmentävä.

”Omasta puolestani olin katsonut sen [rakennuksen] jo vuosia laitostarkoitukseen sopimattomaksi. Mielisairasosastolla oli vain kaksi koulutettua hoitajaa. Ohjeitten mukaan hoitajia olisi pitänyt olla enemmän. Näistä syistä osasto ei ole saanut valtionapua”, pesi Kuopion läänin sosiaalihuollon piiritarkastaja virkamiesten käsiä vastuun tahroista.

Vika oli siis köyhän pohjoissavolaisen pikkukunnan, joka äärimmäisin ponnistuksin yritti kuitenkin pitää omistaan huolta, viestitti valtio. Syyllinen löydetty, ongelma siis ratkaistu.

Palo syttyi miesten osaston tupakkahuoneesta. Tuohon aikaan tupakointi oli vielä kansalaisoikeus, joten tulitikkuja ja tupakansytyttimiä ei potilailta takavarikoitu vaikka heidän vapautensa kyllä surutta vietiin sulkemalla sairaat ihmiset telkien taakse.

Kun tuli noin kello 23 pääsi irti, mitään ei ollut tehtävissä. Liekit löivät läpi hirsirakennuksen ja muuttivat sen hetkessä infernoksi. Yläkertaan majoitetuista potilaista yksikään ei selvinnyt hengissä. Alakerran asukeista seitsemän pystyi pakenemaan juoksemalla liekkimereksi muuttuneen kapean käytävän läpi pihalle.

Talossa asui myös yksi hoitaja kahden tyttärensä sekä äitinsä kanssa ja mielisairas­osaston keittäjä. He kaikki, kuten myös yövuorossa ollut hoitaja selvisivät palosta hengissä.

Sammutustöihin hälytettiin kaikki lähiseudun palokunnat. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä: rakennus paloi kivijalkaan ja muistoksi jäi vain palojätteen keskellä törröttänyt savupiippu.

Ilta-Sanomat raportoi tulipalosta heti lauantain 23. huhtikuuta numerossaan. Toimittaja Juha Numminen kuvaili, kuinka valitus ja voihke täyttivät ilman, kun vanhainkodin ”muiden osastojen terveimmät hoidokit” olivat kerääntyneet raunioiden ympärille.



”Raunioista saattoi erottaa selvästi kuumuuden vääntämien rautasänkyjen jätteitä. Tulta vastaan taisteli yhä klo 9:n jälkeen runsaasti vapaapalokuntalaisia, joitten käyttämä vesi johdettiin satojen metrin päästä”, Numminen raportoi.

Helsingin Sanomat jatkoi kauhun yön tapahtumien selvittämistä sunnuntainumerossaan 24. huhtikuuta.

Lehden toimittajat Mirja Karjalainen ja Eino Leino haastattelivat tulimerestä selvinneitä. Se oli korutonta kuultavaa.


”Kuka siinä hytäkässä kompastui, se paloi pahiten”, yksi haastatelluista kertoi.

”Muiden kohtaloa ei siinä paljon ehtinyt seurata, sen vain, kuinka ensin juostiin yli tulen ja sitten ulkona routainen maa poltti kärventyneitä jalkapohjia tuskaa tuottaen”, selviytyjä kertasi.

HS tavoitti myös lapinlahtelaisen miehen, joka menetti palossa veljensä ja sisarensa. Miehen kertomus lehdessä on karua luettavaa.

”[Veljeni] menetti henkensä kokonaan rakennusten ahtauden takia. Hän ei olisi oikeastaan kuulunutkaan mielisairaiden osastoon, mutta joutui olemaan siellä muiden osastojen ahtauden takia”, veli kertoi.

Surmansa saanut mies oli tullut vanhainkotiin talveksi, sillä hänen oma kotimökkinsä Lapinlahden syrjäkylillä oli kovana pakkastalvena liian kylmä ja hatara ihmisasumukseksi.

Haastateltu oli tunnistanut veljensä kuolinpaikan huoneen tarkkuudella, sillä vuoteen vieressä oli ollut veljen polkupyörän tulen vääntämä runko kuin hautamuistomerkkinä.

”Tiesin huoneen missä [veljeni] asui. Onpa mies ihan kypsä nyt”, veli oli apeana tuuminut.

Haastateltu mies oli kertonut HS:n toimittajalle myös sisarensa elämänvaiheet. Sisko oli rippikouluikäisenä 1918 sairastunut espanjantautiin. Sen jälkitautina oli tullut aivokalvontulehdus, joka taas oli johtanut parantumattomaan mielisairauteen. Sisko oli ehtinyt viettää vanhainkodissa kaikkiaan yli 30 vuotta elämästään, veli kertasi.

Suomessa oli vuonna 1966 silloisen sosiaaliministeriön arvion mukaan vielä noin 60 vanhainkotien mielisairasosastoa. Ne toimivat ministeriön arvion mukaan pää­osin vanhoissa ja huonokuntoisissa puurakennuksissa. Sellaisissa kuin Lapinlahdella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt