Uusi kirja kertoo Suomen rikoshistorian karmaisevimpia tapauksia: Metsästä löytyi silvotun nuoren naisen kappaleita - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Uusi kirja kertoo Suomen rikoshistorian karmaisevimpia tapauksia: Metsästä löytyi silvotun nuoren naisen kappaleita

Metsästä löytyneistä jaloista tehtiin kipsivalokset ja niitä verrattiin sikiönlähdettäjän ullakolta sahanpuruista löytyneisiin kenkiin. Kadonneen Aunen arvoitus alkoi ratketa.

Metsästä löytyneistä jaloista tehtiin kipsivalokset ja niitä verrattiin sikiönlähdettäjän ullakolta sahanpuruista löytyneisiin kenkiin. Kadonneen Aunen arvoitus alkoi ratketa.

Julkaistu: 19.4.2018 14:30

Rikosmuseo kertoo -kirja paljastaa karmeita tapauksia Suomen rikoshistoriasta. Yhden karmean kohtalon koki nuori nainen puoskarin kynsissä.

Keskiviikkoiltana, 5. toukokuuta 1948 puoli kymmenen aikaan tehtaantyömies Eero koki elämänsä järkytyksen. Hän oli tullut Valkeakoskelle vihkiäisvieraaksi ja lähtenyt pienelle metsäkävelylle vaimonsa kanssa, kun hän törmäsi ihmisruumiin palasiin.

Poliisit löysivät paikalta repeytyneen juuttisäkin, jossa oli reiden juuresta irti hakattu jalka. Parin metrin päässä oli toinen jalka. Metsän eläimet olivat järsineet jalkoja.

Kadoksissa olleen liikeapulaisen Aunen, karmea kohtalo alkoi pikku hiljaa paljastua. Hänen kohtalonsa kerrotaan pitkän linjan poliisin ja poliisialan kouluttajan, nyt jo eläkkeellä olevan Mikko Ylikankaan kirjassa Rikosmuseo kertoo. Kirjassa on 10 tarinaa suurelta yleisöltä suljetun Rikosmuseon kätköistä. Ylikangas on hyödyntänyt laajasti myös rikosten oikeudenkäynti- ja esitutkinta-aineistoa sekä lehtien arkistoa. Rikosmuseo sijaitsee nykyään keskusrikospoliisin tiloissa Vantaan Jokiniemessä.

– Aunen tapaus on traaginen hyvin monella tapaa, Ylikangas kertoo Ilta-Sanomille.

Pitkän linjan poliisin Mikko Ylikankaan uusi kirja avaa suurelta yleisöltä suljetun Rikosmusen saloja 10 tarinalla. Mukana ovat mm. dynamiittimiehiä, kirjapommi, Taavetin pankkiryöstä, Soson murhenäytelmä sekä seitsemän hengen kirvessurma.

Pitkän linjan poliisin Mikko Ylikankaan uusi kirja avaa suurelta yleisöltä suljetun Rikosmusen saloja 10 tarinalla. Mukana ovat mm. dynamiittimiehiä, kirjapommi, Taavetin pankkiryöstä, Soson murhenäytelmä sekä seitsemän hengen kirvessurma.

Kuhmalahden pitäjässä kirjoilla ollut Aune oli kadonnut työpaikastaan 25. lokakuuta 1947. Poliisit näyttivät metsästä löytyneet alaraajat Aunen siskoille, jotka eivät nähneet raajoissa mitään sellaista, joiden perusteella he voisivat varmuudella sanoa niiden olleen siskonsa jalat.

Tutkinta nytkähti aimo harppauksella eteenpäin, kun sanomalehdistössä julkaistut jutut ruumiinosalöydöistä saivat erään tehdastyöläisen Annen ottamaan yhteyttä poliisin. Hän oli kiinnittänyt huomiota naapurinsa Alman omituiseen käytökseen vajassa. Hän oli kuullut vajasta mätkähteleviä ääniä, aivan kuin kirveellä olisi pilkottu lihaa. Suuri kivi esti Annea näkemästä, mitä Alma pilkkoi.

Sen kuitenkin Anne näki, että lähes metrin mittaisen kapean kappaleen Alma laittoi säkkiin, säkin pyörän tavaratelineelle ja lähti ajamaan ampumaradan suuntaan, mistä raajat myöhemmin löydettiin. Alma teki saman tempun toisenkin kerran, nyt pyörän tavaratelineellä oli pyykkikoppa. Annen mielestä Alma näytti hyvin hätäiseltä, hermostuneelta ja jopa pelokkaalta.

Mikko Ylikangas kirjoittaa, kuinka poliisitutkinnassa paljastui, että Aune oli selittänyt työpaikalta lähtönsä syyksi äitinsä äkillisen sairastumisen. Todellisuudessa Aune oli raskaana.

Mikko Ylikangas ja pistooli.

Mikko Ylikangas ja pistooli.

Poliisikuulusteluissa sisko myönsi olleensa tietoinen Aunen raskaudesta ja Aunen pyytäneen häntä järjestämään raskauden keskeytyksen.

Niinpä Aune päätyi Alman luo sikiönlähdetystä varten.

– Laillinen keskeytys oli tuolloin mahdollista vain äidin hengenvaaran takia. Nuorille tytöille tuli ei toivottuja -raskauksia, jotka eivät sopineet siihen elämäntilanteeseen. Oli myös hyvin paljon perheitä, joissa taloudellinen tilanne ei enää sallinut lisää lapsia. On sellainen sanonta, että lapsi tuo leivän pöytään. Ei se kyllä aina pitänyt paikkaansa, keskeytyksiä jouduttiin hakemaan ihan taloudellisista syistä, Ylikangas kertoo.

Alman luo poliisitkin päätyivät 31. toukokuuta 1948. He pidättivät Alman. Alma oli vähäinen poliisin tuttu, sillä hänet oli aiemmin tuomittu mm. näpistyksestä ja varkaudesta.

Kotietsinnässä poliisit löysivät Aunelle kuulunutta omaisuutta sekä kumisen palloruiskun, jota sikiönlähdettäjät yleisesti käyttivät.

Kuulusteluissa Alma oli kova luu, hän kiisti kaiken. Löytyneille tavaroille hän antoi vaihtelevia selityksiä. Kun häneltä kysyttiin, mitä hän vajassaan pilkkoi, hänestä tuli tuppisuu.

Poliisit eivät kuitenkaan Ylikankaan mukaan antaneet periksi. He tekivät taloon uuden kotietsinnän ja nyt ullakolta löytyi sahajauhon seasta nappikalossit, joiden sisällä oli naisten kengät.

Rikostutkimuskeskus vertasi löytyneitä kenkiä löytyneisiin alaraajoihin. Silloin huomattiin, että vasemman jalan varpaat sopivat hyvin kenkään painuneisiin varpaiden jälkiin.

Heinäkuussa 1948 tehtiin uusi järkyttävä ruumislöytö. Koululapset tunsivat retkellään mädäntyneen hajua ja löysivät kivenkoloon kätkettynä ihmisruumiin yläosan.

Alma joutui oikeuteen, jossa hän kertoili erilaisia tarinoita, kunnes lopulta tunnusti yrittäneensä lähdettää Aunen sikiön siinä onnistumatta. Seuraavana aamuna hän kertoi yrittäneensä uudelleen juovuksissa liiterissä. Toimenpiteen aikana Aune oli kuollut. Alman mukaan paikalla oli ollut myös monien muidenkin rikollisten kuuluisteluista tuttu ”tuntematon mies”, joka oli Alman mukana ottanut jalat alleen, kun Aunesta oli henki paennut. Tällöin Alma oli kauhun vallassa alkanut silpoa ruumista.

Kipsivalujen myötä jalkojen arvoitus alkoi laskea.

Kipsivalujen myötä jalkojen arvoitus alkoi laskea.

Ylikangas kertoo, että oikeuden mukaan Alma oli pahoinpidellyt Aunea niin pahoin, että tämä oli kuollut, silponut sitten ruumiin ja anastanut uhrinsa vaatteet sekä arvo- että käyttöesineet. Almalla oli tilillään muitakin sikiönlähdettämisiä. Yhteisrangaistus kaikista oli yhteensä 14,6 vuotta kuritushuonetta sekä kansalaisluottamuksen sekä ehdonalaisen menetys.

– Alma oli hyvin kylmä ja laskelmoiva. Hän teki lähdetyksiä rahasta ja luotti kuin suuri pukki sarviinsa, ettei mitään tapahdu. Kaiken lisäksi hän vei vainajalta rahat ja vaatteet ja pilkkoi kylmästi Aunen vielä paloiksi. Hän piilotteli vielä palat metsään, kamalaa touhua, Ylikangas luonnehtii.

Suomessa tehtiin hengenvaarallisia puoskariabortteja vuoteen 1970 asti. Ennen vuotta 1950 laillinen abortti oli mahdollista vain, jos äidin henki oli vaarassa. Sen jälkeen perusteina hyväksyttiin myös sikiön vammaisuus tai sairaus.

Aborttilakikomitea arvioi 1969, että laittomia abortteja tehtiin 20 000 - 22 000 vuodessa.

– Tilanne oli sellainen, että onnistuneetkin puoskareiden tekemät sikiön lähdetykset eivät perustuneet osaamiseen tai mihinkään ammattitaitoon. Sanoisin, että onnistuminen oli enimmäkseen tuuria. Moni teki jonkun ohjeilla ensin itselleen keskeytyksen ja sen jälkeen he toimivat asiantuntijoina toisille rahaa vastaan. Se oli raakaa ja hengenvaarallista peliä, joka johti hyvin usein murheellisiin tuloksiin. Murheellinen oli Aunen kohtalokin, Ylikangas sanoo.

Tuoreimmat osastosta