Tutkija: Tällaisia voivat olla syyt Bouananen epävakaan ja arvaamattoman käytöksen taustalla puukotus­oikeuden­käynnissä

rac

Julkaistu:

Turun puukotusoikeudenkäynti
Oikeudenkäynneissä arvaamattomasti käyttäytynyt syytetty haluaa osoittaa olevansa muita parempi, hurskas muslimi.
Turun puukotuksesta epäiltyä kuultiin oikeudessa tänään tiistaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Oikeuden istuntoa seurasi myös jihadismin tutkija Atte Kaleva, jonka mukaan Abderrahman Bouananen kuuleminen vahvisti tutkijan aiempia käsityksiä syytetystä. Kalevan mukaan Bouanane kokee selkeästi olevansa ”Isisin sotilas ja taistelevansa Allahin tiellä”.

– Hän kuvittelee olevansa sotilas ja halveksii vääräuskoisia ja uskosta luopuneita. Hän halveksii oikeastaan kaikkia muita ja hän tuo sen tällä tavoin esille. Hän haluaa osoittaa, että hän on parempi, hurskas muslimi, joka on toiminut oikein.

Turun puukkoiskun tekijä ei Kalevan mukaan näytä katuvan tekojaan.

– Ja ilmeisesti on sitä mieltä, että hän on täysin oikeassa ja että hänen toimensa ovat hänen islamintulkinnansa mukaista, Kaleva sanoo.

Syytetyn epävakaa ja arvaamaton käytös jatkui tiistaina

Turun puukotusiskun tekijä on käyttäytynyt arvaamattomasti oikeudenkäynneissä. Tiistaina Bouanane poistettiin jälleen istuntosalista. Tällä kertaa poistamisen syynä oli syytetyn kieltäytyminen istumasta tuolille toistuvasti.

Huomionhakuisuuden lisäksi taustalla voi olla myös yksilölliset syyt, arvioi jihadismintutkija.

– Hän saattaa myös olla stressaantunut tai pyrkii välittämään jotain sellaista, mitään kukaan ei osaa tulkita.

Oikeudenkäynnin ensimmäisenä käsittelypäivänä viime viikon maanantaina Bouanane pyysi puheenvuoron ja alkoi kertoa kaulankatkomisaikeistaan, jotka tulivat täytenä yllätyksenä hänen omalle asianajajalleenkin. Bouanane myös naureskeli ja virnuili oikeudessa tavalla, joka herätti pahennusta muun muassa uhreissa.

Viime keskiviikkona Bouanane poistettiin istuntosalista. Hän raivostui ja alkoi syytää arabiankielisiä solvauksia uhrille, joka oli kutsunut häntä pelkuriksi.

Taustalla huomionhakuisuutta

Oikeudenkäynnin saama laaja julkisuus luo tekijälle mahdollisuuden oman sanomansa välittämiseen.

– Ehkä hän tietyllä tapaa kokee oikeudenkäynnin oman sanomansa, Isisin ja globaalin jihadismiliikkeen sanoman välittämiseen. Tietynlainen huomionhakuisuus tässä on taustalla, kun tälläisen teon on ylipäätään lähtenyt tekemään, Kaleva sanoo.

Tiistaina syytetyn halu kohdistaa väkivaltaa erityisesti naisiin nousi esille oikeuskäsittelyssä. Bouanane kertoi olleensa sodassa naisia vastaan.

Jihadismitutkijan arvion mukaan Turun puukottajan naisvihamielisyyden taustalla voi kyteä kokemus torjunnasta.

– Jos hän on kokenut kantasuomalaisten tai Suomeen kotiutuneiden maahanmuuttajataustaisten naisten osalta tämmöistä torjuvaa suhtautumista. Ehkä se on aiheuttanut hänessä tällaista vihan tunnetta.

Kalevan mukaan syynä voi olla myös se, että hyvin konservatiivisessa islamissa kielletään kanssakäyminen miesten ja naisten välillä muutoin kuin avioissa.

– Ehkä se aiheuttaa hänessä sisäistä ristiriitaa, sillä hän voi kokea olevansa kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta, mutta samalla kokee sen synnilliseksi, Kaleva sanoo.

Kalevan arvion mukaan Bouanane tekee kovasti työtä siihen suuntaan, että hänet tuomitaan syyntakeisena, eli niin, että teko tehtiin täydessä ymmärryksessä.

Taustalla voi olla se, että mahdollinen julistus mielenvikaiseksi voi romuttaa ideologian sanomaa.

– Täytyy muistaa, että terroristitkin voivat olla mielenvikaisia, jotka tekevät tekonsa mielenhäiriössä tai enemmän tai vähemmän harhaisena. Mutta kyllä valtaosa heistä toimii oman näkemyksensä mukaan loogisesti. Kaleva sanoo.

Turun puukottajan käyttäytymistä oikeudenkäynnissä on verrattu Utöyan joukkomurhan vuonna 2011 tehneeseen Anders Breivikiin, joka pyrki omassa oikeudenkäynnissään saamaan mahdollisimman suuren huomion omalle ideologialleen ja kirjoittamalleen manifestille.

– Ehkä Bounanane kokee, että hän voi käyttää julkisuutta tuodakseen omaa agendaansa esille.

Jihadismintutkijan mukaan Bouananen esiintymistä ei kannata ylianalysoida liikaa. Kalevan mukaan oikeuden antama tuomio tulee myös testaamaan, vastaako uudistettu terrorismilainsäädäntö siihen haasteeseen, joka sille asetettiin.

– Jos Bouananea ei saada tuomittua, lainsäädäntö on huono ja sitä pitää päivittää ja selventää, että tuomio saadaan. Tätä selvempää terrori-iskua ei enää tarvitse olla. Nyt riittää, Kaleva sanoo.

Tutkija: Oikeudenkäynnin seuranta mediassa on tärkeää

Viime päivinä Suomessa on keskusteltu myös siitä, saako Turun puukottajan tapauksen käsittely liikaa julkisuutta.

Vaikka terroristit saavatkin oikeusistunnoista tilaisuuden oman sanomansa levittämiseen, Atte Kaleva pitää niistä uutisointia tärkeänä.

– Eihän media ole olemassa hyssytelläkseen. Se että ei mässäillä ei tarkoita sitä, että pitää ryhtyä hyssyttylemaan ja jotenkin alkaa painamaan villaisella näitä.

Kalevan mukaan ilman avointa keskustelua vaarana on se, että kansalaiset katsovat, että on ongelma, josta ei suostuta keskustelemaan.

– Ja ehkä se voisi lisätä rasistisen, Rajat kiinni -porukan vetovoimaa.