Pilvi, Pälvi

Kotimaa

Rajavartiolaitos: Noin 50-vuotias Suomen kansalainen haki vilpillisesti turvapaikkaa – sai tuet

Julkaistu: , Päivitetty:

Mies haki turvapaikkaa uudelleen 30 vuoden Suomessa olon jälkeen.
30 vuotta sitten Suomesta turvapaikan ja myöhemmin myös kansalaisuuden saanut irakilaissyntyinen mies yritti huijata itselleen Suomesta uuden turvapaikan ja sai siihen liittyviä tukia vuonna 2016.

Rajavartiolaitos on saanut valmiiksi poikkeukselliseen tapaukseen liittyvän esitutkinnan.

Pääkaupunkiseudulla asuvaa noin 50-vuotiasta miestä epäillään rekisterimerkintärikoksesta, väärennyksestä ja petoksesta. Asia on Salpausselän syyttäjänvirastossa syyteharkinnassa.

Mies tuli Suomeen pakolaisena jo 1980-luvun puolella. Hän sai turvapaikan ja myöhemmin myös Suomen kansalaisuuden.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan yrittäjänä työskennellyt mies on hyvin tunnettu Suomeen asettuneiden irakilaisten keskuudessa.

Heinäkuussa 2016 mies matkusti Kotkaan ja jätti siellä turvapaikka-anomuksen Irakista hankkimillaan väärennetyillä henkilöllisyystodistuksilla. Mies väitti tulleensa Suomeen Turkin ja Venäjän kautta. Miehen turvapaikka-anomuksen myötä hänelle alettiin maksaa vastaanottorahaa. Sen mies kävi kaksi kertaa kuussa nostamassa käteisenä Kotkasta vastaanottokeskuksesta.

Yhteensä hän huijasi tukia 5200 euron arvosta 17 kuukauden aikana.

Mies väitti viranomaisille asuvansa vastaanottokeskuksen sijasta tuttaviensa luona, vaikka asui kotonaan.

Rajavartiolaitoksen kuulusteluissa irakilaismies perusteli huijaustaan taloudellisilla syillä. Hänen yrityksensä oli joutunut viranomaisten hampaisiin talousrikosepäilyjen vuoksi.

Rajavartiolaitos pääsi miehen jäljille sattumalta selvittäessään laittomasti Suomeen saapuneeksi ilmoitettujen henkilöiden todellista maahantuloreittiä ja -tapaa laajan, Saimaan kanavan kautta tapahtuneen ihmissalakuljetustapauksen jälkeen.

Salakuljettajiksi paljastuneet venäläiset isä, tytär ja alaikäinen poika tuomittiin helmikuussa 2018 vankeusrangaistuksiin. Perhe toi Venäjältä huviveneeseen kätkettynä yhteensä noin 70 eri kansallisuuksia edustanutta ihmistä, jotka Suomeen päästyään anoivat täältä turvapaikkaa.

Irakilaisten määrä Suomessa suorastaan räjähti 2015, jolloin turvapaikkaa haki lähes 20500 irakilaista.

Seuraavana vuonna määrä laski murto-osaan, mutta irakilaiset ovat edelleen suurin hakijaryhmä.

Viimeisten 12 kuukauden aikana Suomeen on maahanmuuttovirasto Migrin mukaan tullut noin 1600 irakilaista turvapaikanhakijaa. Seuraavaksi suurimmat ryhmät ovat syyrialaiset ja venäläiset.

”Erittäin poikkeuksellista”

Maahanmuuttovirasto Migrin turvapaikkayksikön johtajalle Esko Revolle irakilaismiehen tapaus ei ole tuttu.

Hänen mukaansa turvapaikanhakijoiden joukossa on silloin tällöin henkilöitä, jotka antavat esimerkiksi vääriä henkilötietoja tai paikkaansa pitämättömiä perusteluja hakemuksensa tueksi.

Joskus myönteisen turvapaikkapäätöksen saattaneet ovat matkustaneet kotimaahansa ja viipyä siellä pitkiäkin aikoja, vaikka ovat väittäneet tulleensa vainotuiksi.

Jos henkilön todetaan antaneen vääriä tietoja tai salanneen turvapaikkapäätökseen vaikuttaneen seikan, voidaan pakolaisasema tai oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella peruuttaa.

Viranomaisten työtä helpottaa se, että kaikkien EU:n alueelle turvapaikanhakijoina tulleiden sormenjäljet on rekisteröity vuodesta 2003 lähtien. Sitä ennen tai muutoin kuin turvapaikanhakijana tulleiden sormenjälkiä ei kuitenkaan ole Eurodac-rekisterissä.

Joskus turvapaikkaprosessista on paljastunut henkilöitä, joilla on jo ollut Ruotsin tai jonkun muun EU-maan kansalaisuus. Revon mukaan kyse on yksittäistapauksista.

Hänellä ei ole tietoa siitä, että vastaanottorahoja olisi nostanut toinen kuin se, jolle raha on myönnetty. Revosta kuulostaa erikoiselta myös se, että Suomen kansalainen olisi hakenut turvapaikkaa ja oleskelulupaa toiseen kertaan.

– On erittäin poikkeuksellista, jos näin on, hän sanoo.

Korjaus kello 11.35: Juttua ja otsikkoa korjattu. Miehen turvapaikka-anomuksen myötä hänelle alettiin maksaa vastaanottorahaa. Turvapaikkaa ei ollut kuitenkaan ollut vielä myönnetty, toisin kuin jutussa alunperin mainittiin.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Poliisilla takaa-ajotilanne Oulunsalossa: Useita loukkaantui kolarissa, tie 816 kokonaan poikki

  2. 2

    Petrin riistakamera ikuisti todella harvinaisen vieraan idästä – ”Olihan se onnenkantamoinen”

  3. 3

    Linnanmäen tulevaan vuoristorataan pääsee rahalla jonon ohi

  4. 4

    Näin Fortumia on loattu Venäjällä - ”Juonii Suur-Suomea, voi katkaista tahallaan lämmöt, toimii Naton apurina...”

  5. 5

    Näin luet matkalaukun tunnistetarraa – paljastaa ”tasosi” matkustajana

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

  2. 2

    Muurari teki salaojaremontin ennen talonsa myyntiä – sai 330 000 euron laskun salaisen virheen takia

  3. 3

    Prinsessa Sofia kohautti tyköistuvassa yläosassa – ulkomaillakin ällistyttiin: ”Ihan kuin malli!”

  4. 4

    Sometähti jakoi kuvia ”sugar daddyn” kustantamasta luksuksesta – totuus paljastui, kun poliisi sai kaunottaren rysän päältä kiinni

  5. 5

    Darude järkyttyi 8-vuotiaan poikansa kertomasta ilmiöstä – pureva tilitys muille vanhemmille: ”Puheet liikkuvat päähän ampumisessa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

  2. 2

    Koulussa huomattiin, ettei 10-vuotias osannut lukea eikä kirjoittaa – taustalta paljastui vanhempien järkyttävä salaisuus

  3. 3

    Nuori nainen työskenteli Lidlissä osa-aikaisena myyjänä – jakoi Instagramissa kuvia järjettömän ylellisestä elämästään: Poliisi sai rysän päältä kiinni

  4. 4

    Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

  5. 5

    Sara Forsberg lihoi 22 kiloa – sulkeutui kotiinsa ahmimaan pizzaa: ”Kaikki ympärilläni romahti”

  6. Näytä lisää