Pilvi, Pälvi

Kotimaa

Huhtasaari: Gradun plagiointiepäily ”kohtuutonta”

Julkaistu:

Gradu
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari pitää graduunsa kohdistunutta plagiointiepäilyä ja sen tutkintaa kohtuuttomana.
Laura Huhtasaari on kirjoittanut asiasta blogissaan sen jälkeen, kun Jyväskylän yliopiston rehtori antoi asiasta päätöksensä. Rehtorin mukaan Huhtasaaren vuonna 2003 valmistunut opinnäytetyö rikkoo joltain osin hyvää tieteellistä käytäntöä.

Huhtasaari myöntää blogissaan, että hänen tutkielmassaan on huolimattomuusvirheitä. Plagiointiepäilyjen esiin nostamista hän pitää lokakampanjana.

– Kyllä, työssäni on huolimattomuusvirheitä, silti koen, että tämä on ollut minua kohtaan kohtuutonta, Huhtasaari kirjoittaa.

Hän kritisoi muun muassa sitä, että 15 vuotta vanhaan graduun sovelletaan nykyisiä ohjeita vilppiepäilyistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Huhtasaari totesi rehtorille antamassaan lausunnossa, että hänen tekemissään virheissä ei ollut kyse vilpistä. Hän arvioi lausunnossaan myös, että tutkielman puutteet on jo huomioitu tutkielman arvostelussa.

Kyseessä hyvän tieteellisen käytännön loukkaus

Plagiointiepäilyjen vuoksi käynnistetyn esiselvityksen teki yliopiston ulkopuolinen asiantuntija, professori emeritus Jarkko Hautamäki. Hän katsoi, ettei hyvää tieteellistä käytäntöä ole noudatettu johdonmukaisesti.

Rehtorin päätöksen mukaan ilman viitteitä tehtyjä suoria lainauksia on tutkielman kirjallisuusosiosta noin kymmenesosa. Sen sijaan empiirisessä aineistossa ei ole havaittu merkkejä plagioinnista.

Päätöksen mukaan kyseessä on hyvän tieteellisen käytännön loukkaus, vaikka se onkin Huhtasaaren mukaan tahatonta.

– Ottaen huomioon, että kyseessä on ollut pro gradu -työ ja sen rajattu osio, ei loukkaus kuitenkaan ole luonteeltaan erityisen vakava.

Esiselvityksessä ei ilmennyt epäilyä laajemmasta vilpistä, ja rehtori lopettaa asian käsittelyn omalta osaltaan tähän. Rehtorin päätös liitetään gradun yhteyteen yliopiston kirjaston arkistoon, ja tutkielman viitetietoihin kirjastotietokantaan merkitään tieto rehtorin päätöksestä.

Jos Huhtasaari on tyytymätön rehtorin päätökseen, hänellä on puoli vuotta aikaa pyytää lausuntoa tutkimuseettiseltä neuvottelukunnalta.

Epäilyt esiin presidentinvaalien alla

Plagiointiepäilyt nousivat esille tämän vuoden tammikuussa, kun liberaalipuolueen puoluesihteeri Tuomas Tiainen väitti, että gradussa on plagioituja kohtia. Hän esitteli blogissaan kolme lyhyttä tekstikatkelmaa, jotka Huhtasaari näyttää hänen mukaansa kopioineen suoraan muista lähteistä.

Huhtasaari on kiistänyt plagioinnin ja sanonut epäilyn olevan pelkkää peliä, koska se tuli esille vain pari viikkoa ennen presidentinvaaleja, joissa Huhtasaari oli ehdokkaana.

Huhtasaari teki opinnäytetyönsä vuonna 2003 Kokkolan yliopistokeskuksessa, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto.

Rehtorin päätöksestä uutisoi tänään aiemmin Keskisuomalainen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisilla takaa-ajotilanne Oulunsalossa: Useita loukkaantui kolarissa, tie 816 kokonaan poikki

    2. 2

      Petrin riistakamera ikuisti todella harvinaisen vieraan idästä – ”Olihan se onnenkantamoinen”

    3. 3

      Linnanmäen tulevaan vuoristorataan pääsee rahalla jonon ohi

    4. 4

      Näin Fortumia on loattu Venäjällä - ”Juonii Suur-Suomea, voi katkaista tahallaan lämmöt, toimii Naton apurina...”

    5. 5

      Näin luet matkalaukun tunnistetarraa – paljastaa ”tasosi” matkustajana

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    2. 2

      Muurari teki salaojaremontin ennen talonsa myyntiä – sai 330 000 euron laskun salaisen virheen takia

    3. 3

      Prinsessa Sofia kohautti tyköistuvassa yläosassa – ulkomaillakin ällistyttiin: ”Ihan kuin malli!”

    4. 4

      Sometähti jakoi kuvia ”sugar daddyn” kustantamasta luksuksesta – totuus paljastui, kun poliisi sai kaunottaren rysän päältä kiinni

    5. 5

      Darude järkyttyi 8-vuotiaan poikansa kertomasta ilmiöstä – pureva tilitys muille vanhemmille: ”Puheet liikkuvat päähän ampumisessa”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Koulussa huomattiin, ettei 10-vuotias osannut lukea eikä kirjoittaa – taustalta paljastui vanhempien järkyttävä salaisuus

    3. 3

      Nuori nainen työskenteli Lidlissä osa-aikaisena myyjänä – jakoi Instagramissa kuvia järjettömän ylellisestä elämästään: Poliisi sai rysän päältä kiinni

    4. 4

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    5. 5

      Sara Forsberg lihoi 22 kiloa – sulkeutui kotiinsa ahmimaan pizzaa: ”Kaikki ympärilläni romahti”

    6. Näytä lisää