Kotimaa

Mäntyharjun myrkkyjunaturman yksityiskohdat alkavat selvitä – yksi iso kysymys on edelleen mysteeri

Julkaistu:

Mäntyharjun kemikaaliturma
Onnettomuustutkimuskeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi kertoo Ilta-Sanomille, miten Venäjältä tuotujen myrkkyvaunujen onnettomuuden tutkinta etenee.
Mäntyharjun Kinnin seisakkeella huhtikuun 7. päivänä tapahtuneesta vakavasta onnettomuudesta on saatu uutta tietoa. Tilapäisessä säilytyksessä ollut 50 junavaunun letka lähti toissa lauantaina tuntemattomasta syystä liikkeelle. Yksi säiliövaunu törmäsi päätepuskimeen, suistui kiskoilta ja alkoi vuotaa. Tästä aiheutui suuronnettomuuden vaara.

– Onnettomuuden yksityiskohdat alkavat selvitä. Onnettomuustutkimuskeskuksen eli Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi kertoo Ilta-Sanomille.

Savon radan sähköt katkaistiin kemikaalivuodon jälkeen ja henkilöjunat jouduttiin korvaamaan busseilla Kouvolan Hillosensalmen ja Mäntyharjun välillä useiksi päiviksi.


Maanantaina Onnettomuustutkintakeskus kertoi tutkimuksissa ilmenneen, että säiliövaunuletka lähti liikkeelle turmapäivänä kello 11.40.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Onnettomuuden aikajana jo luotu

Nurmen mukaan aikajana on luotu tiedossa olevia yksityiskohtia yhdistelemällä.

– Onnettomuus oli havaittu 27 minuuttia myöhemmin ohikulkeneesta junasta. Tiedossa olivat myös pelastuslaitoksen lähtö ja paikalle saapuminen. Suurena apuna olivat asetinlaitteen tallenteet. Näiden tietojen avulla voimme sanoa, että vaunut lähtivät liikkeelle kello 11.40, Otkesin Nurmi kertoo.

Asetinlaite on rautatieliikenteen turvalaite, jolla vaihteet ja opastimet saadaan oikeisiin asentoihin.

Tärkeä kysymys nyt ratkottavana

Yksi tärkeä kysymys odottaa hänen mukaansa yhä ratkaisuaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Iso kysymys on, miksi vaunuletka lähti liikkeelle, Nurmi sanoo.


Mäntyharjussa raiteilta pudonneet säiliövaunut olivat matkalla Kotkaan, Mussalon satamaan.

VR kertoi aiemmin, että se pysäköi 50 Venäjältä tuotua tavaravaunua odottamaan jatkokuljetusta. Vaunut sisälsivät bensiinin valmistuksessa käytettyä MTBE-kemikaalia.

VR pysäköi vaunut Kinnin liikennepaikalle 21. maaliskuuta. Vaunuissa oli pysäytyskengät varmistamassa paikallaan pysymistä. Lauantaina paljastui järkyttävä onnettomuus. Kaksi junavaunua oli suistunut kiskoilta.

Maastoon valui noin 35 tonnia metyylitertiaaributyylieetteriä (MTBE), joka on vesieliöstölle myrkyllinen kemikaali.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt