Alina

Kotimaa

Turun puukotuskäräjien istunto myöhästyi – Bouanane ei suostunut saapumaan saliin

Julkaistu:

Istunto alkoi reilusti myöhässä koska, Bouanane ei saapunut saliin.
Turun puukkoiskun maannatain istunto alkoi vasta noin klo 10 ja sitä johtaa käräjätuomari Tapio Katajamäki.

Ilta-Sanomat seuraa oikeudenkäyntiä. Seurantaan pääset tästä.

– Huomenta kaikille. Hetki vielä menee, kun odotellaan vastaajan saapumista oikeussaliin, Katajamäki täsmensi.

Tuomari saa tiedon, että vastaaja eli Bouanane ei saavu saliin. Häntä avustaa Kaarle Gummerus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Päämies on pyytänyt, ettei hän olisi läsnä, eikä tämä ole puolustuksen kannalta ongelma, Gummerus toteaa.

Syyttäjää edustavat Sampsa Hakala ja Hannu Koistinen. Syyttäjillä ei ollut mitään sitä vastaan, ettei syytetty ole paikalla.

Katajamäen mukaan asia ei ole ongelma asian käsittelylle.

Ensimmäisenä on tarkoitus kuulla Lisa Biancuccia, 33. Syytetty iski häntä veitsellä kolme kertaa ylävartaloon. Vakavat vammat vaativat leikkaushoitoa. Biancucci kertoi tapauksesta Ilta-Sanomille viime tammikuussa.


Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Marja toteutti unelmansa – muutti Suomen pienimpään kaupunkiin vanhaan kauppakeskukseen

  2. 2

    Hymy palasi Olli Lindholmin kasvoille rankan vuoden jälkeen – yllättävä harrastus pitää tähden kunnossa: ”Monia varmaan naurattaa...”

  3. 3

    Tuhannet linnut tärvelivät saarta: Vuokraturvan toimitusjohtaja keksi tehokkaan keinon antaa häätö merimetsoille

  4. 4

    Syvä kurkku -pornoelokuvan tähden traaginen elämä: väkivaltainen mies pakotti elokuvaan – Lue sunnuntain elokuva-arviot

  5. 5

    Salatut kuulustelu­kertomukset paljastavat: Turun puukottajalla oli oppi­mestari Suomessa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pikkulapsen viaton piirustus herätti huolen hoitopaikassa – ”Jos päiväkodin täti olisi edes hetkeksi pysähtynyt kuuntelemaan lasta...”

  2. 2

    Kommentti: Hjallis Harkimo jatkaa härskiä sumutusta loppuun saakka – tästä kaikesta Jokerien ”myynnissä” on kyse

  3. 3

    Koulutyttöä puukotettiin 37 kertaa – yksi Ison-Britannian pitkäkestoisimmista murhamysteereistä ratkesi 26 vuoden jälkeen

  4. 4

    Luksuselämää viettänyt sometähti jätti vuokra-asunnon karmaisevaan kuntoon – törkyinen asunto kuin pommin jäljiltä

  5. 5

    TMZ: Avicii vietti aikaa jahdilla vain päivää ennen kuolemaansa – poseerasi kuvassa hyväntuulisena juoma kädessään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

  2. 2

    Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

  3. 3

    Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

  4. 4

    Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

  5. 5

    Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

  6. Näytä lisää