Lasse Lehtisen kolumni: Historian valkoiset laikut - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Lasse Lehtisen kolumni: Historian valkoiset laikut

Julkaistu: 9.4.2018 8:08

Historian tutkimuksen preesens näyttää olevan sata vuotta. Niin pitkä aika tarvittiin, että tutkijoiden enemmistö on vihdoin koko lailla yhtä mieltä itsenäisyytemme alkuvuosien tapahtumista ja niiden todellisista vaikutuksista, kirjoittaa Lasse Lehtinen.

Suomettunut Suomi kiitti itsenäisyydestään Leniniä. Nyt uskallamme jo sanoa, että bolshevikkijohtajalla oli tuuhea ketunhäntä kainalossaan. Ennen kaikkea hän yllytti suomalaiset sosialistit aseisiin. Tartunnan saaneiden kiihottajien puheet johtivat punakapinaan, joka puolestaan sytytti sisällissodan.

Vapaussotaa käytiin aluksi vain Pohjanmaalla, jossa Mannerheimin armeija alkoi riisua venäläisiä aseista. Vuonna 1918 Suomessa majaili 70 000 venäläistä sotilasta. Punaisten avuksi lähti lopulta vajaa parituhatta miestä. Venäläisten osuuden liioitteleminen on johtunut siitä, että vapaussodan historia on tarvinnut riittävän viholliskuvan.

Saksalaisten panos sodan lopettamiseen oli merkittävä, ehkä ratkaiseva. Ainakin se lyhensi veristä sotaa monilla viikoilla, luultavasti kuukausilla. Punaiset jättäytyivät mieluummin saksalaisten kuin valkoisten vangeiksi, koska saksalaiset kohtelivat vankeja suojeluskuntalaisia inhimillisemmin.

Näinä päivinä sata vuotta sitten viimeisiä punikkeja marssitettiin Suomenlinnan leirille. Helsinkiläiset kävelivät Esplanadilla ihailemassa saksalaisia. Senaatintorilla oli voitonparaati, jota kiitolliset kaupunkilaiset tulivat parhaissa puvuissaan kunnioittamaan. Mannerheim ehti Helsinkiin vasta kuukautta myöhemmin pitämään oman paraatinsa.

Saksalaiset eivät tietenkään tulleet hyvää hyvyyttään ja vain valkoisia auttamaan. Kun Saksan joukkoja oli molemmin puolin Suomenlahtea, Pietari oli pihdeissä. Suomea kannatti vahvistaa myös sotilaallisesti, sillä siitä oli tulossa Saksan uskollinen liittolainen. Myös luonnonvarat, metsät, kosket ja malmit kiinnostivat Berliiniä.

Valkoisen Suomen historian onnistui vähätellä ja unohtaa saksalaisten osuus. Kansakunnan kollektiiviseen muistiin ja historian kirjoihin jäi vain kuva kenraali Mannerheimista valkoisessa karvalakissa ratsunsa selässä toukokuisella Esplanadilla.

Väinö Linnan nerokas kertomus Pentinkulmasta synnytti myytin torppareiden oikeutetusta noususta maata omistavaa luokkaa vastaan. Tosiasiassa Suomessa oli yli 50 000 torpparia, jotka pysyttelivät enimmäkseen syrjässä. Punaisten puolella heitä kaatui parikymmentä, vain yksi sadasta. Valkoisten puolella kaatui lähes yhtä monta torpparia.

Valkoisen Suomen ikuiseksi häpeäksi jää sisällissodan verinen ja osin mielivaltainen jälkiselvittely. SDP:n pitää hävetä sitä, että sen oppineet radikaalit kaappasivat puolueen ja yllyttivät rahvaan kapinaan laillista esivaltaa vastaan. Johtajat pakenivat ulkomaille, useimmat Venäjälle. Siellä vallankumous tavan mukaan söi lapsensa.

Jälkeenpäin tuntuu selvältä, että Suomi itsenäistyi, koska niin pitikin tapahtua. Tulevalla onnellamme oli kolme kovaa ehtoa: Saksan piti hävitä ensimmäinen maailmansota, bolshevikkien piti säilyttää valtansa Venäjällä ja valkoisten piti voittaa sisällissota Suomessa. Jos yksikin näistä kolmesta olisi mennyt toisin, itsenäisen Suomen historia olisi saanut toisen käänteen.

Kirjoittaja on kirjailija ja entinen EU-parlamentin jäsen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?