Kommentti: Älä sokeudu Pohjantähdestä

Pääsiäisenä 1918 sisällissota oli kulminaatiopisteessä. Valkoiset valmistautuivat ratkaisevaan iskuun Tampereen valtaamiseksi.

”Minun kuten useimpien suomalaisten käsitys sisällissodasta perustuu pitkälti Täällä Pohjantähden alla -romaanin kuvaukseen”, kirjoittaa toimittaja Pasi Jaakkonen. Kuva on vuonna 2009 ilmestyneen elokuvaversion kuvauksista.

7.4.2018 9:52

Kiirastorstaina Ilta-Sanomat julkaisi vuoden 1918 tapahtumien muistoksi 18 kertomusta sodan uhreista. Ääneen pääsivät surmansa saaneiden omaiset tasapuolisesti kummaltakin puolelta sodan rintamalinjoja.

Sukujen tarinat sadan vuoden takaa ravistelivat ja tuntuivat kovin erilaisilta kuin mihin olin tottunut. Minun kuten useimpien suomalaisten käsitys sisällissodasta perustuu pitkälti Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-romaanin kuvaukseen. Historiallista romaania on luettu ja kahta elokuvaa katsottu kuin ne kertoisivat totuuden vuoden 1918 sisällissotaan johtaneista tapahtumista.

Tuoreessa Kanava-lehdessä Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares tarjoaa selityksen, miksi omaisten kertoma sisällissodasta tuntuu erilaisilta kuin Pentikulman tutut tapahtumat. ”Tavallisille kansalaisille Pohjantähti on totuus, kaiken mittatikku vuodesta 1918 ja usein ainoa asia mitä hän tuosta vuodesta tietää”, Vares kirjoittaa.

 Ongelma on, jos vuoden 1918 Suomesta muodostuu yksi ”pohjantähteläinen” totuus.

Populaarikulttuuri ja media uusintavat tuota kuvaa, koska sen tarina kaikessa epäedustavuudessaan ja vinoudessaankin on niin vetävä. ”Koskeloiden ja punaisten tarina oli sellainen, johon voi aina samaistua: huonompiosaisten nousu parempiosaisia vastaan”, Vares kirjoittaa.

Ihmisten oikeudentuntoa puhuttelevan tarinan vahvuus näkyy muun muassa siinä, miten mediassa on tänä keväänä kirjoitettu vuodesta 1918. ”Punaiseen osapuoleen tuntuu vallitsevan lähes lakkaamaton kiinnostus ja sen tarina on lähes aina uhrin tarina”, tutkija on havainnut.

On helppo olla professorin kanssa samaa mieltä, että punaista kertomusta kohtaan tunnettu kiinnostus ei ole ongelma. Valkoisen puolen kostoterrorista saa puhua. Ongelma on, jos vuoden 1918 Suomesta muodostuu yksi ”pohjantähteläinen” totuus, jossa toisen osapuolen joukkoon ei mahdu yhtään asiallista edustajaa ja jossa vuoden 1918 kauheudet nähdään yksin vankileirikatastrofin kautta.

Kansallisarkistossa on nippukaupalla porvarien vankileireille kirjoittamia anomuskirjeitä, joissa pyydetään vangittujen punaisten vapauttamista. Voittajat syyllistyivät terroriin, mutta myös heidän puoleltaan löytyi anteeksiantoa, joka ansaitsee tulla muistetuksi. Ilman sitä sisällissodan arvet olisivat vieläkin rumemmat.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?