Toivo Kuulan kuolema oli täysin turha – se on myös Suomen kuuluisimpia murhia, jonka ympärillä on yhä mystisyyttä

Säveltäjä Toivo Kuula ammuttiin Viipurin valtauksen jälkeen keväällä 1918.


31.3.2018 6:00 | Päivitetty 20.4.2018 12:37

Viipurin legendaarisen Seurahuoneen paikalla on enää pelkkä tyhjä tontti, mutta rakennuskompleksin toisessa päädyssä on yhä pystyssä entisen kaupungintalon siipi. Tiloissa toimii nykyisin viipurilaisnuorison suosima elokuvateatteri Palas - suomeksi käännettynä Palatsi - mutta ulkoisesti rakennus näyttää hyvin paljon samalta kuin sata vuotta sitten otetuissa valokuvissa.

Elokuvateatterin sisällä toimii ravintola, jonka tunnelma on vähintään erikoinen. Sisustustyyli on pysähtynyt jonnekin Neuvostoliiton viimeisille vuosille, mutta aulaa koristavat uusimpien amerikkalaiselokuvien myyntijulisteet.

Jos seinät osaisivat puhua, tällä rakennuksella olisi monta tarinaa kerrottavanaan niin sisällissodasta kuin sittemmin talvi- ja jatkosodasta.

Vuonna 1918 juuri tässä korttelissa näyteltiin Suomen sisällissodan yksi kuuluisimmista murhenäytelmistä, kun maamme lahjakkaimpiin säveltäjiin kuulunut Toivo Kuula joutui ammutuksi Seurahuoneen viinanhuuruisen ravintolaillan päätteeksi.

Markku Marttisen selän takana näkyvä tyhjä tontti on Viipurin entisen Seurahuoneen paikalla. Oikealla näkyvä keltainen rakennus on entinen raatihuoneen talo, jossa sijaitsee nykyisin Palas-elokuvateatteri.

Traagisinta oli, että ”valkoisista valkoisimmaksi” kuvailtu Kuula sai surmansa valkoisten jääkäreiden ampumasta luodista juuri, kun sisällissodan kauhujen piti olla jo ohi Viipurissa.

BiologiMarkku Marttiselle Toivo Kuulan lyhyeksi jäänyt myrskyisä taiteilijaelämä on tuttu monelta kantilta - olihan Kuula hänen isoisänsä.

Marttisen nyt jo edesmennyt Sinikka-äiti oli Toivo Kuulan ja tämän Alma-puolison ainoa tytär, joka oli vain hieman reilut yksivuotias järkyttävän ampumavälikohtauksen aikaan 1918. Leskeksi jäätyään Alma jatkoi uraansa laulajana, muttei koskaan toipunut miehensä selvittämättömäksi jääneestä murhasta.

– Alma-mummi eli loppuelämänsä murtuneena. Itse en ehtinyt koskaan nähdä myöskään mummiani, sillä hän kuoli jo 1941 ennen minun syntymääni, Marttinen kuvailee Viipurissa vaarinsa kuolinmaisemissa.

Toivo Kuula oli SUomen lahjakkaimpia säveltäjiä ja kova suomalaisuusmies. Hänen kohtalonsa kuvaa sisällisodan mielettömyyttä, sillä hän joutui valkoisten jääkäreiden ampumaksi.

Toivo Kuula kutsui Alma-vaimoaan Ammiksi. Parin suhde oli myrskyisä rakkausliitto.

Marttisen Sinikka-äiti teki elämänuransa konserttipianistina ja pianonsoiton opettajana, joten Kuulan musiikillinen lahjakkuus jatkoi elämäänsä säveltäjän tyttäressä.

– Mummi kasvatti äitini siihen, että hänen elämäntehtäväkseen tuli isänsä musiikin esittäminen. Äidilläni ei ollut oikeastaan edes muuta vaihtoehtoa, eikä hän kapinoinut sitä vastaan, vaikka muuten hän oli temperamenttinen luonne.

Marttisen isosisko Marja, nykyiseltä sukunimeltään Väisänen, jatkoi niin ikään suvun musiikkiperinnettä. Hän on tehnyt uransa pianonsoiton opettajana.

Marttinen itse sai kuitenkin tarpeekseen pianomusiikista kotona, kun äiti opetti oppilaitaan ja harjoitteli konsertteihinsa. Ennen murrosikää Marttinen lauloi Cantores Minores -poikakuorossa, mutta päätyi lopulta lukioikäisestä lähtien soittamaan eri bändeissä rokkia, poppia, jazzia ja bluesia huilulla sekä saksofonilla.

– Lukiossa minulla oli pitkä tukka, olin hippi ja käytin joitakin Toivo Kuulalta jääneitä vaatteita, kuten hänen talvitakkiaan. Oli tavallaan aika makeaa pitää vaarin takkia, ja sukulaiset ihastelivat meidän yhdennäköisyyttämme, Marttinen kuvailee.

Säveltäjää tai pianistia Marttisesta ei koskaan tullut.

– Paineita oli jossain vaiheessa, kun sukulaiset alkoivat puhua, että minunkin pitää alkaa säveltää vaarini tavoin. Tulin silloin tavallaan ylikyllästetyksi Toivo Kuulasta, ja vasta myöhemmin yliopisto-opintojen aikana löysin uudelleen klassisen musiikin, vaarini sävellykset mukaan lukien.

– Nykyään en juuri muuta kuuntelekaan kuin klassista.

Toivo Kuulan kuolemaa ja Viipurin Seurahuoneen tapahtumia on puitu Suomessa vuosien varrella yhä uudelleen, mutta murhan yksityiskohdissa on edelleen suuria aukkoja. Kyseessä on tavallaan Suomen oma ”kennedynmurha”, josta ei saada koskaan selville kaikkia tyydyttävää totuutta.

Tiedetään, että Toivo ja Alma Kuula tulivat Viipurin Seurahuoneelle vapunpäivänä 1918 juhlimaan valkoisten joukkojen voittoa. Joissakin lähteissä kohtalokkaaksi päiväksi mainitaan vapunaatto, mutta Kuulan elämäkerran tehnyt Juhani Koivisto on varmistanut päiväksi 1. toukokuuta.

Toivo Kuula oli piileskellyt sisällissodan kuumimmat kuukaudet Viipurin kupeessa sijaitsevalla Säiniöllä - nykyinen Tsherkasovo - jossa Kuulan perhe asui vuokrahuvilalla.

Markku Marttinen kävi Viipurin lähellä sijaitsevassa Tsherkasovossa tutkimassa seutuja, jossa Toivo ja Alma Kuula asuivat sisällissodan aikana vuokrahuvilalla. Suomen aikaan kylä tunnettiin nimellä Säiniö. Useimmista suomalaistaloista on nyt jäljellä vain kivijalat.

Pelkona oli ollut, että Viipurissa valtaa pitäneet punaiset olisivat hakeneet Kuulan pakolla omiin riveihinsä taistelemaan. Uhmakas pohjalaismies oli varautunut jopa surmaamaan itsensä ja perheensä pakko-oton estääkseen, mutta sitten koittikin suuri riemun päivä.

Viipurin punainen valta kaatui 29. huhtikuuta 1918, ja Kuula iloitsi muiden valkoisten mukana. Myöhemmin tosin paljastui, että tuona samaisena päivänä jääkärit olivat syyllistyneet Viipurissa noin kahdensadan venäläisen joukkoteloitukseen, joten vapunpäivän koittaessa heidän on täytynyt olla yhä täynnä adrenaliinia ja aggressiota.

Tätä Kuula ei joko tiennyt tai osannut ajatella, kun hän liittyi juopuneiden jääkäreiden joukkoon juhlimaan. Viipurin apteekit ryöstettiin pirtun toivossa ja Seurahuoneellekin sitä kannettiin 25 litran saavillinen.

Seurasi sekava illanvietto, jonka aikana Kuula piti ylistyspuheita jääkäreille ja yritti opettaa näille uutta sävellystään, Suojeluskunnan marssia nimeltä Jokamies. Jääkärit puolestaan vaativat Kuulaa säestämään tuolloin jo tunnetuksi noussutta Jean Sibeliuksen Jääkärimarssia, mistä temperamenttinen säveltäjä sai arvatenkin ensimmäisen syyn loukkaantua.

Riideltiin myös kieli- ja kansallisuusasioista. Kuula oli intohimoinen suomalaisuusmies, joten hän vaati ruotsinkielisiä jääkäreitä puhumaan suomea. Joku saksalaismielinen huusi ”Deutschland, Deutschland, uber alles”, johon Kuula vastasi ”Suomi, Suomi yli kaiken”. Lopulta joku keksi syyttää Kuulaa bolshevikiksi, mikä oli varmasti pahin loukkaus, minkä tämä saattoi kuvitella kuulevansa.

Käynnistyi käsirysy. Vahvasti humaltuneet miehet solvasivat toisiaan. Lopulta Kuula veti puukkonsa esiin ja haavoitti yhtä jääkäriä korvan taakse. Vaikka kyseessä oli pintahaava, jääkärin veren vuodattaminen sinetöi Kuulan oman kohtalon.

Kuula pakeni Seurahuoneen pihalle, jossa häntä ammuttiin päähän. Ampujia ei lopulta saatu koskaan selville varmuudella, kun kaksi pääepäiltyä kuoli oudoissa olosuhteissa: toinen ammuttiin vankilapakoa yrittäessään ja toinen putosi kuolemaan purjeveneen kannelta juuri ennen ratkaisevaa Kuula-oikeudenkäyntiä.

Kuulan elämäkerran kirjoittanut Koivisto pitää mahdollisena, että jääkäriliike esti murhan tutkimuksen raivaamalla pääepäillyt pois, sillä Kuulan kuolema oli häpeällinen ja poliittisesti liian arka aihe tutkittavaksi juuri itsenäistyneessä Suomessa.

Kuula eli vielä reilut pari viikkoa Viipurin lääninsairaalassa, jossa hän kuoli 18. toukokuuta 1918. Ihmetystä on herättänyt sekin, miksi ampumisesta epäiltyjä jääkäreitä ei tuotu hänen tunnistettavakseen sairaalaan, vaikka Kuula muisti tapahtuneen ja tunnisti esimerkiksi Alma-vaimonsa.

Jääkäriliitto on jo lopettanut toimintansa, mutta tiettävästi osa sen arkistosta on yhä suljettuna. Tämä pitää edelleen yllä spekulaatiota, voisiko jostain vielä löytyä paperi, joka selvittäisi tarkemmin Kuulan kuolemaa.

Viipuriin on turhaan yritetty saada muistokylttiä Toivo Kuulalle. Nyt kaukaa kaupungin laitamilta löytyy kuitenkin Toivo Kuulan kujaksi nimetty parisataametrinen tienpätkä.

Esimerkiksi suojeliko joku jotakuta ja murhatutkimukset lopetettiin? Entä miksi marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin tiedetään hyssytelleen tapahtunutta, vaikka tämä oli itse läsnä Viipurissa Kuulan ampumisen aikaan?

Murhatutkimukset käynnistyivät vasta yli yhdeksän kuukautta ampumisen jälkeen. Alma Kuula ehti kääntyä jopa oikeuskanslerin puoleen tuskastuttuaan hitauteen.

Viime vuosina Marttinen on pohtinut paljon sitä, kuinka helposti viha voi kasvaa ihmisten välillä ja purkautua sitten käsittämättömäksi verilöylyksi.

– Nykyajan nettikirjoittelussa on paljon samoja piirteitä kuin oli Suomen sisällissodan aikana. Toista osapuolta ei edes haluta kuunnella, vaan ollaan valmiit lietsomaan vihaa, hän ihmettelee.

Marttinen on tarkka myös siitä, ettei hän halua vaalia Kuulasta idealistista kuvaa.

– Vaarini oli hyvin jääräpäinen mies. Varmasti on ollut niin, että myös hänessä itsessään oli syytä tilanteen kärjistymiseen Seurahuoneella, varsinkin kun meneillään olivat ihan järjettömät juomingit.

Marttinen toimii Toivo Kuula -seurassa ja iloitsee siitä, että viime vuosina on ilmaantunut uusia nuoria muusikkoja esittämään hänen vaarinsa musiikkia. Tältä jääneet käsinkirjoitetut nuotit on saatu nyt kaikki painettua, ja suurin osa teoksista on levytetty.

– Paras tapa muistella Kuulaa on iloita hänen upeasta musiikistaan eikä pohtia vain murhatapahtumia tai sitä, mitä kaikkea hän olisi ehtinyt tehdä, jos olisi saanut elää, Marttinen painottaa.

Marttisen omaa elämää Kuulan kohtalo ei ole katkeroittanut.

Anteeksiantoon auttoi erikoinen puhelinsoitto, johon Marttinen vastasi noin 15-vuotiaana poikana tultuaan koulusta yksin kotiin. Elettiin lankapuhelinten aikaa ja vuosi oli ehkä 1969.

– Langanpäässä oli selvästi jo iäkäs mieshenkilö, joka sanoi, että hän haluaa pyytää Suomen Jääkäriliiton puolesta anteeksi Toivo Kuulan kuolemaa.

Marttinen hämmentyi eikä tullut kysyneeksi soittajan nimeä eikä numeroa, vaikka tuskin tämä olisi niitä kertonutkaan.

– Sanoin vain kiitos ja kuulemiin. Jälkeenpäin olen miettinyt, tiesikö soittaja murhasta jotain enemmän vai oliko se vain kohtelias ele, sillä murha on varmasti painanut myös Jääkäriliittoa.

Toivo Kuulan tyttärenpoika Markku Marttinen oli vieraana Sanomatalossa pidetyssä 1918-tilaisuudessa. Alla olevalla tallenteella hän kertoo Toivo Kuulan viimeisistä hetkistä.

Lähde: Juhani Koivisto, Tuijotin tulehen kauan - Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. Elämäkerran uusi versio ”Tähtiin kirjoitettu” tulossa huhtikuussa 2018.

Ilta-Sanomat kertoo 18 ihmisen tarinat, jotka joutuivat vuonna 1918 punaisten tai valkoisten uhreiksi. Kertojina ovat uhrien sukulaiset. Ainutlaatuinen paketti vuoden 1918 järkyttävistä tapahtumista on luettavissa myös näköislehtenä (29.3.) täällä.

Lue lisää vuoden 1918 järkyttävistä tapahtumista täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?