Kansanedustaja Antti Mikkolan murha oli raaka ja poliittinen – Töölönlahdella ammuttiin teloituslaukaukset

Ilta-aurinko kultaa Helsingin Töölönlahden, kevättalvi on parhaimmillaan, mutta rannalla kävelevän pariskunnan olo on apea. Sadan vuoden takainen surmatyö askarruttaa mieltä.


31.3.2018 6:00

Kaj Saari ja Ann-Marie Holming-Saari ovat huojentuneita, kun pääsivät vihdoin käymään paikalla, missä heidän sukunsa suurmies kohtasi matkansa pään.

He eivät ole katkeria, eivätkä syytä ketään. He ovat vain hämmentyneitä ja surullisia siitä kuinka mies, jonka he tietävät olleen sivistyksen ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja, saatettiin murhata.

Kuolonuhri oli nuorsuomalaisen puolueen kansanedustaja Antti Mikkola, jonka punakaartin kuolemanpartio teloitti dramaattisten vaiheiden jälkeen työväen vallankumouksen alkuhurmiossa.

– Hänen kohtalonsa on ollut paljon mielessä viime kuukausina, mutta minun on yllättävän vaikea tulkita ajatuksiani, Kaj Saari sanoo.

– Ehkä tämä jollain tavalla auttaa selvittämään tuntemuksiani, kun näin paikan, missä se tapahtui.

Kaj Saaren isoisä ja Antti Mikkola olivat veljeksiä. Saari on yksi Antti Mikkolan läheisimmistä elossa olevista sukulaisista, koska tällä ei ollut omia lapsia.

Sukunimi Saari on peräisin eräältä opettajalta, joka jo 1800-luvun lopussa risti saarelta kotoisin olevan lapsikatraan nuorimmat tuolla sukunimellä.

Antti Mikkola (1869-1918) oli poliitikko, mutta myös menestynyt laki- ja liikemies. Hän oli Turun Sanomien perustaja ja lehden ensimmäinen päätoimittaja.

Saaren pariskunta on yhtä mieltä siitä, että Suomen sisällissodan muistovuosi on tuonut suvun patruunan muiston läheisemmäksi ja tärkeämmäksi kuin aikaisemmin.

– On ihanaa, että Antti Mikkolan kohtalo sekä hänen saavutuksensa on vihdoin nostettu esiin. Hän todella ansaitsee sen, Ann-Marie Holming-Saari sanoo.

Hän on perehtynyt hyvin sukujensa historiaan, mutta Antti Mikkolan kuolemasta ei ole perimätietoa tihkunut. Tällainen sisällissodan traumoista vaikeneminen onkin hyvin tavallista.

– Kloppina eivät suvun jutut jääneet mieleeni, eivätkä ne varmaan silloin kiinnostaneetkaan, Kaj Saari kertoo.

– Mutta ei meillä ole sota-asioista muutenkaan puhuttu. Äitini oli rintamalotta, mutta ei kertonut siitä koskaan mitään.

– Sitä ajattelee ihmisten elävän ikuisesti ja kysyvänsä heiltä myöhemmin – ja sitten se on myöhäistä.

Antti Mikkolan tarkka surmapaikka ei ole tiedossa. Saaret tyytyvät siihen, että traaginen tapahtumasarja sai todennäköisesti päätöksensä Töölönlahden rannassa lähellä Finlandia-talon päätyä.

– Oli hyvä, että tulimme. Meille on tärkeää, että näimme tämän paikan.

Kansanedustaja Antti Mikkolan murha oli raaka ja poliittinen. Punakaarti pidätti hänet asunnostaan, sulki miliisiaseman putkaan, kaappasi uudestaan öiselle ajelulle ja lopulta teloitti.

Punaisen vallankaappauksen alkumetreillä tehty veriteko sai heti suuren huomion. Historian emeritusprofessori Jaakko Paavolainen on arvioinut sen olevan luonteeltaan koko sisällissodan poliittisin murha.

Nuorsuomalaisen kansanedustajan kohtaloksi koitui hänen suorapuheisuutensa ja poliittinen rohkeutensa. Eniten kuohuntaa oli aiheuttanut hänen joulukuussa 1917 tekemänsä aloite ja välikysymys sotalaitoksen ja laillisen järjestysvallan perustamiseksi Suomeen.

Sukuperintönä saatu muotokuva Antti Mikkolasta hallitsee olohuoneen tunnelmaa.

Mikkolan esitys olisi riisunut aseista valtaa hamuavat punakaartit sekä suojeluskunnat.

Aloite ei kuitenkaan saanut eduskunnassa riittävästi kannatusta, mutta vasemmisto ehti leimata hänet ”sota-Antiksi”. Hän joutui sosiaalidemokraattien ankaran vihapuheen kohteeksi eduskunnan istuntosalissa sekä lehtien palstoilla.

Mikkolaa uhattiin suoralla väkivallalla, mikä lopulta johti traagiseen lopputulokseen.

– Se oli täydellistä vihapuhetta. Ihminen leimataan kansanviholliseksi – se oli lupa tappaa. Näin hänen kohtalonsa oli sinetöity, professori Martti Häikiö tulkitsee eduskuntakeskusteluja ja työväen lehdistön kirjoittelua.

Työväen vallankumous alkoi Helsingissä 26. tammikuuta 1918. Punakaarti otti pääkaupungin hallintaansa ja sinkosi maan veriseen ja katkeraan sisällissotaan.

Viimeistä edellisenä elinpäivänään, keskiviikkona 30. tammikuuta, Antti Mikkola lounasti eräässä keskustan ravintolassa. Turvallisuussyistä hän oli välttänyt jo muutaman yön Helsingin-asuntoaan.

– Täällä menee henki hukkaan. Jos pääsen Turun puoleen, voin nostattaa väestöä taisteluun, Mikkola oli sanonut lounaalla turkulaiselle lehtimiehelle Pontus Artille.

Tulisieluinen vaikuttaja ja itsenäisyysmies oli ollut vielä aamupäivällä Säätytalolla muiden tärkeimpien kansanedustajien ja senaattorien kanssa pohtimassa maan vakavaa tilannetta.

Illalla Mikkola päätti palata Mikonkadulla sijaitsevaan pensionaattiinsa. Tuo riski maksoi hänen henkensä, sillä myöhemmin illalla punakaartin pistinmiehet tunkeutuivat täysihoitolaan. Mikkola löydettiin ja retuutettiin Senaatintorin miliisiasemalle.

Seuraavan päivän iltana punakaartin partio tunkeutui asemalle ja vaati saada putkassa istuvan Mikkolan mukaansa. Miliisit luovuttivat hänet verenhimoiselle joukolle, joka talutti vankinsa autoon.

Kukaan ei tiedä mitä synkällä automatkalla tapahtui. Oletettavasti uhria ei ammuttu vielä ahtaassa vaunussa, vaan hänet muilutettiin Töölönlahden rantaan – joidenkin lähteiden mukaan Alppilaan tai Eläintarhanlahdelle.

Mikkola paiskattiin hangelle ja teloitettiin. Hänestä löytyi useita luodinreikiä, kohtalokas pään läpi ammuttuna.

– Siihen päättyi oikeustaistelijan, sananvapauden puolustajan ja kansanvallan sankarin elämä. Todella traaginen ihmiskohtalo, historiantutkija Martti Häikiö sanoo.

48-vuotiaan Antti Mikkolan ruumis löydettiin helmikuun ensimmäisen päivän aamuna. Se luovutettiin vainajan Alma-sisarelle, joka sai kuljettaa veljensä Turkuun, mutta hautauslupaa ei myönnetty.

Turun punakaarti uhkasi tappaa saattoväen, jos siunaus olisi toimitettu.

Mikkola laskettiin haudan lepoon Turun tuomiokirkossa vasta valkoisten voitonpäivänä 16. toukokuuta. Tilaisuudesta muodostui tunteikas kansanjuhla, kun suuri väkijoukko täytti kirkon edustan ja saattoi arkun hautausmaalle.

Ann-Marie Holming-Saari ja Kaj Saari Töölönlahden rannassa, kansanedustaja Antti Mikkolan todennäköisellä surmapaikalla.

Arkulle laskettiin Suomen hallituksen seppele. Aloite oli armeijan ylipäällikön C.G.E. Mannerheimin, koska Mikkola oli "eduskunnassa ensimmäisenä nostanut kysymyksen asevelvollisuuden ottamisesta jälleen käytäntöön ja luultavasti sen johdosta menettänyt henkensä".

Sinetiksi ylipäällikön terveisille laakeriseppeleeseen oli kiinnitetty toisen luokan vapaudenristi.

Kaj Saari ja Ann-Marie Holming-Saari asuvat kaukana Helsingin Töölönlahdelta, mutta toki saman meren äärellä, sillä heidän kotitilansa on syvällä Turun saaristossa, Rymättylän saaressa.

Turun saaristo oli tietysti myös Antti Mikkolan kotiseutua.

Tunteikasta Helsingin reissua on mukava muistella komeassa kotitalossa, jonka olohuoneen kunniapaikalla roikkuu muotokuva eräästä herrasmiehestä.

– Saimme sukulahjana maalauksen sekä tämän kenraali Mannerheimin myöntämän vapaudenristin, talon emäntä kertoo esitellessään Mikkolan muotokuvaa.

– Siinä meitä katselee joka päivä hyvä mies, jolla on lempeä katse.

– Olen iloinen, että minulla on tällainen sukulainen, jonka saavutuksista voi olla ylpeä, Kaj Saari sanoo. Hän viittaa Mikkolan ansioihin Turun Sanomien perustajana, lakimiehenä ja kunnallispoliitikkona.

Varsinkin tämän vuonna 1913 valmistelema ”Rymättylän nuottalaki” oli elintärkeä uudistus kalastuksesta eläneen saaren yhtenäisyydelle ja hyvinvoinnille.

Kaj Saarella itselläänkin on verenperintöä, joka innostaa taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Hän on puolustanut rymättyläläisten etuja kiistellyissä kalastuslain muutoksissa, kauppalaivaliikenteen nopeusrajoituksissa ja lossiliikenteen aikatauluissa.

– Antti Mikkola on ollut aliarvostettu Turussa ja täällä Rymättylässäkin. Ehkä se johtuu tietämättömyydestä, ja toivottavasti se nyt muuttuu, Saari sanoo.

– Ainakin meidän lapsemme tietävät ja lastenlapsemme tulevat tietämään hänen saavutuksistaan ja kohtalostaan. Ja kyllä me yritämme muitakin sivistää, Holming-Saari vakuuttaa.

Ilta-Sanomat kertoo 18 ihmisen tarinat, jotka joutuivat vuonna 1918 punaisten tai valkoisten uhreiksi. Kertojina ovat uhrien sukulaiset. Ainutlaatuinen paketti vuoden 1918 järkyttävistä tapahtumista on luettavissa myös näköislehtenä (29.3.) täällä.

Lue lisää vuoden 1918 järkyttävistä tapahtumista täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?