Kotimaa

Ystävä löysi 31-vuotiaan kansanedustajan Tammisaaren vankileirin ruumiskasan keskeltä kesällä 1918

Julkaistu: , Päivitetty:

Nuori kansanedustaja Julius Nurminen menehtyi Tammisaaren vankileirillä nälkään ja masennukseen.
Pertti Nurminen etsii turhaan isoisänsä nimeä Tammisaaren vankileirin uhrien muistotaulussa.

– Olenhan minä sen täällä nähnyt, hän ihmettelee.

Mutta suurin osa laatoista on nyt poissa, kunnostettavina. Kesällä paikalla vietetään muistojuhlaa. Laattoihin on myös tarkoitus lisätä uusia nimiä, jotka ovat nyt selvinneet. Tammisaaressa kuoli yli 3 000 vangittua punaista.
  • Pertti Nurminen palasi Tammisaareen 100 vuotta tapahtumien jälkeen. Katso video yllä.

Pertti Nurmisen isoisä Julius oli yksi heistä. Hän vietti viimeiset viikkonsa vankikasarmissa ja sairastuvalla. Paikka on tuttu Pertti Nurmiselle.

– Olen reservinupseerina käynyt täällä kymmeniä kertoja. Olen nukkunutkin tuossa kasarmissa ja miettinyt, liikkuuko Juliuksen haamu siellä.

Vankileirin aikana kasarmia kutsuttiin ”Kokkolaksi”, koska siellä oli tuosta kaupungista tuotuja vankeja. Juuri kun juttelemme Pertti Nurmisen kanssa, kasarmista poistuu siviiliasuisia nuorukaisia, kotiutettavia varusmiehiä. Dragsvikin varuskunta, entinen vankileiri, ei ole mikään museo.

Sisällissodan muistoista vaikenemisesta puhutaan usein. Nurmisen muisto on jopa tässä asiassa erikoinen. Hän oli kuollessaan kansanedustaja. Juliuksen vaimo Anna taas oli eduskunnassa lähes koko 1920-luvun. Lapsenlapselle tämäkin selvisi vasta aikuisena.

– Joskus 1960–1970-luvun vaihteessa satuin katsomaan kansanedustajamatrikkelia, ja he olivat siellä. Sanoin isälle, että sinun isäsihän oli kansanedustaja. Isä vain murahti, että ”lehden päätoimittaja hän oli, älä kysy enempää”, Pertti Nurminen kertoo historiallisella varuskunta-alueella.


Nurminen on 74-vuotias. Viisi vuotta sitten Nurminen sai valmiiksi tohtorin väitöskirjansa Aatteesta ammatiksi – puoluetyötä ja punapääomaa. Tutkimuksen keskeisenä kohteena olivat omat isovanhemmat.

– Työ ehkä opetti ymmärtämään perheen ja varsinkin oman isäni käyttäytymistä.

Juliuksen ja Annan avioliitto liittyy työväenliikkeen ja sosiaalidemokratian nousuun 1910-luvun Suomessa. Kiertokoulun opettajaksi kouluttautunut Julius sai potkut työstään aatteen vuoksi. Kolme vuotta vanhempi Anna otti hänet siipiensä suojaan.

Anna oli mennyt 16-vuotiaana vastentahtoisesti naimisiin vanhemman miehen kanssa. Kun tästä tuli tuolloin kauhistusta herättänyt ero, kaksi poikaa jäivät miehelle. Tapahtuma vaikutti Annaan. Hän oli jo saanut poliittisen herätyksen ja toimi palvelijain liitossa.

– Hän oli nykyaikaisessa mielessä moderni nainen. Hän omaksui sosialismista ajatuksen, että hän päättää kehostaan.

Nuoripari osallistui työväenliikkeen toimintaan ja ansaitsi elantonsakin sen parissa. Juliuksen kotiseudulta Urjalasta he siirtyivät Kotkaan ja sitten Viipuriin. Syntyi kaksi poikaa, isänsä kaima Julius ja Pertin isä Veikko. Lopulta Julius sai työn työväenlehdestä Sortavalasta.

Vuonna 1916 hänet valittiin kansanedustajaksi, mutta eduskunta kokoontui vasta seuraavana vuonna, tsaarin kaaduttua.

Pertti Nurmisen mukaan isoisä kuului tulevan kommunistijohtaja Otto-Wille Kuusisen lähipiiriin.

– Mutta enemmän hän oli käytännön asioiden hoitaja kuin mikään julistaja.


Väitöskirjassa arvioidaan, että punaisten kumousyritystä edeltäneinä viikkoina Julius alkoi epäröidä. Punaisten otettua vallan kansanedustaja ei jäänyt Helsinkiin vaan pyrki perheensä luo Sortavalaan. Sodan alkaessa alue jäi valkoisten haltuun.

– He vain jatkoivat työväenlehden tekemistä. Suojeluskuntalaiset lähettivät sähkeen Mannerheimin päämajaan. Sieltä tuli ohje, että sulkekaa lehti ja vangitkaa tekijät.

Julius pidätettiin keskeltä katua.

– Hänellä oli toinen pojista mukanaan, en tiedä kumpi. Tämän käskettiin mennä kotiin.

Julius lähetettiin Kokkolaan, jossa häntä pyydettiin toimimaan vankien päällikkönä. Hän luopui tehtävästä pian. Kesäkuussa Julius siirrettiin Tammisaareen. Mukana seurasi hänen työtoverinsa Pekka Railo, tuleva Helsingin apulaiskaupunginjohtaja.

Juliusta ei kohdeltu mitenkään erityisen huonosti, kansanedustajan asemakin toi vähän suojaa. Pettymys, huoli perheestä ja nälkä kuitenkin painoivat.

– Toista entistä Sortavalan toimittajakollegaa Jussi Lonkaista kutsuttiin ”kuoleman ministeriksi”. Hänen piti etsiä kuolemaa tekevät ja selvittää heidän nimensä vanginvartijoille.

Julius Nurminen menehtyi 24. heinäkuuta 1918. Hän oli 31-vuotias.

Railo meni katsomaan ystäväänsä ja löysi tämän ”jonkin verran päällimmäisiä siirreltyään” ruumiskasasta.

”Jos minulta kysyttäisiin mihin hän kuoli, en voisi vieläkään vastata kuin: Hän oli liian hiljainen, masentunut ja vaatimaton kyetäkseen pitämään puoliaan siinä olemassaolon taistelussa, jota Tammisaaressa käytiin”, Railo muisteli.

 

Isälle nuo lapsuuden kokemukset, vanhempien vangitsemiset olivat ilmeisesti liikaa. Hän raivostui valtavasti, jos puhuttiin politiikkaa.

Anna Nurminen sai tiedon miehensä kuolemasta ilmeisesti vankilaan. Hänet pidätettiin huhtikuussa 1918 Sortavalassa keskellä yötä. Anna herätettiin niin hiljaa, että vieressä nukkuvat pikkupojat eivät huomanneet. Aamulla he menivät naapurien turviin.

Anna oli miestään tulisieluisempi, herättänyt toimillaan pahaa verta Sortavalassa ja häntä uhkasi kuolemantuomio. Lopulta hän kuitenkin vapautui ehdonalaiseen vuoden 1918 lopulla.

Anna muutti Viipuriin ja meni pian naimisiin leskimies Juho Haverisen kanssa, jolla oli valmiiksi neljä poika.

Anna Haverinen edusti sdp:tä eduskunnassa lähes koko 1920-luvun ja kuului Suomen ensimmäisen naisministerin Miina Sillanpään lähipiiriin. Pertti Nurmisen mukaan eduskuntaura kaatui riitaantumiseen oman puolueen kanssa vuosikymmenen lopulla.


Viimeiset vuodet leskeksi jäänyt Anna asui Jyväskylässä poikansa perheen luona ja kunnalliskodissa. Pertti ei tiennyt mitään hänen menneisyydestään.

– Isälle nuo lapsuuden kokemukset, vanhempien vangitsemiset olivat ilmeisesti liikaa. Hän raivostui valtavasti, jos puhuttiin politiikkaa. Minulla on käsitys, että hän oli aika oikeistolainen.

Pertti Nurminen oli itse nuoruudessaan aktiivinen kokoomuslainen. Hänen mielestään punaisten häviö kansalaissodassa oli Suomen kannalta onnekas.

– Sodat ovat sotia.

Ilta-Sanomat kertoo 18 ihmisen tarinat, jotka joutuivat vuonna 1918 punaisten tai valkoisten uhreiksi. Kertojina ovat uhrien sukulaiset. Ainutlaatuinen paketti vuoden 1918 järkyttävistä tapahtumista on luettavissa myös näköislehtenä täällä.

Lue lisää vuoden 1918 järkyttävistä tapahtumista täältä.