Venäjän armeijan ”naisten kuolemanpataljoonan” rynnäkkö päättyi nolosti – mukana tulleet miehet jäivät juomaan vihollisten viinoja

Julkaistu:

Jotkut naiset halusivat taistelukentälle ja pukeutuivat siksi miehiksi. Uutuuskirja esittelee sotien naissankareita.
Taistelukenttä mielletään miesten paikaksi. Kautta historian tappotantereilla on ollut myös naisia. Ennen he tekivät niin usein miehiksi pukeutuneina.

Ruotsalaisen tietokirjailija Anna Larsdotterin kirja Naiset sodissa (Atena) kertoo heidänkin tarinoitaan. Joskus naiset hakivat miehen asussa ja sotilaan tehtävässä vapautta. Armeijoita seurasi suuri määrä sotilaiden ystävättäriä, vaimoja ja lapsia.

– Aikoinaan vaatteet ja hiukset määrittivät ihmisen. Miehenä esiintyminen oli helpompaa. Jotkut saattoivat tehdä niin vain elantonsa ansaitakseen, Larsdotter sanoo.


Miehenä esiintyminen oli vaarallista, koska laki kielsi sen. Jotkut miehinä esiintyneet sotilaat ottivat naisen vaimokseen. Paljastuminen saattoi johtaa mestauslavalle.

– Joskus asetoverit varmasti tiesivät ja olivat hiljaa. Mutta esimerkiksi eräs smålantilainen nainen toimi tykkimiehenä 11 vuotta paljastumatta.


Tsaarin armeijan sankaritar teloitettiin, puna-armeijan lähetettiin Amerikkaan

Larsdotterin mukaan miehenä esiintyminen vaikeutui 1850-luvulla. Armeijat ammattimaistuivat ja lääkärintarkastukset yleistyivät. Kansallisuusaatteisiin liittyi ajatus, että naisen paikka oli kotona synnyttämässä. Toisaalta naiset alkoivat saada virallista sijaa haavoittuneiden hoitajina, tunnetuimpana brittiläinen Florence Nightingale.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän armeijaan perustettiin ”naisten kuolemanpataljoonan”, jonka johtohahmo oli Marija Botškarjova. Tarkoitus oli nolata rintamaa välttelevät miehet, mutta osasto osallistui myös taisteluun. Sen hyökkäys tyssäsi, kun mukana olleet miehet jäivät juomaan viholliselta vallatusta juoksuhaudasta löytyneitä viinoja. Venäjän kansalaissodan punaiset teloittivat Botškarjovan. Toisessa maailmansodassa hänen perinteensä silti jatkoi.

– Puna-armeijassa oli noin miljoona naista, joista ehkä 120 000 osallistui jatkuvasti taisteluihin. Heitä oli tarkka-ampujina, tankkien kuljettajina ja lentäjinä.

Tunnetuin oli Ljudmyla Pavlitšenko. Kun tarkka-ampuja haavoittui, hänet lähetettiin Yhdysvaltoihin puhekierrokselle. Siellä luutnantti Pavlitšenko kertoi olevansa 25-vuotias ja tappaneensa ”309 maahan tunkeutuvaa natsia”. Hän kysyi amerikkalaisilta siviilimiehiltä ”eikö teistä tunnu, että olette piilotelleet liian kauan selkänä takana?”.

Larsdotter sivuaa kirjassa myös Fanny Luukkosta ja suomalaisia lottia.

Lotat kiinnostavat

– Olen ajatellut ehkä kirjoittaa enemmänkin heistä ja ruotsalaisesta sisarjärjestöstä.

Suomen vierailullaan Larsdottir on saanut kuulla nyt esillä olleista punakaartin naisista.

– Heistä voisin saada hyvän artikkelin, pohtii Militär Historia -lehden päätoimittaja Larsdotter.

Larsdotter sanoo, että ei ole varma tarvitaanko maailmassa enää armeijoita.

– Mutta jos tarvitaan, niissä pitäisi olla naisia siinä kuin miehiäkin.

Flora rakasti juoksuhautoja

Anna Larsdotter esittelee kirjassaan kymmeniä uskomattomia seikkailuja kokeneita naisia. Oman suosikkinsa hän ilmoittaa empimättä:

– Flora Sandes!

Brittiläinen papintytär Flora Sandes (1876-1956) värväytyi ensimmäisen maailmansodan aikana Serbiaan lähetettyyn ambulanssimiehistöön. Hän liittyi taistelujen runnomaan Serbiaan armeijaan. Sandes taisteli ase kädessä, haavoittui ja kohosi upseeriksi.

– Hän kertoi rakastavansa öisiä juoksuhautoja. Se tuntuu oudolta, kun ajattelee mitä ensimmäisen maailmansodan juoksuhautojen kauhuista yleensä kerrotaan.

Sodan päätyttyä Sandes jäi palvelemaan uuden Jugoslavian rajajoukkoihin. Siellä hän tapasi itseään huomattavasti nuoremman venäläisen emigrantin ja meni tämän kanssa naimisiin. He perustivat taksifirman.

– Flora oli Belgradin ensimmäinen naistaksikuski.

Britanniassa Sandesin tarina tuli tunnetuksi hänen omaelämäkertojensa kautta. Kun Saksa hyökkäsi Jugoslaviaan vuonna 1941 Sandes kutsuttiin jälleen maan armeijaan. Hän oli siitä hyvä ylpeä. Saksan menestys oli kuitenkin niin nopea, että Sandes joutui pakenemaan Britanniaan.

Kuuluisia naissotilaita

Hannah Snell palveli brittijoukoissa ja laivastossa mm. Intiassa 1700-luvulla. Hänestä tuli aikansa julkkis, mutta Snell kuoli mielisairauden murtamana.

Théroigne de Méricourtista tuli Ranskan vallankumouksen sankari, kun hän joutuin itävaltalaisten sotavangiksi. Häntä juhlittiin, kun hän pääsi palaamaan Pariisiin.

Renée Borderau osallistui kapinaan Ranskan vallankumousta vastaan Vendéen maakunnassa, sen jälkeen tasavaltalaiset olivat tappaneet 42 hänen sukulaistaan. Hänen kerrottiin surmanneen noin 20 tasavaltalaista, joiden joukossa oli hänen oma setänsä.

Susan Travers toimi Punaisen ristin sairaanhoitajana ja ambulanssinkuljettajana talvisodassa Suomessa. Sen jälkeen brittiläinen Travers siirtyi Pohjois-Afrikkaan, jossa hän palveli vapaan Ranskan joukoissa. Maailmansodan jälkeen hänestä tuli ainoa Ranskan muukalaislegioonan hyväksytty nainen. Travers palveli Vietnamissa.

Ngueyen Thi Dinh taisteli ranskalaisia vastaan Vietnamissa. Hän oli perustamassa Etelä-Vietnamin kansallista vapautusrintamaa ja toimi sen väliaikaisena komentajana. Hän kohosi kenraalimajuriksi ja toimi yhdistyneen Vietnamin varapresidenttinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt