Kotimaa

Ylen Kansanradioon soitti yllättäen yksinäinen nainen, joka kertoi hirveästä tilanteesta keskellä yötä

Julkaistu:

Radiojuontaja Olli Haapakangas kohtaa Radio Suomen lähetyksissä yksinäisiä ihmisiä, joiden kokemukset pysäyttävät.
Kun radiojuontaja Olli Haapakangas on öisessä juontovuorossaaan Radio Suomen Yöradiossa, hän toisinaan tulee ohimennen miettineeksi, kantautuuko hänen äänensä mihinkään ja kuunteleeko ohjelmaa kukaan.

Vahvistus saattaa tulla muutama päivä myöhemmin kuulijalta, joka lähettää toimitukseen palautteen ja kertoo, että on jäänyt pohtimaan jotain Haapakankaan kertomaa asiaa pidempään.

Työssään Haapakangas tulee pitäneeksi seuraa lukuisille yksinäisille. Osa heistä voi olla fyysisen välimatkan päässä läheisistään, toisia valvottavat sairaus tai ehkä huolet. Osa kuulijoista tekee töitä, osa taas nauttii yön hiljaisuudesta ja verkkaisesta rytmistä.

– Yksin sitä yöradiotakin tehdään. Studiossa on pimeää ja intiimi tunnelma. Yöradiossa tärkein yksinäisyyden torjuja on vaikutelma siitä, että kuulija ei valvo yksin vaan juontaja valvoo hänen kanssaan ja pitää seuraa, Haapakangas kuvailee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Jotkut vanhukset miettivät, että viitsiikö turvaranneketta edes painaa, sillä avun tuleminen maksaa.

Radioalalla nelisen vuotta työskennelleelle juontajalle on tullut tuntuma siitä, milloin yksinäisyys tuntuu kuulijoista raskaimmalta.

– Syksyn kylmät ja pimeät yöt ovat kaikkein vaikeimpia. Silloin aistii sen, että kuulijoiden joukossa on enemmän porukkaa, joka kokee jollain tavalla ikävää tai kaipuuta. Joskus tunne on läsnä myös juhlapyhinä. Kevät taas tuo lupauksen paremmasta, ja kesällä kaikki on keveämpää.

Nainen odotti apua koko yön

Yöradioon ei juuri oteta puheluita ja siksi palaute tulee netin tai sähköpostin kautta tai tekstiviestitse. Keskiviikkoöisin pidettävän toivekonsertin kautta kuulijoiden yksinäisyyden kokemukset kantautuvat myös studioon.

– Kertaakaan ei ole ollut sellaista viikkoa, jolloin joku ei toivoisi kappaletta saatesanoin ”haluaisin kuunnella tämän kappaleen edesmenneen puolisoni muistolle”. Ja kyllähän tuollaisen kappaleen haluaa tietysti soittaa, Haapakangas toteaa.

Paremman tuntuman kuulijoidensa yksinäisyyteen Haapakangas saa toisen juontamansa ohjelman, Kansanradion, kautta.

– Kansanradioon ihmiset soittavat, ja minun tehtäväni on kuunnella heidän asiansa ja keskustella heidän kanssaan. Olen kuunnellut tuhansia puheluita.

 

Sellaiset puhelut ovat niin kovaa kamaa, että niiden jälkeen täytyy monesti puhaltaa itsekin.

Henkilöt, jotka kokevat olevansa yksinäisiä, ottavat helpommin yhteyttä radioon.

– Sanomisen tarve voi olla kova, jos ei ole muita, joille puhua. Osa sanoo, että heillä on yksinäistä, kumppani on saattanut kuolla ja lapset ovat lähteneet omilleen. Osa taas kertoo oman asiansa, ja yksinäisyys saattaa tulla esille sivulauseessa.

– Ihan vasta joku nainen soitti ja kertoi oman kokemuksensa turvarannekkeista. Hän oli kaatunut kotonaan ja painanut turvaranneketta, mutta se ei ollut toiminut. Nainen oli odottanut apua koko yön. Jotkut vanhukset miettivät, että viitsiikö turvaranneketta edes painaa, sillä avun tuleminen maksaa, Haapakangas kuvailee.

Päivän ainoa puhekumppani?

Kansanradioon tulee myös vihaisia ja yhteiskuntakriittisiä puheluita ajankohtaisista aiheista.

– Tärkeintä on se, että oli aihe mikä hyvänsä, yritän kuunnella soittajien asioita tavallisena jätkänä ja reagoida samalla tavalla kuin reagoin tarinaan, jonka kuulen kahvipöydässä.

Haapakangas on työssään saanut kuulla myös lukuisia syitä, jotka ovat johtaneet yksinäisyyteen.

– On uskomatonta, miten erilaisista syistä ihmiset ajautuvat jopa erakoitumaan. Toiset eivät voi mennä ulos, kun siellä on katupölyä ja saasteita. Toiset eivät voi olla sisällä sisäilmaongelmien vuoksi. On liikuntarajoitteisia, jotka eivät pääse mihinkään. On ihmisiä, joiden puhekyky on huonontunut, mutta se ei poista sanomisen tarvetta, Haapakangas listaa.

 

Eräs metsän keskellä asuva kuuntelija sanoi, että hän ajattelee, että minun puheeni on kuin pöllön huhuilua yössä.

Toisinaan puhelun loputtua radiojuontajan mieleen saattaa tulla, että hän saattoi juuri olla äskeisen soittajan päivän ainoa puhekumppani.

– Sellaista ei välttämättä ehdi puhelun aikana hirveästi miettiä. Jos jälkikäteen tajuaa tilanteen, siitä tulee sellainen hyvä olo, että on voinut olla avuksi jollain tavalla.

Toisinaan soittajan yksinäisyys, ahdistus, surullisuus ja surusta kumpuava viha tai katkeruus saattavat tulla puhelun läpi juontajalle saakka.

– Sellaiset puhelut ovat niin kovaa kamaa, että niiden jälkeen täytyy monesti puhaltaa itsekin. Suru ja sanoinkuvaamattoman paha olo saattavat tulla menettämisestä ja katkeruus vaikka siitä, että on jäänyt asumaan palvelujen ulkopuolelle, eikä kotipaikkakunnalla ole enää ketään, joka voisi auttaa.

Haapakankaan mukaan radiossa on erityisen hienoa se, että se on yksinäisille kuin majakka, jonka loiste kantautuu maan kaukaisimpiinkin kolkkiin. Työväline antaa mahdollisuuden olla läsnä kuulijoille ja pitää heille seuraa.

– Eräs metsän keskellä asuva kuuntelija sanoi, että hän ajattelee, että minun puheeni on kuin pöllön huhuilua yössä. Se on minusta hienoa. Usein töihin lähtiessä ajattelenkin, että ”no niin, lähdetäänpä taas vähän huhuilemaan.”

Jutun otsikko korjattu 30.3.2018 kello 11.44: Toisin kuin otsikossa ensin kerrottiin nainen ei soittanut Yöradioon, vaan Kansanradioon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt