Alina

Kotimaa

Nuorta naista pidettiin seksivankina Salossa

Julkaistu:

Uhri pakotettiin väkivaltaa käyttäen sukupuoliyhteyteen.
Karmivia piirteitä saanut rikoskokonaisuus tapahtui Salossa vuoden 2015 marraskuussa. Rikokset tapahtuivat noin yhden viikon sisällä.

Oikeuden mukaan vuonna 1987 syntynyt mies pakotti ”hiljattain” 18 vuotta täyttäneen naisen ainakin viidesti sukupuoliyhteyteen. Mies käytti naiseen väkivaltaa, eikä uhri pelkotilansa ja muun avuttoman tilansa takia pystynyt puolustautumaan. Tältä osin mies syyllistyi raiskaukseen.

Hän syyllistyi myös ihmiskauppaan. Mies otti naisen määräysvaltaansa, painosti ja värväsi hänet seksikaupan kohteeksi. Uhria käytti seksuaalisesti hyväksi miehen kolme tuttavaa.

– Vastaajan on selvitetty ottaneen terveydentilaltaan ja kehitykseltään riippuvaisessa asemassa olleen naisen asuntoonsa ja käyttäneen (...) väkivaltaa tätä kohtaan sekä kuljettaneen naista tapaamisiin (...) kolmen miehen kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Miehen on selvitetty saaneen uhrin ryhtymään korvausta vastaan tapahtuvaan sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon. Uhri ei ole väkivallan tai sen pelon johdosta ollut kieltäytynyt sukupuoliyhteyksistä, Varsinais-Suomen käräjäoikeus kirjoittaa.

Oikeuden mukaan mies sai kolmelta tuttavaltaan 73 euron korvaukset siitä, kun hän värväsi naisen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Oikeus tuomitsi vuonna 1987 syntyneen miehen vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.


Hän joutuu maksamaan uhrille 6 300 euron korvaukset tilapäisestä haitasta ja raiskauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Tämän lisäksi hän joutuu maksamaan ihmiskaupan aiheuttamasta kärsimyksestä 6 000 euroa, josta miehen tuttavat vastaavat yhteisvastuullisesti tuhannella eurolla.

Miehen tuttavat saivat sakkorangaistukset seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä. Vuonna 1987 syntynyt mies sai 60 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 1980 euroa.

Vuonna 1984 syntynyt mies sai myös 60 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 1 320 euroa. Myös vuonna 1984 syntynyt toinen mies sai puolestaan 40 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 800 euroa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi asiassa tuomion keskiviikkona. Oikeuskäsittely pidettiin suljetuin ovin, ja asiakirjat määrättiin salaisiksi. Oikeus laati tuomiosta kuitenkin niin sanotun julkisen selosteen.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Marja toteutti unelmansa – muutti Suomen pienimpään kaupunkiin vanhaan kauppakeskukseen

  2. 2

    Hymy palasi Olli Lindholmin kasvoille rankan vuoden jälkeen – yllättävä harrastus pitää tähden kunnossa: ”Monia varmaan naurattaa...”

  3. 3

    Tuhannet linnut tärvelivät saarta: Vuokraturvan toimitusjohtaja keksi tehokkaan keinon antaa häätö merimetsoille

  4. 4

    Syvä kurkku -pornoelokuvan tähden traaginen elämä: väkivaltainen mies pakotti elokuvaan – Lue sunnuntain elokuva-arviot

  5. 5

    Salatut kuulustelu­kertomukset paljastavat: Turun puukottajalla oli oppi­mestari Suomessa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pikkulapsen viaton piirustus herätti huolen hoitopaikassa – ”Jos päiväkodin täti olisi edes hetkeksi pysähtynyt kuuntelemaan lasta...”

  2. 2

    Kommentti: Hjallis Harkimo jatkaa härskiä sumutusta loppuun saakka – tästä kaikesta Jokerien ”myynnissä” on kyse

  3. 3

    Hjallis Harkimo julkisti liikkeensä – he ovat mukana

  4. 4

    Luksuselämää viettänyt sometähti jätti vuokra-asunnon karmaisevaan kuntoon – törkyinen asunto kuin pommin jäljiltä

  5. 5

    Koulutyttöä puukotettiin 37 kertaa – yksi Ison-Britannian pitkäkestoisimmista murhamysteereistä ratkesi 26 vuoden jälkeen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

  2. 2

    Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

  3. 3

    Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

  4. 4

    Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

  5. 5

    Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

  6. Näytä lisää