Kotimaa

Malmin lentokentän puolustajat vetosivat Helsinkiin eduskunnassa – esimerkkiä otettiin Tukholmasta

Julkaistu:

Malmin lentokenttää puolustavat kansanedustajat vetosivat Helsingin päätöksentekijöihin tiistaina, kun eduskunta keskusteli lentokentän säilyttämistä vaatineesta kansalaisaloitteesta.
Lentokentän lakkauttamista kannattavia kansanedustajia ei eduskunnassa tiistaina juuri näkynyt, mutta vastustavia puheenvuoroja kuultiin sitäkin enemmän.

Lentokentän säilyttämistä perusteltiin muun muassa ilmailun jatkuvalla lisääntymisellä, ilmailukoulutuksen ja pelastusviranomaisten tarpeilla, huoltovarmuudella, lentokentän kulttuurihistoriallisella arvolla ja lentokenttäalueen luontoarvoilla.

Samaan aikaan kansanedustajat myönsivät, että päätös Malmin kentän kohtalosta on Helsingin kunnallisten päätöksentekijöiden käsissä eikä eduskunta voi siihen puuttua.

– Ei voi muuta kuin toivoa, että Helsingin kaupunki vielä ottaisi järjen käteensä ja peruisi älyttömän Malmi-päätöksensä, keskustan Pekka Puska sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Esimerkiksi kelpasi Tukholman Bromma

Kansanedustaja toisensa jälkeen nosti keskustelussa esimerkiksi Tukholman kaupunkialueella sijaitsevan Bromman lentokentän, jonka lakkauttamisesta on luovuttu ja joka Malmin puolustajien mukaan on nousemassa menestystarinaksi.

– Samaan aikaan täällä ollaan tuhoamassa Malmin kenttää. Siinä ei ole mitään järkeä, perussuomalaisten Mika Raatikainen puhisi.

– Ilmailun merkitys ei tulevaisuudessa suinkaan ole vähenemässä vaan päinvastoin. On silkkaa hulluutta tuhota toimiva ja arvokas kenttä, josta voitaisiin tulevaisuudessa kehittää vaikka mitä. Kerran tuhottua ei valitettavasti enää takaisin saa, kokoomuksen Jaana Pelkonen painotti.