Teinitytöt pohtivat koulusurmaa "Salainen suunnitelma" -ryhmässä – välttyivät syytteeltä

Keskustelut iskusta Riihimäen ja Hyvinkään kouluihin eivät syyttäjän mukaan täyttäneet valmistelurikosta.

Kolmen 15-16-vuotiaan tytön epäiltiin suunnitelleen kouluampumista, jonka kohteena olisivat olleet Riihimäellä ja Hyvinkäällä sijaitsevat koulut.

Nyt Salpausselän kihlakunnansyyttäjä on päättänyt olla nostamatta tyttöjä vastaan syytteitä, koska heidän suunnitelmansa jäivät epämääräisiksi.

– Kyseessä ei ole nähdäkseni ollut sellainen toimintakokonaisuuden suunnitelma, että teon tunnusmerkistö täyttyisi vaan pikemminkin kyse on ollut ajattelemattomuudesta tehdystä pahanolon, yksinäisyyden ja kavaripiirissä mukanaolon aiheuttamasta tilanteesta, kihlakunnansyyttäjä Matti Torkkel perustelee maanantaina annetuissa päätöksissään.

Rikostutkinta alkoi marraskuussa 2016, jolloin poliisi otti tytöt kiinni. Facebook-viestien ja muiden nuorten kertoman perusteella heitä alettiin epäillä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

Kaksi tytöistä tunsi toisensa jo vuosien takaa, kolmas oli uudempi tuttavuus. He olivat käyneet kouluja Riihimäellä ja Hyvinkäällä.

Kahdella tytöistä oli syyttäjän mukaan ollut hankaluuksia koulussa. He kokivat joutuneensa koulukiusatuiksi tai hankaluuksia oli ollut yksittäisen oppilaan kanssa.

Tytöt perustivat WhatsApp-ryhmän, jonka nimeksi tuli "Salainen suunnitelma". Ryhmässä ja Facebook-viesteissä tytöt keskustelivat muun muassa siitä kuinka paljon he vihasivat jotakin koulua ja että he haluaisivat hyökätä useampaankin kouluun. He keskustelivat myös kouluiskuun soveltuvasta vaatetuksesta.

Yhdeltä tytöltä takavarikoitiin kotietsinnässä lehtiöitä, joissa oli hahmotelmia ja piirroksia koulun tilojen sijainneista. Syyttäjän mukaan niistä ei kuitenkaan voi tehdä vahvoja johtopäätöksiä, mistä koulusta ja koulun kerroksesta kulloinkin on kyse. Tyttö itse sanoi tehneensä piirrokset huvikseen useita kuukausia aiemmin.

Tytöiltä ei löydetty aseita tai muita tekovälineitä, eikä heillä ollut kokemusta pistoolien tai kiväärien käytöstä. Jotain puhetta oli ollut, että joidenkin iseillä on aseita, mutta niiden hankkimisesta ei ollut suunnitelmaa.

Syyttäjän mukaan keskusteluissa ei muutoinkaan laadittu valmistelurikoksen edellyttämää yksityiskohtaista suunnitelmaa. Keskusteluissa ei ollut esillä mitään tarkkaa ajankohtaa, roolitusta, tarkempaa paikkaa koulussa tai ihmisryhmää, johon isku kohdistuisi. Tytöt eivät myöskään olleet etsineet tietoa tai uutisia aiemmista kouluammuskeluista.

– Epäillyt ovat lähinnä Facebook-ryhmässä käyneet keskustelua lähinnä vaatetuksesta ja mahdollisesta kiinnijäämisestä, Torkkel toteaa päätöksessään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?