Kotimaa

Pandatalon hiihtolomaviikot ovat ohi – näin kävi asiakasmäärien

Julkaistu: , Päivitetty:

Pandat
Pandatalon asiakkaille tarkoitetusta tuntikiintiöstä luovuttiin, kun ruuhkia ei tullutkaan.
Ähtärin Pandatalo avattiin yleisölle 17. helmikuuta. Takana on nyt kolme talvilomaviikkoa: ensiksi lomailivat eteläsuomalaiset, sitten keskisuomalaiset sekä viime viikolla pohjois- ja itäsuomalaiset.

Odotuksessa oli, että lomalaiset suurin joukoin löytävät tiensä Ähtäriin.

MTV Katsomossa voi seurata pandojen elämää vuorokaudet ympäri. Livekamerat välittävät kuvaa molempien pandojen sisä- ja ulkotarhoista, ja samalla pääsee seuraamaan Pandatalon yleisömääriä.
  • Yllä olevalta videolta voit katsoa, miltä Pandatalossa näytti avajaispäivänä.
Livevideon perusteella näyttää, ettei Pandatalossa ole kävijöitä ruuhkaksi asti. Useimmiten katsojia on vain kourallinen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ähtärin Eläinpuiston toimitusjohtaja Jonna Pietilä sanoo kävijätavoitteiden silti täyttyneen odotusten mukaisesti.

– Pääsimme aloittamaan sopivasti hiihtolomilla, ja kävijöitä on ollut päivittäin viidensadan molemmin puolin. Parina päivänä on ollut lähes tuhat kävijää, kertoo Pietilä.

Pandatalon lipunmyynnissä käytettiin alun perin tuntikiintiöitä, joilla rajoitettiin vierailijamääriä tuntikohtaisesti noin viiteensataan. Kun ruuhkia ei tullutkaan, järjestelmästä luovuttiin parin viikon jälkeen.

Pietilän mukaan tuntikiintiöitä oli alun perinkin vain tarkoitus harjoitella kesää varten.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Kävijäodotukset ovat kesällä niin kovat, että silloin on pakko ottaa kiintiöt käyttöön. Kiintiö tulee olemaan 600 henkeä per tunti.

– Kävijäodotukset ovat kesällä niin kovat, että silloin on pakko ottaa kiintiöt käyttöön. Kiintiö tulee olemaan 600 henkeä per tunti. Sisälläoloaikaa ei kuitenkaan ole rajoitettu, sillä ulkotiloihin mahtuu yleisöä rajaton määrä.

Pandataloon odotetaan tänä vuonna 280 000 kävijää. Kuumimman sesongin ennustetaan ajoittuvan kesäkuun puolivälistä koulujen alkuun. Mikäli Pandataloon tulee sesonkiaikana joka tunti odotetut 600 ihmistä, yhden päivän yleisömäärä nousee 4 200:aan.

Toimitusjohtaja ei epäile tavoitteiden täyttymistä.

Monet matkanjärjestäjät ovat ottaneet Ähtärin pandat yhdeksi ensi kesän kohteekseen. Minna Manninen Ruovedeltä liikennöivästä Bussi-Mannisesta kertoo, ettei kesälle ole vielä kovin paljon varauksia.

– Myynti ei ole alkanut millään kauhean isolla rynnäköllä, mutta uskon, että kesää kohti nämä reissut tekevät hyvin kauppansa. Kävin itse Pandatalossa ja totesin, että paikka on toimiva sekä näkemisen ja hintansa arvoinen.

Lehtimäki Matkojen myyntijohtaja Toomas Tärk markkinoi pandamatkoja Päijät-Hämeessä Helsingistä Ähtäriin.

– Ennakkovarauksia ja kyselyitä on tullut, mutta mukaan vielä mahtuu, hän sanoo.

Myös Pohjola Matkat odottelee kysynnän vilkastumista. Tarjolla on pandamatkoja Tampereelta ja Itä-Suomesta.

– Uskoisin, että kun talvilomista ja pääsiäisestä on päästy yli, varauksia kyllä alkaa tulla, tuotantopäällikkö Miia Haverinen sanoo.


Ähtäriläinen Olli Sahimäki on seurannut Pandatalon kävijämääriä siitä lähtien kun paikka avattiin 17. helmikuuta. Mittareina hän käyttää MTV Katsomon Pandaliveä ja eläinpuistoon johtavan valtatie 18:n liikennemääriä.

Sahimäki on vaimonsa kanssa päätellyt, että kävijöitä olisi keskimäärin vain sata per päivä.

– Kahtena ensimmäisenä päivänä oli kävijöitä, mutta sitten se lopahti. Vaimoni on katsonut MTV:n Pandaliveä päivittäin hiihtolomien ajan. Parhaimmillaan kävijöitä on ollut 200–300. Näkeehän sen, kun katsoo tuota tietäkin, joka on ainoa väylä eläinpuistoon. Ei siinä autoja mene.

Sahimäki pitää isona virheenä sitä, että pandoja voi seurata ruudulta ilmaiseksi vuorokauden ympäri. Paitsi että livevideo paljastaa totuuden kävijämääristä, Sahimäki uskoo, että katselumahdollisuus karkottaa kävijät.

– Aluksi pandat mylläsivät ulkona, olivat mielissään, kun saivat lisää aitausta. Äkkiä ne siihen tottuivat, nykyään enää käyvät korkeintaan paskalla siinä aidan vieressä. Eivät viitsi tehdä kieppejä.

Eläkeläinen Sahimäki pelkää, että pandahankkeelle käy vielä huonosti.

– 280 000 kävijään ei kyllä mitenkään päästä. Tällainen yritys ei millään voi onnistua kunnallisena, yksityistä rahaa pitäisi saada. Ei tämä hyvään pääty, hän huokaa ja katselee eläinpuiston liepeille raivattujen, tyhjien parkkipaikkojen suuntaan.

– Turhaan ne nuokin tehtiin.

Sahimäki tunnetaan Ähtärissä kriitikkona ja vahtikoirana, joka valittaa laittomiksi katsomistaan kaupunginvaltuuston ja -hallituksen päätöksistä hallinto-oikeuteen.

Viimeksi hän valitti päätöksestä, jolla valtuusto myönsi 8,2 miljoonan euron omavelkainen takauksen pandatalon rakentamiseksi.

Hallinto-oikeus kumosikin päätöksen, koska takaukseen sisältyvä merkittävä riski voi vaarantaa kunnan kyvyn vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. KHO oli samaa mieltä.

Alla olevalla videolla haastattelussa pandakriitikko Olli Sahimäki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt