Eduskunnan naisverkosto haluaa tiukentaa raiskauksia koskevaa lainsäädäntöä. Lakiesityksessä ehdotetaan, että suostumuksen puute lisätään raiskauksen tunnusmerkistön ensisijaiseksi määritelmäksi rikoslakiin. Esitys kritisoi sitä, että rikoslaki edellyttää nykyisin ensisijaisesti, että teossa on käytetty väkivaltaa tai uhattu väkivallalla.
Espoolainen lääkäri Juhani Partanen otti kantaa asiaan Helsingin Sanomien mielipidesivuilla maanantaina.
– Eduskunnassa on käsiteltävänä lakialoite, jonka mukaan sukupuoliyhdyntään on saatava kumppanin lupa. Myöntymyksen mahdollista myöhempää todentamista pidetään kuitenkin vaikeana, ja hankaluutta pohtimaan ollaan asettamassa asiantuntijatyöryhmä, hän sanoo.
Ratkaisu on Partasen mukaan kuitenkin yksinkertainen.
– Laadittakoon kaavake, jossa tapahtumaan myönnetään suostumus. Lupa voisi olla kertaluontoinen, useita yhdyntöjä salliva tai määräaikainen. Kaavakkeen tulee tietysti mahdollistaa myös luvan peruminen mielen muuttuessa, hän ehdottaa kirjoituksessaan.
IS ei tavoittanut Partasta kommentoimaan kirjoitustaan.
Ruotsin malli?
Ruotsissa hallitus ehdottaa lakia, jonka mukaan seksi olisi kiellettyä henkilön kanssa, joka ei ole nimenomaisesti sanonut kyllä tai aktiivisesti osoittanut halukkuutta olla mukana. Ruotsissa laki on nimetty suostumuslaiksi.
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven perusteli Aftonbladetissa hanketta siten, että seksin pitää olla aina vapaaehtoista. Jos seksi ei ole vapaaehtoista, se on laitonta. Hallituksen suunnitelma on, että laki tulisi voimaan heinäkuussa 2018.