Kommentti: Ville Niinistö söi jo ennalta sote-uskottavuutensa perustuslakivaliokunnassa

Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa paheksutaan, että sen jäsenistä Ville Niinistö (vihr) on linjannut sote-kantansa haukkumalla hallituksen esityksen jo etukäteen. Niinistön toiminta horjuttaakin paitsi hänen itsensä myös koko valiokunnan uskottavuutta, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

8.3.2018 17:37

Eduskunta sai kiistellyn sote-paketin käsittelyynsä torstaina.

Koko uudistuksen läpimeno on kiikun kaakun. Yleisin arvio on tällä hetkellä se, että huolimatta Elina Lepomäen (kok) ja Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok) kokoomuskapinasta paketti menee läpi.

Mutta monta mutkaa on matkassa. Lopputulosta on vaikea arvioida, se nähdään kesäkuussa.

Jälleen kerran ratkaisevassa asemassa soten suhteen on eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka joko kääntää peukaloa ylös- tai alaspäin. Maakuntahallinto on seulan jo läpäissyt, valinnanvapaus ei.

Siksi perustuslakivaliokunnan asema on äärimmäisen herkkä.

Siksi myös valiokunnan jäseniltä vaaditaan äärimmäisen kovaa harkintakykyä historiallisen suuren uudistuksen edessä. Varsinkin kantojen lyöminen ennakolta lukkoon on myrkkyä valiokunnan uskottavuuden kannalta.

Valiokunnan jäsenistä vihreiden Ville Niinistö on sen kuitenkin jo tehnyt.

Niinistön toimintaa paheksutaan

Niinistö on jo etukäteen tehnyt selväksi, ettei sote-paketti muutoksineenkaan kelpaa hänelle. Siksi Niinistön uskottavuus perustuslakivaliokunnassa on kiikun kaakun. Samalla hän syö koko valiokunnan uskottavuutta.

Valiokunnassa Niinistön menettelyä on paheksuttu ja valiokunnan johto on häntä asiasta myös ripittänyt.

Myös valiokunnan entinen puheenjohtaja, ex-kansanedustaja Kimmo Sasi (kok) puuttui Niinistön asemaan Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessa maanantaina (HS 5. 3.):

– Perustuslakivaliokunta tulkitsee Suomen perustuslakia ja se suorittaa oikeudellista harkintaa, ei poliittista harkintaa. Tämän vuoksi valiokunnan toiminnan lähtökohta on ollut, että varsinkaan puheenjohtaja mutta myöskään jäsenet eivät ota ennakkoon kantaa lakiesitysten perustuslainmukaisuuteen. Tuomioistuimen tuomari, joka ottaa ennakkoon kantaa ratkaistavakseen tulevaan kysymykseen, on jäävi ratkaisemaan asiaa, Sasi kirjoittaa.

Kyse on siitä, että Helsingin Sanomien haastattelussa viime viikolla (HS 3.3.) Niinistö ennusti sote-paketille vaikeuksia perustuslakivaliokunnassa.

Lisäksi - ja juuri tähän on syytä kiinnittää huomiota - Niinistö totesi, ettei hän ei ole havainnut hallituksen kyenneen korjaamaan lakiesitystä perustuslakivaliokunnan vaatimalla tavalla.

Tämä siis jo ennen kuin hallitus oli jättänyt esitystään!

– Ville Niinistö onkin lausunnollaan poikennut valiokunnan toimintaperiaatteista ja siten tehnyt itsensä jääviksi käsittelemään perustuslakivaliokunnassa sote-lainsäädäntöä. Toivottavasti hän itse osaa tehdä asianmukaiset johtopäätökset. Perustuslakivaliokunnasta ei saa syntyä käsitystä, että ratkaisut tehdään poliittisten mieltymysten mukaan, Sasi jatkaa kirjoitustaan.

Perustuslakivaliokunnassa moni on Sasin kanssa samoilla linjoilla, vaikkei kukaan - ainakaan vielä - ole vaatinut, että Niinistön on jäävättävä itsensä valiokunnan työstä.

– Mutta tämä kertoo siitä, ettei Niinistö ole enää valmis käsittelemään asiaa objektiivisesti oikeudelliselta kannalta, yksi valiokunnan jäsenistä sanoo IS:lle.

Tapaus osoittaa jälleen kerran, miten hankalassa välikädessä perustuslakivaliokunta on, kun se yrittää tasapainoilla oikeudellisen ja poliittisen maailman harmaalla välivyöhykkeellä.

Sama, mikä koskee nyt Ville Niinistöä, koskee myös monia valiokunnan käyttämiä asiantuntijoita.

Miksi valiokunta pohtii ylipäätään mitään, jos sen jäsenet lyövät jo etukäteen kantansa lukkoon? Se on juuri se kysymys, jota ainakin Ville Niinistön kannattaisi kovassa vauhdissaan pysähtyä miettimään.

Katso alla olevalta videolta, kuinka hallitus antoi sote-esityksen torstaina:

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?