Päätön ruumis sillalla – Helsingin kaduilla nähtiin vuonna 1918 näkyjä suoraan helvetistä

Pistinkiväärein aseistautuneita partioita, naisten asuissa piileskeleviä miehiä, ruumisröykkiöitä kansakoulun pihassa. Tätä kaikkea oli Helsingin vuosi 1918.

3.3.2018 7:15

Sari Näreen uutta kirjaa lukee ajoittain kuin dystopiaa, paitsi etteivät sen tapahtumat sijoitu sadan vuoden päähän tulevaisuuteen vaan menneisyyteen.

Poliiseja ajetaan takaa kuin villieläimiä, he pakenevat pistinkiväärein varustautuneita miehiä talojen ullakoille. Senaatintorin täyttävät huutavat kansankiihottajat. Salakauppa rehottaa. Nälkäiset jonottavat tuntikausia Etelärannassa saadakseen paleltuneita perunoita tai paloöljyltä haisevia sillejä.

Tykin ammus vie pään Pitkällesillalle seisahtuneen äidin – tai lähteestä riippuen: sairaanhoitajan – hartioilta.

Punakaartilaisosasto marssii sohjoisella Kauppatorilla.

Tämä on Helsinki vuonna 1918. Näreen kirja Helsinki veressä kertoo sisällissodasta pääkaupungin siviiliväestön näkökulmasta. Ajankuvan tekevät eläväksi Näreen kirjaan valitsemat aikalaisten muistelmat.

”Kuului pari naganinlaukausta”

Näreen mukaan Helsinki oli otollinen kaupunki kapinan syntymiselle. Taantuma oli nostanut hinnat pilviin ja se pahensi jo ennestään vaikeaa elintarviketilannetta.

Sisällissotaa kohti otettiin ryntäys maaliskuussa 1917 Venäjän keisarikunnan romahtaessa. Vallankumouksen kannattajat ottivat merkeikseen punaiset käsivarsinauhat ja rintapieleen kiinnitettävät punarusetit.

”Alas murhanhaluiset porvariston edustajat!” julistaa kyltti.

Niille, jotka eivät sellaisia ottaneet, saattoi käydä kalpaten. Muun muassa lääkäri Juho Klemola muisteli myöhemmin keisarin kukistumisen päivää Helsingissä:

– Kaduilla liikkuu paljon matruusiryhmiä 4–5 hengen porukoissa punainen nauha hihassa, yksi joukossa jonkinlaisena johtajana. Erästä tällaista patrullia vastaan tuli upseeri ilman vallankumouksen merkkiä eikä suostunut sitä ottamaankaan. Kuului pari naganinlaukausta ja katukäytävän vierellä makasi verinen ruumis.

Kaiken kaikkiaan maaliskuun vallankumouksen tuoksinassa viitisenkymmentä upseeria pääsi Helsingissä hengestään.

Eino Leino näkee kapinan alun

Kesään 1917 mennessä nälkä ja väkivalta oli arkipäiväisempää kuin näkkileipä.

Järjestystä ei ollut ja lehdistö uutisoi metsäpalon tavoin leviävästä naisten seksuaalisesta ahdistelusta. Helsingin miliisit raportoivat Eläintarhasta kuuluneista naisten avunhuudoista miltei päivittäin.

Eräässä sisällissodan kuuluisimmista kuvista korkeakouluopiskelija Verna Eriksson esittelee suojeluskunnille salakuljetettavia 1 350:ä konekiväärin patruunaa ja pistoolia.

Kaupunki oli jo sekasortoisessa tilassa, kun kapina alkoi tammikuussa 1918. Kapinan ensihetkien silminnäkijäksi sattui muun muassa runoilija Eino Leino.

– Punaisten aseistettuja autoja kiiteli kaikkialla, niissä julmannäköisiä miehiä kiväärit ojolla yleisöä kohti (...) Ja Pohjois-Esplanaadilla tuli vastaani ryysyjoukkue, jonka etupäässä kivääriä huitova hullu mies, ikenet irvessä, silmät vauhkoina päässä ja koko kasvoilla niin mielenvikainen ilme.

Punaisia konekiväärimiehiä Siltasaarenkadulla.

Helsingistä tuli punaisten pääkaupunki ja punakaarti pystytti päämajansa Smolnaan – samaan rakennukseen, jossa pääministeri Juha Sipilä kävi viimeksi piinaavat hallitusneuvottelut.

Kevään 1918 valepuvut

Iltainen ja öinen ulkonaliikkumiskielto astuivat voimaan. Kouluja muutettiin kasarmeiksi ja punaisten partiot kiersivät kaupungilla tekemässä kotitarkastuksia ja vangitsemassa suojelukuntalaisiksi epäiltyjä.

Porvaristo – punaisten vihaamat lahtarit – käyttivät kaikki keinot piiloutuakseen punakaartilaisilta. He naamioituivat rääsyihin näyttääkseen varattomilta ja moni mies pukeutui naisten vaatteisiin.

– Kieltämättä siinä oli koomillinenkin puolensa, kun näki taannoisten mahtavien tuomarien hiiviskelevän valepuvuissa. (...) Mutta tarvitsi vain luoda silmäys ympärilleen, hulikaaneihin ja sakilaisnuorukaisiin, jotka patrulleerasivat tai olivat vahdissa murha-aseet olalla, muistaakseen, ettei moisia kujeita harjoitettu vain huvin vuoksi, muisteli kansanedustaja Axel Cederberg kevään 1918 valepukeutumismuotia.

Cederberg itsekin oli piilosalla. Hän nukkui yönsä tuttavansa vaatesäilössä, jonka eteen vedettiin varmemmaksi vakuudeksi kirjahylly.´

– Joka ilta otettiin osa kirjoja hyllyltä pois, jotta sitä helpommin voitaisiin siirtää.

Helsingin ruumiskasat

Helsingin punainen aika päättyi huhtikuussa 1918, kun Saksan Itämeren-divisioona valtasi kaupungin punakaartilta.

Kolme päivää kestäneiden sotatoimien kuolemansato oli seuraava: noin 305 punaista, yli 60 saksalaista, 23 suojeluskuntalaista ja parikymmentä siviiliä.

Ruumiita lojui ympäri kaupunkia yksittäin ja röykkiöinä. Punaiset Ristin sanitäärit korjasivat vainajia rattailleen, ja punakaartilaisvankeja komennettiin Malmin hautausmaalle haudankaivajiksi.

Näre kirjoittaa erään koululaisen muistoista, joka näki kuinka punakaartilaisten ruumiit häpäistiin, kun niitä kasattiin Kallion kansakoulun pihaan:

– Niitä oli siinä kuin halkoja pinottuja niitten punaisten ruumiita ja niillä oli toisilla naulattu jäsenkirja otsaan. (...) Niitä ruumiita virui pitkin hevosenlannassa ja yksi saksalainen ruumiskin oli tuotu sinne pihalle. Se oli pantu rekeen ja havunoksia ja sitten vielä valkoinen lakana oli siinä havujen päällä. Siinä se saksalainen makasi siinä reessä ja oli valkoinen lakana ja toiset olivat hevosenpaskassa.

Punaisten Helsinki oli kaatunut. Vankileirien aika alkoi.

Lähteet: Sari Näre: Helsinki veressä – Naiset, lapset ja nuoret vuoden 1918 sodassa.

Punavankeja vartioineen Rautatientorilla.

Kaatuneita punakaartilaisia Pasilan asemalla.

Punakaartilaisia vahdissa Helsingin rautatieaseman odotussalissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?