Ilta-Sanomat on yhä Suomen suurin

Julkaistu:

Ilta-Sanomat tavoitti viime vuonna lähes 2,5 miljoonaa suomalaista joka viikko.
Ilta-Sanomat on yhä maan luetuin uutismedia, kertoo tänään julkistettu Kansallisen mediatutkimus.

IS:n verkkosivut ja painettu lehti tavoittivat viime vuonna viikoittain lähes 2,5 miljoonaa suomalaista. Määrä nousi edellisvuodesta hieman, ja ero lähimpiin kilpailijoihin kasvoi.

Suomalaiset lukevat Ilta-Sanomia niin ahkerasti, että vertailukohtaa on vaikea löytää mistään muualta maailmasta.

IS:n verkkosivuilla käytiin viime vuonna joka viikko keskimäärin yli 31 miljoonaa kertaa. Se tarkoittaa sitä, että keskimääräinen suomalainen käy lukemassa IS:n uutisia kuudesti viikossa.

Kasvu on ollut nopeaa, sillä käyntien määrä on lisääntynyt kolmessa vuodessa kolmanneksen.

– Menestys on saavutettu laadukkailla ja monipuolisilla sisällöillä, jotka saavat lukijat palaamaan sivuillemme yhä uudestaan ja viettämään siellä yhä enemmän aikaa, sanoo Ilta-Sanomien kustantaja Tapio Sadeoja.

Suomen suurin lukijakunta on Sadeojan mukaan lehdelle tärkeä, sillä IS haluaa olla ”koko kansan uutismedia”.

– Ei ole väliä, onko poronkasvattaja Rovaniemeltä, tehdastyöläinen Kokkolasta vai hipsteri Helsingistä. Meille kaikki suomalaiset ovat samanarvoisia asuinpaikkaan ja sosiaaliseen asemaan katsomatta.

Hän korostaa myös, että iltapäivälehdeksi Ilta-Sanomien sisällöt ovat poikkeuksellisen monipuolisia. Uutisten, urheilun ja viihteen lisäksi verkkosivuilta löytyy esimerkiksi Taloussanomien ja yhdysvaltalaismedia CNN:n sisältöjä.

– Aloimme myös ensimmäisenä suurena suomalaismediana seurata säännöllisesti esportsia eli videopelien kilpailullista pelaamista, kustantaja mainitsee esimerkkinä.

Samaan aikaan kun lukijamäärät verkossa kasvavat, painettujen lehtien lukijamäärät jatkavat laskuaan. Ilmiö koskee myös Ilta-Sanomia, vaikkakin Kansallisen mediatutkimuksen mukaan lasku on hitaampaa kuin tärkeimmillä kilpailijoilla.

Viime vuonna Ilta-Sanomien painettua lehteä luki keskimäärin 320 000 suomalaista. IS vankisti asemaansa, sillä lehti tavoitti jo yli 70 prosenttia kaikista painettuja iltapäivälehtiä lukevista suomalaista.

– Lehtien myynnissä näkyy kuluttajakäyttäytymisen muutos. Se mikä printissä hävitään, saadaan verkossa takaisin. Meille on silti erittäin tärkeää, että olemme vahvoja myös printissä, Sadeoja sanoo.

Hänen mukaansa Ilta-Sanomien tavoittavuus ja esimerkiksi Helsingin Sanomien tilaajamäärän kääntyminen kasvuun osoittavat, että sosiaalisen median tuoman informaatiotulvan keskellä lukijat kaipaavat luotettavia uutislähteitä.

– Perinteisen median kriisistä puhuttiin pitkään, mutta nyt näyttää siltä, että käänne on tapahtunut.

Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat ovat osa Sanoma-konsernia.