Kansainvälinen asekauppa ja erityisesti suomalainen asevienti on ollut helmikuussa kovan mielenkiinnon kohteena.
Syy on ikävä: suomalainen 41-vuotias liikemies löydettiin kuolleena hotellihuoneesta Ugandan pääkaupungista 5. helmikuuta. Poliisi tutkii kuolemaa henkirikoksena. Mies oli Ugandassa markkinoimassa Patrian aseita.
Mies ei ollut Patrian henkilökuntaa, vaan yksityinen liikemies. Hän oli pyytänyt Patrialta lupaa markkinoida yhtiön tuotteita ja sai julkiset esitteet ja kirjallisen luvan esittää Patrian tuotteita Ugandassa.
Alla olevalla videolla esitellään Ugandan mysteerin osapuolet ja heidän keskinäiset suhteensa.
Suomalainen asekaupan veteraani, jyväskyläläinen Timo Hyytinen kummeksuu toimintatapaa.
– Me katsoimme Valmetilla tarkkaan, kuka meitä edusti ja homma pyrittiin hoitamaan oman tehtaan porukalla. Yksityisiin edustajiin en törmmännyt kertaakaan. Ruotsalaisiin kyllä törmäsi joka paikassa, mutta he olivat aina jonkin tehtaan, yleensä Boforsin edustajia, Hyytinen kertoo.
74-vuotias Hyytinen toimi vuosikymmeniä suomalaisen aseteollisuuden parissa. Hän on työskennellyt muun muassa asesuunnittelijana Valmet Oy:ssä ja Vihtavuoren Panos Oy:n toimitusjohtajana. Hänen aikanaan suomalaisesta Valmet-haulikosta tuli vientimenestys. Lisäksi hän oli mukana viemässä Valmetin valmistamia rynnäkkökivääreitä ulkomaille 1970- ja 1980-luvuilla.
– Työreissujahan ne olivat. Mentiin sinne ja otettiin kontakti paikallisiin yhteyshenkilöihin. Yleensä kaikki sujui hyvin. Saudien ja arabien kanssa joka asiassa mukana oli aina myös kuningasperheen jäsen, mutta he eivät tehneet koskaan mitään hyödyllistä. Pyörittelivät helminauhoja.
Toki näillä reissuilla myös sattui ja tapahtui.
Doha oli rotankolo
Vuonna 1975 Qatarin emiiri oli kiinnostunut tilaamaan suomalaisia rynnäkkökivääreitä, sillä ne olivat osoittautuneet testeissä aavikon oloihin sopiviksi ja ne olivat osumatarkkuudeltaan venäläisiä Kalashnikoveja parempia.
Hyytinen matkusti itsekin muutamaan otteeseen Qatarin pääkaupunkiin Dohaan, joka oli tuolloin varsin erilainen kuin nykyään.
Se oli pieni kyläpahanen, jonka tiet olivat kehnoja ja asunnot enimmäkseen tiiliseinillä ja peltikatoilla varustettuja ”autotalleja”.
– Suurin piirtein tämmöistä se oli, mutta emiirin vanha ja uusi hallintoalue olivat ihan viimeisen päälle, oikea Edenin puutarha.
Eräällä matkalla kaupungin ainoa kansainväliset standardit täyttävä hotelli oli täynnä arabimaiden poliisien kokouksen vuoksi, joten Hyytinen joutui tyytymään paikalliseen ”neljän tähden hotelliin”. Se osoittautui epäsiistiksi ja torakoiden kansoittamaksi rotankoloksi.
– Oven aluset olivat kaikkialla auki noin viiden sentin verran, ilmeisesti ilmastoinnin takia. Eteisaulassa rohjotti sohvilla iso mieslauma katsomassa telkkaria ja telkkarin alla oli valtava rotannakki viritettynä. Siinä alkoi äkkiä katselemaan ympärilleen, Hyytinen muistelee.
– Se oli ihan keskustan hotelli, jossa oli eniten tähtiä. En tiedä millaisia ne huonommat hotellit olivat, mutta onneksi ei tarvinnut tutustua, hän lisää.
Kaupat kuitenkin solmittiin. Asetoimitusten alettua seuraavana vuonna emiiriltä tuli vielä uusi kysely henkivartiokaartin varustuksesta. Niinpä emiirin vartiokaarti vaatetettiin suomalaisin vöin ja säärystimin ja aseekseen he saivat 50 kiiltävää, kromattua RK 62 -rynnäkkökivääriä.
Eversti vaati erikoiskohtelua
Islaminuskoisten arabien kanssa kauppoja hierottaessa ei viinaa juotu. 1980-luvulle tultaessa muutkaan matkat eivät olleet enää kosteita.
– 1970-luku taas oli sitäkin kosteampi vuosikymmen. 1980-luvulle mennessä kaupankäynti siistiytyi yleensäkin, hän sanoo.
Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1979, Hyytinen matkusti Indonesiaan, jossa sikäläinen rannikkovartiosto tarvitsi uusia aseita. Kaupat syntyivät ja hankinnoista vastaava paikallinen eversti oli kovin tyytyväinen. Niin tyytyväinen, että hän päätti saapua Suomeen tutustumaan paikalliseen ammustarjontaan.
– Se oli mainio kaveri. Erikoinen heppuli, Hyytinen nauraa.
Hyytinen kertoo, että eversti antoi kuitenkin tiukan ohjeistuksen: hän haluaa hotellihuoneeseen täyden palvelun, joka sisältää myös naisen aamuun asti.
Aluksi suomalaiset ilmoittivat, ettei Suomessa oli tällaista palvelua tarjolla.
– Se eversti piti sitä aivan ehdottomana. Onneksi asia ei ollut ihan minun kontollani, mutta seurasin sitä vieressä.
Suurta järjestelyä vaatimuksen toteuttaminen ei vaatinut, Hyytinen kertoo. Siihen aikaan, kuten nykyäänkin, tarvittiin vain oikeat kontaktit. Siihen aikaan kontaktit löytyivät hotellien portsareilta.
– Ne kyllä tiesivät ja tunsivat alan ihmiset ja järjestivät tarvittaessa asian.
Eversti oli tyytyväinen, eivätkä kaupat jääneet tästä kiinni. Este tuli ulkoministeriöstä.
– Olisihan me viety vaikka kuinka paljon, mutta ulkoministeriö ilmoitti, että on tapahtunut tällainen Itä-Timorin kansanmurha. Vienti loppui siihen, Hyytinen toteaa.
Juttua muokattu kello 17.40. Hyytinen työskenteli Vihtavuoren Panos Oy:n toimitusjohtajana, ei Vihtavuoren tehtaan toimitusjohtajana.
