Kaino

Kotimaa

Jalankulkijoilta siepattu laukkuja ja lompakoita Keravan keskustassa – poliisi pyytää havaintoja

Julkaistu:

Kahdessa tapauksessa varkaus jäi yritykseksi.
Kuudelta Keravan keskustassa liikkuneelta jalankulkijalta on helmikuun alkupuolella siepattu tai yritetty siepata laukku tai lompakko.

Teot tapahtuivat helmikuun 4. ja 10. päivän välillä Keravan Prisman läheisyydessä esimerkiksi Eerontiellä, Asematiellä ja Nikkarinkujalla.

Rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että kahdessa tapauksessa varkaus oli jäänyt yritykseksi.

– Niissä tapauksissa laukkua ei ole annettu, ja tekijä on säikähtänyt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Neljässä tapauksessa epäillyt tekijät ovat saaneet saaliikseen uhrien lompakoita, laukkuja tai muuta henkilökohtaista omaisuutta.

Minkkisen mukaan uhrit ovat olleet vanhempia ihmisiä, ja yksi uhri oli selvästi muita nuorempi.

Ainakin kolmessa tapauksessa uhrit ovat kuvailleet, että epäilty tekijä oli ollut hoikka, pitkä, noin 170-senttinen ja tummiin vaatteisiin sekä huppuun pukeutunut.

Yhdessä tapauksessa epäilty tekijä oli ollut liikkeellä polkupyörällä.

Itä-Uudenmaan poliisi muistuttaa, että lompakko ja arvoesineet tulee aina sijoittaa mahdollisimman turvalliseen paikkaan, eikä niitä kannata sijoittaa näkyvälle paikalle esimerkiksi polkupyörien tai rollaattorien koreihin.

Kaikki edellä mainittuihin tekoihin ja epäiltyihin tekijöihin liittyvät tiedot ja havainnot pyydetään ilmoittamaan virka-aikana Itä-Uudenmaan poliisin numeroon 0295 436 442.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Työnantajansa pakastimesta kuristettuna löytynyt Joanna, 29, palasi kotiin puuarkussa – ”Pyysin tyttäreltäni, ettei hän lähtisi”

  2. 2

    HS: Suvi Lindén hälytettiin kuolleen liikemiehen huoneeseen aamiaiselta – valepoliisit kuulustelivat ex-ministeriä

  3. 3

    Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

  4. 4

    Naisleijonien kiusaamisongelmat yhä kuuma aihe – Noora Räty: ”Naisille ei voi puhua kuin miehille”

  5. 5

    Suomen ankkurilta Lari Lehtoselta mainio letkautus Ylelle viestin ratkaisuvaiheesta

  6. 6

    ”Kuka tuo setä on?” – 2-vuotiaan hämmästynyt kysymys rikkoi leppoisan pysähtyneen tunnelman rintamamiestalon keittiössä

  7. 7

    Kuolleen koiranpennun kohtalo ei ollut sitä, mitä omistaja väitti – lääkäri hoksasi pöyristyttävän totuuden

  8. 8

    Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

  9. 9

    Lentokone syöksyi maahan Iranissa – kaikki 66 matkustajaa kuolivat

  10. 10

    Sairastunut Ristomatti Hakola koki yhden elämänsä surkeimmista herätyksistä – ”Silloin havahduin vasta ensimmäistä kertaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  2. 2

    40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

  3. 3

    Pentti Matikainen löysi Matti Nykäsen vetämässä kovaa treeniä aamuyöllä Calgaryssa 1988 – ”Kyllä se havahdutti”

  4. 4

    Riitta-Liisa Roponen perusteli kohtalokasta ratkaisuaan Ylellä – Harri Kirvesniemi: ”Ihmettelen sitä suuresti”

  5. 5

    Suosittu radioääni vaikeni Radio Suomessa

  6. 6

    Jennifer Anistonin ja Justin Theroux’n kohuerosta tihkui kiusallista lisätietoa lähipiiristä – ”Liian monet tajusivat, mitä on tekeillä”

  7. 7

    Pilvi Hämäläiseltä yllättäen rohkea Putous-tyyli – tv-kulisseissa otettu kuva lumoaa Instagramissa: ”Too Sexy”

  8. 8

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  9. 9

    Tällaista reaktiota olympiavoittajalta on tuskin nähty koskaan – kuva 30 sekuntia maaliintulon jälkeen kertoo oleellisen

  10. 10

    11 tuiki tavallista kodintavaraa, joita ulkomaalaiset eivät ymmärrä: ”Mikä ihme tuo on?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

  2. 2

    ”Kuka on tuo pieni poika huoneessasi?” 4-vuotiaan hyytävä kysymys sai videopuhelun toisessa päässä olleen äidin niskavillat pystyyn

  3. 3

    71 kuoli lentoturmassa Venäjällä – ministeriö listasi 3 mahdollista syytä traagiselle onnettomuudelle

  4. 4

    Enni Rukajärveltä napakka vastakuitti mitalisijalta pudonneen norjalaisen kitinään

  5. 5

    Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  6. 6

    Norjalaisvalmentajalta katkeraa puhetta Enni Rukajärven pronssilaskun pisteistä – ”Moni muukin on samaa mieltä kanssani”

  7. 7

    Sambatanssijan stringit putosivat kesken kulkueen – yritti korjata tilannetta salamavalojen räiskeessä

  8. 8

    34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

  9. 9

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  10. 10

    Suomen ampumahiihtäjät räväyttivät uransa parhaat sijoitukset! IS seurasi sunnuntain olympiatapahtumia

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Työnantajansa pakastimesta kuristettuna löytynyt Joanna, 29, palasi kotiin puuarkussa – ”Pyysin tyttäreltäni, ettei hän lähtisi”

  2. 2

    HS: Suvi Lindén hälytettiin kuolleen liikemiehen huoneeseen aamiaiselta – valepoliisit kuulustelivat ex-ministeriä

  3. 3

    Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

  4. 4

    Naisleijonien kiusaamisongelmat yhä kuuma aihe – Noora Räty: ”Naisille ei voi puhua kuin miehille”

  5. 5

    Suomen ankkurilta Lari Lehtoselta mainio letkautus Ylelle viestin ratkaisuvaiheesta

  6. Näytä lisää