Kotimaa

Yksinäinen susi teki pommi-iskun eduskuntaan helmikuussa 1950 – traaginen tapahtumasarja johti reservin luutnantin epätoivoiseen tekoon

Julkaistu:

Kansanvallan perustukset vavahtelivat Suomessa aivan konkreettisesti helmikuussa 1950.
Tiistaina 14.2. Ilta-Sanomien etusivulta saatiin lukea täräyttävä uutinen: Koko eduskuntatalo tärähti räjähdyksen voimasta, lehti kertoi.

Suomalaisen parlamentarismin kotipesään oli tehty pommi-isku.

Iskun ajankohta oli herkkä. Suomessa oli juuri käyty presidentin valitsijamiesvaalit ja eduskunnassa valmistauduttiin ottamaan vastaan valitsijamiehet ja järjestämään varsinainen äänestys.

Vuoden 1950 presidentinvaalit olivat ensimmäiset normaalissa päiväjärjestyksessä sitten vuoden 1937. Ennen vaaleja peli oli käynyt kovilla kierroksilla. Neuvostoliitto oli vastustanut kiivaasti kokoomuslaisen J.K. Paasikiven ehdokkuutta, ja todennäköistä uudelleenvalintaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun Suomen kansa oli kuitenkin pitänyt päänsä ja äänestänyt Paasikiven ylivoimaisesti presidentikseen, räjähdys siivitti poliittiset salaliittoteoriat saman tien laukalle. Ehkä kuitenkin kommunistit? Olihan heidän ehdokkaansa Mauno Pekkala saanut vaalissa toiseksi eniten valitsijamiehiä…

Ongelmana oli, että iskun taustoista ei oikeasti tiedetty mitään. Ei kirjettä tapahtumapaikalla, ei soittoa viranomaisille tai tiedotusvälineisiin, ei sosiaalisen median päivitystä. Ei tiedonsiruakaan, vain yli 70 rikkoutuneen ikkunan lasinsirut eduskuntatalon lattialla ja muodottomiksi vääntyneet ovien metallikarmit.

Räjähdys sattui tiistain vastaisena yönä klo 0.55. Attentaattori oli hiipinyt yön pimeydessä eduskuntatalon pääovelle ja paiskannut pommin lasioven läpi.

Itse pommi oli ollut alkeellinen viritys, selvisi poliisin teknisessä tutkinnassa saman tien. Reilun kilon paukku perusräjähde TNT:tä, trotyylia eli suomalaisittain rotulia, tai kolmisen kiloa dynamiittia, arvioitiin aiheutuneiden vahinkojen perusteella. Sytytysmekanismi oli myös karu, mallia nalli ja sytytyslanka. Koko komeus oli kääräisty pehmeään pakettiin, joten sirpalevaikutusta ei pommilla ollut.

Näillä tiedoilla ei tutkinta juuri edennyt. Vuoden 1950 Suomesta rotulia ja sytytystarpeita löytyi sotamuistoina vielä joka toisen torpan nurkasta.

Turvauduttiin rahaan. Poliisi lupasi pidätykseen johtavista tiedoista 50 000 markan palkkion ja demokratian tyyssijan fyysiseen loukkaamiseen vakavasti suhtautunut (ja suhtautuva) Sanoma Oy tuplasi summan. Nykyrahassa palkkio vastaa vajaata 4 000:ta euroa.

Hiljaisuus ja tutkimukset jatkuivat, poljettiin paikallaan.

Kunnes torstaina 23. helmikuuta Ilta-Sanomat räväytti taas etusivullaan: Pommiattentaattori pidätetty, saatiin lukea.

Otsikko piti paikkansa, mutta uutistekstissä mentiin heikommilla jäillä. Puhuttiin eduskunnan vahtimestarien saamista uhkauskirjeistä ja Ruotsin-haarasta. Totuus oli huomattavasti arkisempi, kuten pian selvisi. Teko oli mieleltään järkkyneen yksinäisen suden sairas päähänpisto.

Poliisin johdatti oikeille jäljille tekijän isä. Poika oli viikko tekonsa jälkeen kertonut isälleen olevansa etsitty pommimies, ja isä oli katsonut varmimmaksi käydä poikansa kanssa poliisin pakeilla.

Vyyhti purkautui tunnustuksen jälkeen vauhdikkaasti.

Tekijä oli akateemisen tutkinnon suorittanut reserviluutnantti, joka oli vuonna 1947 joutunut vakavaan onnettomuuteen. Kuorma-auton lava oli osunut miestä päähän sillä seurauksella, että toinen puoli hänen ruumiistaan halvautui. Kun fysiikka alkoi toipua, niin psyyke petti. Miehellä todettiin ”jakomielitauti” eli skitsofrenia ja hänet määrättiin hoitoon Helsingin Kivelän sairaalan mielitautiosastolle.

Sieltä hänet oli viimeksi päästetty pois tammikuun alussa 1950, vaikka hän ei hoitavien lääkäreiden lausuntojen mukaan ollut täysin parantunut.

Sairaalasta päästyään mies oli linnoittautunut kotiinsa ja kuluttanut aikaansa kuuntelemalla Yleisradion ruotsinkielisiä lähetyksiä. Yleisradion tarjonta oli saanut hänet raivostumaan, varsinkin hänen etunimensä, Gustavin, toistuminen lähetyksissä sai miehen suunniltaan. Ensin hän yritti vaikuttaa Yleisradion ohjelmapolitiikkaan raivoisilla puheluilla.

Yhteydenotoilla ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta, joten luutnantti (res.) päätti turvautua suoraan toimintaan. Hän kivitti tammikuussa 1950 Radiotalon ikkunoita rikki ja lopuksi paiskasi kaksi vasaraa lasien läpi.

Tuska ei silti hellittänyt. Yleisradio lähetti, mitä lähetti, Gustavista piittaamatta.

Maanantaina 13.2. pommimies oli poistunut kotoaan päivälliselle ravintola Savoyhin. Nautittuaan aterian ja ruokaryyppyjä mies poistui ravintolasta puoliltaöin. Kotiinsa palattuaan hän oli sitten päättänyt kaivaa kellarin hiekkalattian alla sodan päättymisestä lähtien säilyttämänsä räjähdysaineen esiin, askarrellut pommin ja hiipinyt kohti kansanvallan temppeliä.

Henkilökohtainen tragedia oli yleinen helpotus. Tutkinnassa korostettiin erityisesti, että iskulla ei ollut poliittista motiivia. Tekijä oli kyllä Ruotsalaisen kansanpuolueen jäsen, mutta ei oman kertomansa mukaan ollut ajatellut lainkaan presidentinvaaleja tekonsa tehdessään.

Eduskuntatalon kärsimät kokonaisvahingot olivat 338 000 vanhaa markkaa eli nykyrahassa noin 13 000 euroa. Eriteltynä graniittitöihin meni 50 000 markkaa, marmorilattian korjaukseen 10 000, laseihin 92 000 markkaa ja metallikarmien korjaukseen 100 000, plus yleiset kulut päälle.

Yleisradio vaati ikkunoidensa kivittämisestä ja vasaroinnista 6 340 vanhan markan korvauksia.

Episodi saatiin päätökseen heinäkuussa 1950. Helsingin käräjäoikeus totesi 19.7. istunnossaan pommimiehen syyntakeettomaksi ja hänet vapautettiin. Korvausvaatimukset jäivät voimaan lähes sellaisinaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt