Kodinhoitaja tyhjensi kuolevan sotaveteraanin tilit – nosti jopa 3500 euroa kerralla, osti lapselleen mopoauton - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kodinhoitaja tyhjensi kuolevan sotaveteraanin tilit – nosti jopa 3500 euroa kerralla, osti lapselleen mopoauton

Kymmenien tuhansien eurojen kavallusvyyhti alkoi paljastua, kun 89-vuotias mies sai palvelukotiinsa laskun kaksista naisten pillifarkuista.

89-vuotias Lapin sodan veteraani havahtui tilinsä tyhjenemiseen vain kuukausia ennen kuolemaansa. Hän kuitenkin ehti kertoa poliisille versionsa tapahtumista. Kuvituskuva.

10.2.2018 21:46

89-vuotias Lapin sodan veteraani kuoli joulukuussa 2014 varattomana – tai kuten hän itse sanoi: köyhänä kuin kirkonrotta. Seurakunnassa ei tiedetty hänen olleen rintamamies, joten vanhus ei saanut ilmaista hautausta vaan senkin maksoi sosiaalitoimisto.

– Viimeisinä aikoinaan hän oli huolissaan siitä, ettei hänelle jäänyt edes arkkurahaa, kertoo miehen tuntenut IS:lle.

Kaikki oli alkanut viisi vuotta aiemmin, kesällä 2009. Sairaalla vanhuksella ei ollut lapsia ja hänen vaimonsa oli kuollut vuosia aiemmin. Niinpä hän turvautui edesmenneen vaimonsa nelissäkymmenissä olevaan sukulaisnaiseen, joka tarjosi apuaan päivittäisten asioiden hoidossa, kuten laskujen maksussa ja siivouksessa.

Naisella oli kokemusta sellaisesta, sillä hän pyöritti toiminimellä pienimuotoista kotipalvelua ikääntyville ihmisille.

Vanhus allekirjoitti valtakirjan, jolla hän antoi naiselle käyttöoikeudet tileihinsä.

Heti valtakirjan saatuaan nainen nosti vanhuksen tililtä 1 500 euroa. Siinä vaiheessa iäkkään miehen tileillä oli vielä noin 30 000 euroa.

Vuoden 2011 lopulla vanhuksen tilillä oli enää muutamia kymppejä. Taloustilanne kuitenkin kohentui pian, sillä mies myi omakotitalonsa 38 000 eurolla ja muutti palvelukotiin.

Kesti vielä loppukesään 2014 asti ennen kuin vanhus havahtui tilanteeseen. Silloin hän sai palvelukotiin laskun kaksista naisten pillifarkuista, joita hän ei todellakaan ollut itse ostanut.

Talon myynnistä saadut rahat olivat hävinneet. Mies tajusi olevansa niin puilla paljailla, että jopa palvelukodin hoitomaksuja jäi rästiin.

Asiassa on käyty nyt oikeutta kahdessa eri oikeusasteessa. Vanhus ehti kertoa rikoksesta poliisille, mutta kuoli ennen käräjien alkua. Hänen sijastaan oikeudessa anastettuja rahoja vaati takaisin hänen kuolinpesänsä.

Oikeudessa selvisi, minne veteraanin rahat katosivat. Kodinhoitaja maksoi vanhuksen tililtä muun muassa lapsensa mopoauton ja lyhensi asuntolainaansa.

Sen jälkeen kun kodinhoitaja sai valtuuden käyttää vanhuksen tiliä, tililtä tehtiin lähes kuukausittain 500–1 000 euron käteisnostoja. Joskus jopa 3 500 euroa kerralla. Nostojen tahti kiihtyi entisestään sen jälkeen, kun vanhus joutui hoitokotiin.

Nainen selitti oikeudessa vanhuksen antaneen rahat hänelle omasta tahdostaan. Naisen perheen taloustilanne oli huono, ja vanhus halusi auttaa heitä muun muassa antamalla perheelle puolet – 19 000 euroa –talorahoistaan. Nainen selitti rahojen hupenemista myös sillä, että vanhus eli itse jatkuvasti yli varojensa.

Puhuessaan poliisille tapahtumista vanhus kiisti, että olisi missään vaiheessa luvannut lahjoittaa rahaa perheelle.

Nainen epäili oikeudessa vanhuksen olleen viimeisinä elinkuukausinaan sairaudesta niin sekava ja harhainen, ettei enää muistanut antamiaan lupauksia.

Naisen selitystä ei oikeudessa uskottu. Vanhuksesta tämän viimeisinä elinkuukausina huolehtineet hoitajat kertoivat, että vaikka vanhuksen liikkuminen oli kehnoa ja kuulo huono, hän ei ollut sekava eikä muistisairas. Vanhus oli ollut selvästi tuohduksissa, kun tajusi kaikkien rahojensa kadonneen taivaan tuuliin.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus ja Turun hovioikeus päätyivät saadusta rikoshyödystä eri linjoille. Siinä missä käräjäoikeus katsoi rikosten alkaneen jo 2009, hovioikeus katsoi, että oikeudettomat nostot alkoivat vanhuksen jouduttua hoitokotiin 2011.

Näin ollen Turun hovioikeus laski naisen saaneen rikoshyötyä 25 000 euroa, kun taas käräjäoikeus oli päätynyt noin 50 000 euroon.

Hovioikeus velvoitti naisen maksamaan rahat kuolinpesälle ja tuomitsi hänet törkeästä kavalluksesta ja törkeästä maksuvälinepetoksesta ehdolliseen vankeuteen. Naisen puoliso tuomittiin lievästä maksuvälinepetoksesta 500 euron sakkoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?