Vihdin joukkomurhista sata vuotta – ”Ampujien ja uhrien on täytynyt seistä aivan lähekkäin silmästä silmään”

Yhtä sadan vuoden takaisista tragedioista muisteltiin Vihdissä.

Sadan vuoden takainen verityö alkoi paikalta, jossa on nyt Koivissillan muistomerkki. Erkki Tuovinen laski seppeleen.

3.2.2018 22:50

Torstai, 1. helmikuuta 2018 Vihdissä. Kaksi linja-autoa on pysähtynyt pikkutielle, joka kulkee valtatien vieressä. Satakunta ihmistä ahtautuu tien pientareelle, jolla on muistomerkki. Lunta tulee taivaalta tiuhaan.

– Ihan kuin silloin, joku sanoo.

1. helmikuuta 1918 samalla paikalla alkoi yksi Suomen sisällissodan tragedioista. Vihdin joukkomurhat kuuluvat suurimpiin punaisten tekemiin terroritekoihin.

– Tämä on kapea paikka. Ampujien ja uhrien on täytynyt seistä aivan lähekkäin silmästä silmään, dosentti Marko Paavilainen pohtii.

Paavolaisen viime vuonna ilmestynyt kirja Murhatut veljet kertoi Vihdin verisestä päivästä sata vuotta sitten.

Satapäinen joukko kerääntyi muistamaan surmattuja talvisena päivänä.

Nyt paikalle kokoontuvat surmansa saaneiden omaiset. Tilaisuuden koollekutsuja Erkki Tuovinen on yksi heistä. Hänen isosetänsä ylioppilas Väinö Vuoristo kuului tuona päivänä surmattuihin.

– Äiti halusi aina tietää, mitä hänen sedälleen oikein tapahtui. 30 vuotta sitten lupasin selvittää asian ja järjestää muistojuhlan, Tuovinen kertoo.

Häntä harmitti myös se, että yhteiskunta ei näyttänyt uhreja muistavan. Viime kesänä Tuovinen ryhtyi etsimään surmattujen omaisia. Työ ei ollut helppoa, ja pari sukua sammunutkin.

– Kyllähän näistä asioista on vaiettu. Vasta viime vuosina niistä on alettu puhua.

Tuovisen mukaan vieläkin kuulee juttuja suvuista, jotka eivät pienellä paikkakunnalla tervehdi toisiaan sadan vuoden takaisten asioiden vuoksi.

– Kyllä näitä voisi jo vähän muutenkin katsoa, Tuovinen sanoo.

Erkki Tuovinen.

Surmat tehtiin kahdessa paikassa. Toinen muistokivi sijaitsee Nummelan taajamassa, kerrostalojen vieressä. Myös Tuovisen isosetä Verner Vuoristo surmattiin siellä.

Muistokivellä puhuu spontaanisti myös Perttu Hanhivaara. Hänen äitinsä isosisä Toivo Viktor Mannerheimo erosi useimmista muista surmatuista, jotka olivat Helsingistä valkoisten joukkoihin pyrkineitä nuoria miehiä. Mannerheimo oli paikallinen poliisi, jonka punaiset pidättivät. Hän oli jo 53-vuotias, ja perheellä oli suuri määrä lapsia.

– Olihan se kova paikka, Hanhivaara sanoo hiljaa.

Perttu Hanhivaaran äidin isoisä oli surmattujen joukossa.

– Minun elinaikanani on ehkä muistettu punaisten kärsimyksiä enemmän kuin näitä väkivallantekoja, joista sisällissota alkoi, hän miettii.

Mutta sitten hän kertoo tarinan siitä, kuinka sopu alkoi syntyä pian sodan jälkeen. Hanhivaaran mummo, surmatun Viktorin tytär Katri sai viestin, että pikkuserkku oli Hennalan vankileirillä. Katrin puoliso oli taistellut valkoisten riveissä, mutta Katri patisti hänetkin avuksi. Tarinan mukaan Helsingissä käytiin itse Mannerheimin luona, jonka avulla saatiin lupa mennä tapaamaan vankia. Lopulta hänet saatiin vapaaksi.

– Hän oli Antti Lastu, josta tuli sosiaalidemokraattien kansanedustaja, Hanhivaara kertoo.

Vihdin surmat

Vihdissä surmattiin 1. helmikuuta 1918 17 punaisten aiemmin vangiksi ottamaa vankia. Suurin osa heistä oli Helsingistä valkoisten puolelle pyrkineitä nuoria tai nuorehkoja miehiä. Tunnetuimmat uhreista olivat Thomén veljekset, joista kaksi oli menestyneitä arkkitehtejä ja yksi Suomen johtavia metsänhoitajia.

Surmatyöt teki Hyvinkäältä tullut punaisten lentävä osasto, jota johti Lauri Kara. Vihdin omat kaartilaiset halusivat lähettää vangit Helsinkiin. Surmat herättivät huomiota ja punaisten johto tuomitsi teon, mutta ei rangaissut niiden tekijöitä.

Sodan päättyessä valkoiset kostivat armotta vihtiläisille punaisille, jotka eivät olleet surmia tehneet. Vihdissä surmattiin yli sata punaisena pidettyä. Hyvinkäällä surmattiin suuri osa oikeista syyllisistä muiden punaisten joukossa. Lauri Karan veli ja vaimo ammuttiin. Kara pakeni Neuvosto-Venäjälle ja kuoli taistellessaan Venäjän sisällissodassa vuonna 1919.

Lähde: Marko Paavilainen: Murhatut veljet - Valter, William ja Ivar Thomén elämä ja kuolema (Siltala)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?