Onko jokin näistä presidenttiparin pojan nimi?

Suvussa kulkeneet, suomalaisuutta ilmentävät, trendikkäät vai erikoiset nimet? Kokosimme mahdollisia vaihtoehtoja presidenttiparin pienokaisen nimeksi.

2.2.2018 21:53

Rouva Jenni Haukio ja Sauli Niinistö ovat saaneet perjantaina 2. helmikuuta 2018 hieman ennen iltakahdeksaa terveen poikalapsen.

Minkä nimen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio antavat pienokaiselleen?

Haluavatko Niinistö ja Haukio pienen pojan kantavan mahdollisimman perinteistä ja suomalaista nimeä? Vai päätyvätkö he nimeen, joka luontevasti taipuu muillekin kielille? Tuleeko nimi suvusta vai haetaanko vaikutteita jostain muualta, esimerkiksi luonnosta?

Historiasta on mahdotonta päätellä mitään, koska ikinä ennen Suomen historiassa istuva presidentti ei ole saanut lasta kautensa aikana.

Lapsen nimen valinnassa presidenttipari joutuu noudattamaan nykyisiä säännöksiä. Tulevaisuudessa lapsille annettavat yhdistelmäsukunimet voivat olla mahdollisia, mutta presidenttipari joutuu valitsemaan lapsen sukunimeksi joko Niinistön tai Haukion. Etunimiä he voivat valita korkeintaan kolme. Vireillä olevan lakimuutoksen myötä etunimiäkin voisi olla peräti neljä.

Koska Suomen kaltaisessa tasavallassa presidentillisellä lapsella ei ole erityistä titteliä, häntä tullaan puhuttelemaan nimellä.

Väinö, Toivo tai Aulis?

Sukupuusta poimittuja luontevia pojan nimiä voisivat olla Väinö, Toivo tai Aulis. Väinö on Sauli Niinistön edesmenneen isän etunimi, minkä lisäksi presidentin toinen nimi on Väinämö. Väinön suosio lasten etunimenä on kasvanut jälleen 2000-luvulla, ja nimi ollut suosituimpien etunimien listalla koko 2010-luvun. Vuonna 2016 Väinö annettiin ensimmäiseksi etunimeksi 379 vauvalle, mikä teki nimestä kolmanneksi suosituimman. Toisaalta, Väinämö olisi omaperäinen, mutta perinteinen ja Kalevalaan viittaavana varsin kansallisromanttinen. Suomessa on vuoden 1900 jälkeen elänyt alle 1700 Väinämöä. Niinistön isän toinen etunimi on Pellervo.

Toivo sen sijaan tulisi Haukion suvusta. Vuonna 2006 edesmennyt Toivo Aulis Oskari Haukio oli Jenni Haukion rakas isoisä, joka muistetaan Porissa paitsi kovana kalamiehenä ja varatuomarina, myös pitkän linjan kokoomusvaikuttajana. Hän toimi Satakunnan kokoomuksen puheenjohtajana ja kunnanvaltuutettuna. Tuttu nimi tulee esille myös Haukion sukujuurista: Toivo Haukion isän etunimi oli Väinö.

Aulis ei ole pelkästään Haukion isoisän toinen etunimi, vaan nimi on sittemmin kulkenut suvussa. Haukion isän Teuvo Haukion toinen nimi on myös Aulis. Mutta mikäpä estäisi poimimasta pienen pojan nimeen vaikkapa Haukion isoisän kolmatta nimeä Oskaria tai isän ensimmäistä etunimeä Teuvoa.

Oskari on erityisen suosittu toinen tai kolmas nimi edelleen. Vuonna 2016 Oskari oli 15. suosituin nimi, mutta se ei mahtunut 50 suosituimman ensimmäisen etunimen joukkoon.

Jotain perinteistä ja suomalaista vaiko kansainvälistä – vai molempia?

Nimistötutkija Minna Saarelma-Paukkala kertoi aiemmin Ilta-Sanomille odottavansa innolla lapsen nimen julkistamista. Hän arveli presidenttiparin nimeävän lapsensa perinteisesti.

– Jotain perinteikästä ehkä. Ehkä joku perinteinen suomalainen tai suomenkielinenkin nimi voisi sopia, hän pohtii.

Suomenkielisellä nimellä nimistötutkija tarkoittaa suomen kielestä tutusta sanasta johdettua nimeä, kuten Urhoa tai Onnia.

On kiinnostavaa, päätyvätkö tuoreet vanhemmat juuri nyt suosittuun, niin sanottuun trendinimeen. Tällä hetkellä monet isovanhemmilta tutut uusvanhat nimet ovat jälleen palanneet nimitilastojen kärkiin.

Mikäli nimi on erikoisempi, voi uuden tulokkaan nimi aiheuttaa lähitulevaisuudessa jonkinlaisen piikin nimitilastoissa ja trendeissä.

Esimerkiksi Saarelma-Paukkalan mainitsema Onni on paitsi perinteikäs, myös erittäin suosittu juuri nyt, sillä se oli vuonna 2016 kaikista suosituin ensimmäinen etunimi. Kaikkiaan 400 lasta nimettiin vuoden mittaan Onniksi.

Onnin jälkeen neljä seuraavaa suosituinta poikalapsen nimeä vuonna 2016 olivat Elias, Leo, Väinö ja Oliver, joista esimerkiksi Elias, Leo ja Oliver olisivat kansainvälisiäkin. Osa vanhemmista haluaa, että nimi toimii kaikilla kielialueilla, ja siksi karttavat muualla maailmassa hankaliksi kuuluvia nimiä. Ä- ja ö-kirjaimet ovat erityisen vaikeita, minkä vuoksi Väinö-nimi voisi saada ulkomaalaisten kielet solmuun.

Sauli Niinistöä ja Jenni Haukiota yhdistää rakkaus luontoon. Voisikin tuntua luontevalta, että suomalaisen presidenttiparin lapsen nimi kumpuaisi luonnosta. Sellaisia suomen kielessä riittääkin, tosin poikalapsille hieman vähemmän kuin tyttölapsille.

Miltä kuulostaisivat esimerkiksi vuonna Aarni, Ilmari, Otso, Ahti tai Pyry?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?