Kotimaa

Yle peruu Lauri Törhösen elokuvan esittämisen

Julkaistu:

Ohjelmapäällikön mukaan elokuvan lähettäminen ei tunnu asialliselta ahdistelusyytteiden vuoksi.
Yle Teema ei esitä ensi viikon tiistaina 6. helmikuuta Lauri Törhösen elokuvaa Insiders, Yle kertoo.

Kanavan ohjelmapäällikkö Marika Kecskemetin mukaan elokuvan lähettäminen ei tunnu asialliselta ”tässä tilanteessa”.

Ylen sivujen mukaan vuonna 1989 ilmestynyt elokuva oli tarkoitus esittää Teeman Kino Suomi -ohjelmapaikalla.

Ohjaaja Törhöstä syytetään noin 20:n Yleisradion haastatteleman naisen suulla vuosia jatkuneesta seksuaalisesta ahdistelusta. Naiset kertovat seksin ja kerran myös ryhmäseksin ehdottelusta sekä tauottomasta ulkonäön kommentoimisesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

He kertovat myös kielen työntämisestä suuhun, käsiksi käymisestä naistenhuoneessa, rintoihin tarttumisesta, peniksen esiin ottamisesta naistenhuoneessa ja takaa-ajosta pyyhe päällä. He kertovat myös vaatimuksista kertoa eroottinen tarina tai riisua paita.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut Törhöstä keskiviikko-iltana.