Kaino

Kotimaa

Mitä jos päiväkotiin ei pääse lakkopäivänä? SAK:n Eloranta A-Studiossa: Lapset voisi ottaa mukaan työpaikalle

Julkaistu:

Mielenilmaus
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoi, että vanhemmat joutuvat perjantaina pohtimaan, viedäänkö lapset työpaikalle, jos lakko aiheuttaa päiväkodeissa tai kouluissa ongelmia.
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoi Ylen A-Studion tiistaisessa lähetyksessä, että Helsingissä perjantaina järjestettävään mielenilmaukseen aktiivimallia vastaan odotetaan noin 10 000 osanottajaa.

Elorannan mukaan bussikyytejä on tulossa maakunnista, ja sisäisen liikenteen seisahtumisen vuoksi SAK järjestää bussikuljetuksia myös pääkaupunkiseudulla.

A-Studiossa Elorannan kanssa esiintynyt EK:n johtaja Ilkka Oksala sanoi, että julkisen liikenteen seisahtuminen tulee aiheuttamaan pääkaupunkiseudulla ja ilmeisesti muissakin suurissa kaupungeissa ennennäkemättömän kaaoksen, kun ihmiset eivät pääse työpaikoilleen.
– Toki jotkut pystyvät tekemään etätöitä. Mutta eivät lähellekään kaikki pysty. Siinä on se ongelma, että jos päiväkotien työtekijät tai ala-asteiden opettajat eivät pääse työpaikoille, minne lapset laitetaan? Oksala kysyi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eloranta vastasi, että työntekijöillä on vielä aikaa järjestää itselleen etätöitä tai kimppakyytejä ja muuttaa työvuorojaan.

– Selvää on, että haittaa tulee olemaan. Mutta työtaisteluissa usein tuppaa vähän näin käymään.
  • Katso jutun alusta videolta, mitä ihmiset ajattelevat perjantain lakosta.
Miksi mielenilmaus järjestetään nyt?

Elorannalta kysyttiin, miten esimerkiksi lapset pääsevät päiväkoteihin tai kouluihin. Eloranta muistutti, että koulukuljetukset on rajattu poliittisen mielenilmauksen ulkopuolelle.

– Se, että miten lapset menevät päiväkotiin, sitä varmaan vanhemmat joutuvat pohtimaan, että käyttävätkö kimppakyytejä vai viedäänkö lapset työmaalle tai jotain muuta tämän tyyppistä. Erilaisia ratkaisuja tässä joudutaan pohtimaan.

IS ei tavoittanut tiistai-iltana Elorantaa kertomaan tarkemmin, miten lasten oleminen työpaikalla onnistuisi.

Myös poliittisen mielenilmauksen ja poliittisten lakkojen ajankohta on herättänyt kysymyksiä. Miksi SAK lähtee juuri nyt taisteluun jo eduskunnassa hyväksyttyä aktiivimallia vastaan? Elorannan mukaan ajankohta on täysin looginen. SAK-johtaja sanoo, että aktiivimallia vastustava lakialoite on kerännyt 130 000 allekirjoitusta, ja se käsitellään eduskunnassa.

– Halutaan antaa siihen lisää pontta tällä mielenilmauksella. 130 000 allekirjoittajaa on tietysti voimakas viesti. Täytyy muistaa, että hallitus on tekemässä myös muita muutoksia työttömyysturvaan, Eloranta sanoo ja viittaa aktiivimallin niin sanottuun kakkosvaiheeseen.

Aktiivimallin kakkosvaiheella tarkoitetaan työ- ja elinkeinoministeriön valmistelemaa lakiesitystä, jossa työttömiä vaaditaan hakemaan viikoittain vähintään yhtä työpaikkaa. Jos työnhakija laiminlyö työnhaun, siitä seuraisi karenssi. Valmisteilla olevan mallin pelätään aiheuttavan hakemustulvan yrityksiin.

SAK:n järjestämä mielenilmaus järjestetään perjantaina Helsingin Senaatintorilla kello 11 alkaen.
  • Alla olevalla videolla kerrotaan, miten perjantain lakko vaikuttaa työmatkaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS: Suvi Lindén hälytettiin kuolleen liikemiehen huoneeseen aamiaiselta – valepoliisit kuulustelivat ex-ministeriä

    2. 2

      Työnantajansa pakastimesta kuristettuna löytynyt Joanna, 29, palasi kotiin puuarkussa – ”Pyysin tyttäreltäni, ettei hän lähtisi”

    3. 3

      Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

    4. 4

      Naisleijonien kiusaamisongelmat yhä kuuma aihe – Noora Räty: ”Naisille ei voi puhua kuin miehille”

    5. 5

      Suomen ankkurilta Lari Lehtoselta mainio letkautus Ylelle viestin ratkaisuvaiheesta

    6. 6

      ”Kuka tuo setä on?” – 2-vuotiaan hämmästynyt kysymys rikkoi leppoisan pysähtyneen tunnelman rintamamiestalon keittiössä

    7. 7

      Kuolleen koiranpennun kohtalo ei ollut sitä, mitä omistaja väitti – lääkäri hoksasi pöyristyttävän totuuden

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Suvi Lindénin Ugandan-matkassa vielä paljon epäselvää – Mitä ex-ministeri teki liikemiehen mukana, ja kuka kaiken maksoi?

    10. 10

      Sairastunut Ristomatti Hakola koki yhden elämänsä surkeimmista herätyksistä – ”Silloin havahduin vasta ensimmäistä kertaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    2. 2

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    3. 3

      Pentti Matikainen löysi Matti Nykäsen vetämässä kovaa treeniä aamuyöllä Calgaryssa 1988 – ”Kyllä se havahdutti”

    4. 4

      Riitta-Liisa Roponen perusteli kohtalokasta ratkaisuaan Ylellä – Harri Kirvesniemi: ”Ihmettelen sitä suuresti”

    5. 5

      Suosittu radioääni vaikeni Radio Suomessa

    6. 6

      Jennifer Anistonin ja Justin Theroux’n kohuerosta tihkui kiusallista lisätietoa lähipiiristä – ”Liian monet tajusivat, mitä on tekeillä”

    7. 7

      Pilvi Hämäläiseltä yllättäen rohkea Putous-tyyli – tv-kulisseissa otettu kuva lumoaa Instagramissa: ”Too Sexy”

    8. 8

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    9. 9

      Tällaista reaktiota olympiavoittajalta on tuskin nähty koskaan – kuva 30 sekuntia maaliintulon jälkeen kertoo oleellisen

    10. 10

      Matkustajilta karu kuvaus perheriidan pilaamasta risteilystä Suomessa rakennetulla laivalla: ”Helvetillinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    2. 2

      ”Kuka on tuo pieni poika huoneessasi?” 4-vuotiaan hyytävä kysymys sai videopuhelun toisessa päässä olleen äidin niskavillat pystyyn

    3. 3

      71 kuoli lentoturmassa Venäjällä – ministeriö listasi 3 mahdollista syytä traagiselle onnettomuudelle

    4. 4

      Enni Rukajärveltä napakka vastakuitti mitalisijalta pudonneen norjalaisen kitinään

    5. 5

      Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    6. 6

      Norjalaisvalmentajalta katkeraa puhetta Enni Rukajärven pronssilaskun pisteistä – ”Moni muukin on samaa mieltä kanssani”

    7. 7

      Sambatanssijan stringit putosivat kesken kulkueen – yritti korjata tilannetta salamavalojen räiskeessä

    8. 8

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    9. 9

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    10. 10

      Suomen ampumahiihtäjät räväyttivät uransa parhaat sijoitukset! IS seurasi sunnuntain olympiatapahtumia

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS: Suvi Lindén hälytettiin kuolleen liikemiehen huoneeseen aamiaiselta – valepoliisit kuulustelivat ex-ministeriä

    2. 2

      Työnantajansa pakastimesta kuristettuna löytynyt Joanna, 29, palasi kotiin puuarkussa – ”Pyysin tyttäreltäni, ettei hän lähtisi”

    3. 3

      Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

    4. 4

      Naisleijonien kiusaamisongelmat yhä kuuma aihe – Noora Räty: ”Naisille ei voi puhua kuin miehille”

    5. 5

      Suomen ankkurilta Lari Lehtoselta mainio letkautus Ylelle viestin ratkaisuvaiheesta

    6. Näytä lisää