Kotimaa

Mannerheimin viimeinen matka 1951 – ”Suomen kansa tuntee elävästi, miten ajanjakso historiassa on päättynyt”

Julkaistu:

Talvinen tammisunnuntai vuonna 1951 alkoi surullisesti. Mannerheimin kuolinviesti oli kiirinyt yöllä Suomeen.
Mannerheim oli joutunut vajaata viikkoa ennen kuolemaansa suureen vatsaleikkaukseen, eikä rasittunut keho enää toipunut operaatiosta. Jo Ilta-Sanomien lauantain 27.1. numeron etusivun otsikossa kerrottiinkin, että ”Marsalkka Mannerheimin tila nyt vakava”.

Uutisen mukaan marsalkan kuume oli perjantai-iltana kohonnut 39 asteeseen, ”ja toinen marsalkkaa hoitaneista lääkäreistä oli tämän johdosta huolestunut”. Perjantain ja lauantain välisenä yönä Mannerheimin tila oli IS:n siteeraaman ”hoitajattaren” mukaan muuttunut ”melko kriitilliseksi”.

Kuolema korjasi uupuneen soturin lopulta hieman ennen puolta yötä Sveitsin aikaa lauantaina. Viralliseksi kuolinpäiväksi tuli siten 27.1. vaikka Suomessa elettiin marsalkan kuolinhetkellä jo sunnuntaita, 28:tta tammikuuta.


Helsingin Sanomat sai painettua uutisen Mannerheimin poismenosta jo sunnuntain lehteen. Otsikko oli viileän asiallinen ”Suomen Marsalkka kuollut”. Uutista kuvitti tuon ajan lehden kuvaksi suuri, kolmepalstainen ja surureunainen pystypotretti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

HS:n uutisesta kävi ilmi, että varauduttu oli. Siinä käytiin kronologisesti läpi sekä suvun että marsalkan itsensä vaiheet, eikä vuoden 1693 tapahtumien kertaamisesta alkaneessa jaarituksessa vahingossakaan poikettu ns. asiasta, saati tunteiltu.

HS:n silloinen pääkirjoitus oli yhden palstan levyinen ja ¾-sivun mittainen. Nyt tässä tilassa kuitattiin Mannerheimin merkitys Suomen historiassa otsikolla ”Mannerheimin elämäntyö”. Pääkirjoituksen sävy oli jopa helpottunut, kun yksi menneisyyden haamu Suomen historiasta oli konkreettisesti poistunut. Loppukaneetin mukaan ”Marsalkka Mannerheimin oli suotu elää pitkälle oman ikäpolvensa, voipi sanoa yli oman aikakautensa. Hänen mentyään pois Suomen kansa tuntee elävästi, miten eräs ajanjakso maamme uudemmassa historiassa on päättynyt”.

Ilta-Sanomat julkaisi maanantaina 29.1. etusivullaan kuvan kuolinvuoteellaan Sveitsissä lepäävästä marsalkasta. Samalla kerrottiin, että valtioneuvosto oli ehdottanut marsalkan viimeiseksi leposijaksi Helsingin Hietaniemen hautausmaan sankarihauta-aluetta.

IS kertoi myös tärkeän hallintouutisen hautajaisten järjestelytoimikunnan nimittämisestä. Kenraalien lisäksi Mannerheimin kansallisen eheyttäjän roolia korostettiin nimittämällä toimikuntaan pari poliitikkoa punamultaperiaatteella: maalaisliitosta kansanedustaja, silloinen puolustusministeri Kustaa Tiitu, sosialidemokraateista ex-ministeri Aleksi Aaltonen.

Tiistaina 30.1. Ilta-Sanomat jatkoi Mannerheim-uutisointia. Lehti raportoi, kuinka marsalkan tomumajaa Sveitsin Genevestä noutamaan lähtenyt ”Aeron Douglas DC-3 erikoislentokone OH-LCF” nousi Malmin lumiselta lentokentältä ilmaan aamulla kello 9.12.

Koneen mukana matkasivat Sveitsiin kenraalit K.A. Tapola ja A.A. Puroma, molemmat Mannerheim-ristin ritareita.

Heillä oli mukanaan ”kotimaan kukkia” eli valkoisia neilikoita ja kieloja. Lisäksi kunniamiekka, sotalippu ja kenraalin lakki matkasivat Sveitsiin asetettaviksi marsalkan arkulle. Kenraalikaksikon huostaan uskottiin myös Mannerheimin sinisamettinen, kullalla koristeltu marsalkansauva, ainoa Suomessa koskaan myönnetty.

Tammikuun viimeisenä päivänä draamassa oli edetty Geneveen. Ilta-Sanomat kuvaili uutisessaan, kuinka marsalkan arkku nostettiin Aeron koneeseen Sveitsin armeijan sotilaallisten kunnianosoitusten saattelemana.


Genevestä ei kuitenkaan suuntimaksi asetettu Helsinkiä ja Malmia, vaan lennettiin Ruotsiin ja Malmöön. Ruotsin ja Tanskan rajalla Aeron konetta vastassa olivat Ruotsin ilmavoimien hävittäjät, jotka saattoivat DC-3:n Bulltoftan lentokentälle.

Ruotsalaiskentällä Mannerheimin arkku nostettiin pois Aeron koneen katafalkilta ja ruotsalaiskapteenit kantoivat arkun lentokentän halliin. Arkkua vartioi yön yli Ruotsin ilmavoimien kunniavartiosto.

Torstaiaamuna, 1. helmikuuta 1951 marsalkan arkku siirrettiin upseerivoimin takaisin Aeron erikoiskoneeseen. Koneen nousua kello 8.45 säesti Porilaisten marssi ja hyinen Skånen tuuli.

Lento Malmön Bulltoftasta Helsinkiin kesti tuolloin yli neljä tuntia. Ruotsalaishävittäjät saattoivat koneen Suomen ilmatilaan, missä DC-3 sai varjokseen suomalaishävittäjät.

Marsalkan arkkua kuljettanut kone laskeutui lopulta Malmille torstaina 1.2.1951 kello 14 iltapäivällä. Ympyrä oli sulkeutunut.

150 000 ihmistä saattoi Mannerheimin hautaan

Suomen marsalkka, vapaaherra Carl Gustav Emil Mannerheim asui viimeiset vuotensa lähinnä Sveitsissä, Montreux’n pikkukaupungissa sijaitsevassa Valmontin sanatoriossa. Suomen pölyt hän oli karistanut ratsusaappaistaan jo keväällä 1946 luovuttuaan presidentin tehtävästä.

Kolme sotaa johtanut uupunut ylipäällikkö oli vielä suostunut valtionpäämieheksi elokuussa 1944. Häntä tarvittiin Neuvostoliiton kanssa solmitun rauhan takuumieheksi. Moskovassa laskettiin, että vain Mannerheimin auktoriteetti saisi suomalaiset oikeasti uskomaan rauhaan ja Suomen koko armeijan noudattamaan solmitun sopimuksen kovia ehtoja.

1946 maaliskuussa tilanne oli kuitenkin niin paljon rauhoittunut sekä yleisesti että yksityisesti, että tuolloin 78-vuotias marsalkka saattoi lopulta siirtyä reserviin.

Poissa silmistä, poissa mielestä ei kuitenkaan pätenyt Mannerheimiin. Hän oli siinäkin mielessä poikkeusyksilö. Marsalkan elämää Sveitsissä seurattiin tarkasti suomalaislehtien seurapiirisivuilla ja hänen suhteensa ruotsalaisen kreivittären Gertrud D’Arcon kanssa oli puheenaihe myös Suomessa.

Mannerheimin hautajaiset järjestettiin 4.2.1951 Hietaniemen hautausmaalla. Hautajaissaatto oli lähes neljä kilometriä pitkä, ja siihen osallistui arviolta jopa 150 000 ihmistä.