Susi jolkotteli Miedon kylällä Kurikassa – jäljet kulkivat kotien pihoilla

Etelä-Pohjanmaalla liikkuu useampi lauma.

Kuvan susi ei liity juttuun.

Aikuinen susi juoksenteli Miedon kylällä Kurikassa perjantaina.

Sudesta tehtiin useampi näköhavainto ja peto tallentui jokuseen valokuvaankin, kertoo Kurikan riistanhoitoyhdistyksen Asko Kahila.

Sanomalehti Pohjalaisen mukaan viranomaiset seurasivat suden jälkiä, jotka kulkivat asuintalojen pihoissa Kaistilassa ja johtivat kohti Kurikan keskustaa. Poliisi päätti karkoittaa suden.

Susi ajettiin moottorikelkalla kauas. Paikalla oli poliisi ja riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apuhenkilöitä.

Etelä-Pohjanmaalla liikkuu useampi lauma

Susi on harvinainen vieras Kurikassa. Kahilan mukaan havaintoja on tehty aiemmin Kauhajoesta länteen päin sekä Kurikan, Teuvan ja Jurvan rajamailla.

Suden reviiri on laaja. Vuodenvaihteessa Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan metsästäjät laskivat lumeen jääneistä jäljistä, että alueella liikkuisi 44 sutta. Jälkihavaintojen pohjalta tehdyn suurpetolaskennan mukaan lukuun kuuluu viisi vähintään kolmen yksilön laumaa sekä kahdeksan yksinäistä sutta.

Luonnovarakeskus (Luke) ei ota vielä kantaa Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan susitilanteeseen.

– Alueen tilanne tulee meille arvioitavaksi vasta keväällä, kun saadaan koko aineisto ja dna-profilointi tehtyä, kertoo Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojola.

Kojolan mukaan niillä suunnilla oli viime vuonna useampia susipariskuntia.

– Osa tietenkin on realisoinut parisuhteensa pentueeksi, mistä on seurauksena lauma.

Tarkempi ja virallisempi arvio Lukelta tulee alkukesästä, kun havaintoaineisto on analysoitu.

Luonnonvarakeskuksen mukaan vuonna 2017 kokonaan tai pääasiallisesti Suomen puolella liikkuvia susilaumoja oli yhteensä 14.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?