Kaino

Kotimaa

Grahn-Laasonen: Perhevapaauudistus maaliin vielä tammikuun aikana – Orpo tyrmää puheet "Sannin kotkotuksesta"

Julkaistu:

Politiikka
Valtiovarainministeri tyrmää sinisten leiristä kantautuneet arviot, joiden mukaan uudistus olisi pelkkä ”Sannin kotkotus”.
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) uskoo, että perhevapaauudistus saadaan maaliin vielä tammikuun aikana.

Grahn-Laasonen kiistää tiedotusvälineissä esiintyneet puheet siitä, että siniset olisivat torpanneet uudistuksen etenemisen. Hänen mukaansa neuvottelut jatkuvat tiiviisti hallituspuolueiden kesken ensi viikolla.

– Uudistus on edennyt suunnitellusti. Tässä ei ole ollut mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia. Päinvastoin, meillä on hyvä keskusteluyhteys Pirkko Mattilan ja Annika Saarikon kanssa, Grahn-Laasonen sanoi STT:lle.

Sosiaali- ja terveysministeri Mattila (sin.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Saarikko (kesk.) istuvat perhevapaauudistusta valmistelevassa ministerityöryhmässä yhdessä Grahn-Laasosen kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Meillä on kirkas tavoite solmia mallista sopu vielä tammikuun aikana, Grahn-Laasonen summasi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) tyrmää sinisten leiristä kantautuneet arviot, joiden mukaan perhevapaauudistus olisi pelkkä "Sannin kotkotus".

– Meillä on hyvin laaja näkemys tässä yhteiskunnassa ja työmarkkinajärjestöissä, että perhevapaat pitää uudistaa. Perheet tarvitsevat sen, ja muun muassa naisten työmarkkina-aseman uudistamiseksi sitä tarvitaan, Orpo sanoi toimittajille Helsingissä.

Grahn-Laasosen, Mattilan ja Saarikon ministerityöryhmän oli alun perin tarkoitus saada sovittua uudistuksen päälinjoista vuodenvaihteessa.

Orpon mukaan perhevapaauudistuksen etenemisen verkkaisuus on ollut ymmärrettävää, sillä kyseessä on monimutkainen kokonaisuus, joka pitää toteuttaa tiukkojen taloudellisten raamien puitteissa.

Uudet laskelmat tulossa

Grahn-Laasosen mukaan ministerityöryhmä on ensi viikolla saamassa neuvottelujensa tueksi uudet päivitetyt laskelmat uudistuksen kustannuksista, työllisyys- ja tasa-arvovaikutuksista ja varhaiskasvatuksen kysynnän kasvusta.

– Tavoitteena on löytää tiukkojen, yhdessä sovittujen reunaehtojen sisältä malli, jossa painottuvat perheiden hyvä arki, työllisyys, työelämän ja vanhemmuuden tasa-arvo sekä varhaiskasvatukseen osallistumisen lisääntyminen, Grahn-Laasonen sanoi.

Uudistuksessa ratkotaan muun muassa sitä, miten isät saataisiin käyttämään nykyistä suurempi osa perhevapaista ja toisaalta sitä, miten äidit saataisiin nopeammin työelämään lapsen syntymän jälkeen.

STT:n tietojen mukaan kotihoidon tukeen on tulossa porrastus lapsen iän mukaan. Toisin sanoen tukea ei jatkossa saisi samaa määrää siihen asti, kun lapsi täyttää kolme vuotta, vaan se pienenisi tätä aiemmin. Se, missä kohtaa tuki pienenisi, on vielä auki.

Porrastuksesta ei ole tulossa rahallisesti valtavan suurta, sillä hallituksen asettamien reunaehtojen mukaan lasta on voitava jatkossakin hoitaa kotona 3-vuotiaaksi.

Perhevapaauudistuksen on määrä tulla voimaan vuonna 2019.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS: Suvi Lindén hälytettiin kuolleen liikemiehen huoneeseen aamiaiselta – valepoliisit kuulustelivat ex-ministeriä

    2. 2

      Työnantajansa pakastimesta kuristettuna löytynyt Joanna, 29, palasi kotiin puuarkussa – ”Pyysin tyttäreltäni, ettei hän lähtisi”

    3. 3

      Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

    4. 4

      Naisleijonien kiusaamisongelmat yhä kuuma aihe – Noora Räty: ”Naisille ei voi puhua kuin miehille”

    5. 5

      Suomen ankkurilta Lari Lehtoselta mainio letkautus Ylelle viestin ratkaisuvaiheesta

    6. 6

      ”Kuka tuo setä on?” – 2-vuotiaan hämmästynyt kysymys rikkoi leppoisan pysähtyneen tunnelman rintamamiestalon keittiössä

    7. 7

      Kuolleen koiranpennun kohtalo ei ollut sitä, mitä omistaja väitti – lääkäri hoksasi pöyristyttävän totuuden

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Suvi Lindénin Ugandan-matkassa vielä paljon epäselvää – Mitä ex-ministeri teki liikemiehen mukana, ja kuka kaiken maksoi?

    10. 10

      Sairastunut Ristomatti Hakola koki yhden elämänsä surkeimmista herätyksistä – ”Silloin havahduin vasta ensimmäistä kertaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    2. 2

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    3. 3

      Pentti Matikainen löysi Matti Nykäsen vetämässä kovaa treeniä aamuyöllä Calgaryssa 1988 – ”Kyllä se havahdutti”

    4. 4

      Riitta-Liisa Roponen perusteli kohtalokasta ratkaisuaan Ylellä – Harri Kirvesniemi: ”Ihmettelen sitä suuresti”

    5. 5

      Suosittu radioääni vaikeni Radio Suomessa

    6. 6

      Jennifer Anistonin ja Justin Theroux’n kohuerosta tihkui kiusallista lisätietoa lähipiiristä – ”Liian monet tajusivat, mitä on tekeillä”

    7. 7

      Pilvi Hämäläiseltä yllättäen rohkea Putous-tyyli – tv-kulisseissa otettu kuva lumoaa Instagramissa: ”Too Sexy”

    8. 8

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    9. 9

      Tällaista reaktiota olympiavoittajalta on tuskin nähty koskaan – kuva 30 sekuntia maaliintulon jälkeen kertoo oleellisen

    10. 10

      Matkustajilta karu kuvaus perheriidan pilaamasta risteilystä Suomessa rakennetulla laivalla: ”Helvetillinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    2. 2

      ”Kuka on tuo pieni poika huoneessasi?” 4-vuotiaan hyytävä kysymys sai videopuhelun toisessa päässä olleen äidin niskavillat pystyyn

    3. 3

      71 kuoli lentoturmassa Venäjällä – ministeriö listasi 3 mahdollista syytä traagiselle onnettomuudelle

    4. 4

      Enni Rukajärveltä napakka vastakuitti mitalisijalta pudonneen norjalaisen kitinään

    5. 5

      Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    6. 6

      Norjalaisvalmentajalta katkeraa puhetta Enni Rukajärven pronssilaskun pisteistä – ”Moni muukin on samaa mieltä kanssani”

    7. 7

      Sambatanssijan stringit putosivat kesken kulkueen – yritti korjata tilannetta salamavalojen räiskeessä

    8. 8

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    9. 9

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    10. 10

      Suomen ampumahiihtäjät räväyttivät uransa parhaat sijoitukset! IS seurasi sunnuntain olympiatapahtumia

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS: Suvi Lindén hälytettiin kuolleen liikemiehen huoneeseen aamiaiselta – valepoliisit kuulustelivat ex-ministeriä

    2. 2

      Työnantajansa pakastimesta kuristettuna löytynyt Joanna, 29, palasi kotiin puuarkussa – ”Pyysin tyttäreltäni, ettei hän lähtisi”

    3. 3

      Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

    4. 4

      Naisleijonien kiusaamisongelmat yhä kuuma aihe – Noora Räty: ”Naisille ei voi puhua kuin miehille”

    5. 5

      Suomen ankkurilta Lari Lehtoselta mainio letkautus Ylelle viestin ratkaisuvaiheesta

    6. Näytä lisää