Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

Matkatoimiston lupauksista huolimatta Kanarialle juuttuneet suomalaiset ovat edelleen lentokentällä, josta lapsi vietiin sairaalaan nestehukan vuoksi. Matkustajan mukaan tilanne on ollut välillä uhkaava.

19.1.2018 5:15

Las Palmasista Kanarian saarilta Ouluun palaamassa olleiden suomalaisten keskiviikkona alkanut lentohelvetti jatkui edelleen varhain perjantaiaamuna, vaikka matkanjärjestäjä TUI lupaili lennon olevan lähdössä aiemmin yöllä.

Vaimonsa ja tyttärensä kanssa lentokentällä koko edellisen päivän ja yön viettänyt Olli-Pekka kertoi neljän jälkeen aamulla Suomen aikaa, että matkustajiin kuuluva pikkulapsi jouduttiin hakemaan ambulanssilla kentältä hoitoon ilmeisesti nestehukan vuoksi.

– Kuivunut lapsi on lähdössä sairaalaan. Paikallinen lääkäri on tuossa hoitamassa, mies kertoo puhelimitse Ilta-Sanomille.

Hän arvioi lapsen iäksi 1-2 vuotta.

Lapsen sairaalaan viemisen vahvistaa myös naispuolinen matkustaja, joka ei halua nimeään julkisuuteen. Hänen mukaansa sairaalaan on lähtenyt lentokentältä jo useampikin henkilö.

Lääkäri saapui yöllä Las Palmasin lentokentälle.

Ilta-Sanomien haastattelema suomalaismies kertoi aiemmin samana yönä, että useat kentällä odotelleista lapsista olivat oksennelleet yön aikana, joka voisi viitata jonkinlaiseen tarttuvaan vatsatautiin.

– Noin kymmenen lasta on nyt oksentanut, täällä on epidemia, hän sanoo.

Miehen mukaan terminaalissa nyt jo noin 14 tuntia odotelleet matkustajat eivät ole myöskään saaneet koko aikana kunnon ruokaa.

Kaikkiaan alkuperäisestä lähtöajasta on jo kulunut lähes 40 tuntia. Alun perin lennon piti lähteä kohti Oulua keskiviikkona kello 13.30.

Kahden aikaan aamuyöllä TUI:n viestintäpäällikkö kertoi Ilta-Sanomille, että matkustajien lastaus koneeseen olisi juuri alkamassa. Matkustajien mukaan tästä ei ollut vielä aamuviideltäkään mitään merkkejä.

– Meille on jo kymmenen tunnin ajan luvattu, että kone lähtee tunnin päästä. Tämä jatkuu ja jatkuu, Olli-Pekka sanoo.

Hänen mukaansa tilanne matkustajien ja henkilökunnan välillä on ehtinyt välillä kiristymään äärimmilleen, mutta paikalla oleva kokenut matkaopas on onnistunut rauhoittelemaan matkustajia.

– Täällä meinasi lähteä mopo käsistä kokonaan. Oli ihan uhkaava tilanne.

Osa matkustajista vaatii nyt matkatavaroitaan pois koneesta, joka seisoo lentokentän huoltoalueella, kertovat molemmat haastatellut matkustajat. Parinsadan matkustajan joukossa on lapsiperheiden lisäksi ikäihmisiä, ja osa on pakannut tärkeät lääkkeet ruumaan meneviin laukkuihin.

– Porukka alkaa olla kapinassa ja he haluavat tavaransa pois koneesta. Tuossa 50-60 ihmistä vaatii matkatavaroitaan heti, koska he haluavat päästä hotelliin nukkumaan, hän kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?