”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

Matkatoimiston mukaan Kanarialle jumiin jääneet suomalaiset olivat pääsemässä kotimatkalle aamuyöllä.

TUI-matkatoimiston logolla varustettu lentokone.

19.1.2018 2:47

Gran Canarian Las Palmasista Ouluun suunnanneen lennon viivästyminen yli vuorokaudella sai suomalaismatkustajat raivostumaan matkanjärjestäjälle, kertoo lentokentällä perheineen jumissa oleva matkustaja.

TUI:n lomalennon oli määrä nousta ilmaan keskiviikkona kello 13.30 iltapäivällä. Torstain ja perjantain välisenä yönä kahden aikaan parinsadan matkustajan ryhmä odotti edelleen joko koneen lähtöä tai paluuta hotellimajoitukseen, jossa he olivat viettäneet edellisen yönsä.

– Täällä ollaan kentällä edelleen. Minkäännäköistä varmuutta ei edelleenkään ole, lähdetäänkö lentämään vai hotellille. Nyt on kulunut tasan tarkkaan 36 tuntia siitä ensimmäisestä lähdöstä, kertoo perheensä kanssa mukana matkalla oleva Olli-Pekka, joka haluaa esiintyä vain etunimellään.

Oululainen Minna Kemppainen kertoi aiemmin torstaina, että matkustajille oli kerrottu lentokoneen teknisestä viasta. Olli-Pekan mukaan paljon muuta tietoa matkustajille ei tarjottu.

– Tänään TUI jätti meidän aivan oman onnemme nojaan, sitä mieltä ovat muutkin. Puoli tuntia sitten tänne tuli kokenut matkaopas joka on saanut tilannetta rauhoitettua. Mutta mihinkään kysymyksiin ei edelleenkään saa vastausta, hän ihmettelee.

Lukijan ottaman valokuva Las Palmasin kentällä odottavista matkustajista.

Ryhmään kuuluu Olli-Pekan mukaan vanhuksia ja pieniä lapsia, jotka ovat olleet kentällä noin 12 tuntia. Hän kertoo oman perheensä olevan aivan kunnossa, mutta sanoo parin vanhuksen pyörtyneen ja nälkäisten lasten voivan pahoin.

– Muutama ihminen täällä on saanut sairauskohtauksia. Neljä-viisi lasta on oksennellut, täällä on jonkinlainen epidemia. He ovat olleet koko päivän täällä lentokentällä ilman kunnon ruokaa.

Matkustajat eivät Olli-Pekan mukaan ole saaneet koko viivästyksen aikana yhtään kunnon lämmintä ateriaa vaan lähinnä sämpylöitä.

– Toiseen hotelliin menneet saivat ilmeisesti aamulla lämmintä ruokaa. Mutta ranskalaiset ovat olleet parasta mitä me olemme saaneet.

Matkanjärjestäjä: lento on lähdössä

TUI-matkanjärjestäjän viestintäpäällikkö Pauliina Pajunen kertoo kahden jälkeen aamuyöllä Suomen aikaa, että lento olisi vihdoin pääsemässä lähtemään.

– Tietojeni mukaan koneeseen nousu on alkamassa tai jo alkanut, hän sanoo.

Lupauksesta huolimatta mukana olevan matkustaja kertoo Ilta-Sanomille, että puoli neljältä aamulla ryhmä ei ole edelleenkään päässyt koneeseen tai hotellille vaan odottaa edelleen kentällä.

Pajunen vahvistaa lennon viivästyksen johtuneen teknisestä viasta ja pahoittelee asiakkaiden pitkää odottamista lentokentällä.

Matkustajan kuvailemista lasten vastavaivoista Pajusella ei ollut tietoa. Hänen mukaansa matkustajien ruokailusta on pyritty huolehtimaan.

– Kun lentoa ei eilen ole pystytty lentämään, on asiakkaat viety hotelleihin ja siellä on ollut lounas. Tänään taas kun lentokentälle on tultu ja lento on viivästynyt lisää, on asiakkaille annettu 15 euron kuponkeja ruokaa varten. En osaa kommentoida, onko siellä ollut myynnissä mitään lämmintä, Pajunen kommentoi.

Juttua muokattu 19.1. klo 3.31.: Lisätty tieto, jonka mukaan lento ei ollut perjantaina kello 3.30 mennessä päässyt vieläkään lähtemään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?