Kotimaa

Pyry ja Lumi saapuivat uuteen kotiinsa – ähtäriläiset antoivat pandoille lämpimän vastaanoton

rac

Julkaistu:

Ähtäriläisten odotus palkittiin, kun pandapari torstai-iltana saapui uuteen kotikaupunkiinsa. Torilla ja kaupungin läpi kulkevan pääkadun varressa oli tuhansia ihmisiä hurraamassa ja taputtamassa kuljetusautoille, jotka ajelivat poliisisaattueessa Ostolantien läpi.

– Olen koko elämäni asunut Ähtärissä, mutta ikinä en ole nähnyt torilla näin paljon väkeä, ihmetteli kansanedustaja Mikko Savola. Hän tapasi pandat livenä Kiinassa ja sai jopa ruokkia pandaherra Pyryn juuri ennen muuttomatkaa.


– On se komea poika, ja hyvin sille ruoka maistui.

Savola suuntasi Pandakarnevaalista kotiin valmistautumaan iltajuhlaan, johon osallistui myös Kiinasta saapunut delegaatio.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yleisö pääsee ihmettelemään pandoja vasta kuukauden kuluttua, lauantaina 17.helmikuuta. Savolan mukaan avajaispäivän liput ovat menneet kuin kuumille kiville.

Kaupunki tarjosi karnevaalikansalle suuren päivän kunniaksi kahvit, mehut ja munkit, jotka kuitenkin loppuivat jo kättelyssä. Kahvia oli keitetty 120 litraa ja munkkeja hankittu 1000 kappaletta. Onneksi sentään kettukarkkeja riitti.

– Tämä väkimäärä yllätti täysin, kahvipisteen naiset päivittelivät.

Ohjelmassa oli tanssi- ja lauluesityksiä, puheita sekä letkajenkkaa. Torin laidalle oli tehty hienoja panda-aiheisia jääveistoksia ja lasten pandapiirustukset koristivat juhlatilan, tyhjilleen jääneen kaupan, Vanhan Nallen seiniä.

Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Elina Pusaa kävi vastaanottamassa Ähtärin uudet asukkaat Helsingissä asti.

– Tuntui niin hienolta ja konkreettiselta nähdä pandat. Kolme ja puoli vuotta tätä asiaa on meillä valmisteltu.

Pusa on sitä mieltä, että Ähtäri on pandoille paras mahdollinen paikka, sekä sijaintinsa että eläinten hyvän huolenpidon kannalta.

– Meillä mennään pandojen hyvinvointi edellä.

Hän myöntää, että pandoihin liittyy suuri taloudellinen riski.

– Mutta mitään ei saa jos ei ota riskiä.

Jahka pandat ovat kotiutuneet Ähtäriin, tulee ehkä vauvauutisten vuoro. Pusaan mukaan sosiaalisessa mediassa on jo ehdotettu nimiä tulevalle pandavauvalle.

– Semmoisia lumihenkisiä nimiä, hän nauroi.

Pandakarnevaaliin osallistunut eläkeläinen Anja Hakala toivoi, että Ähtäri saisi mahdollisimman paljon hyvää irti pandoista. Hän itse on asunut Ähtärissä 19 viime vuotta.

– Olen viihtynyt täällä niin, että päivääkään en ole muuttoa katunut. Uskon, että myös pandat viihtyvät.


– On paikallisista ihmisistä kiinni, miten hyvin pandoja pystytään hyödyntämään:vieraat pitää ottaa vastaan lämpimästi. Toivotaan, että kunnan talous kohenisi pandojen myötä, Hakala mietti.

Minea Krappe ja Erja Hyvönen odottelivat pandakuljetuksen saapumista lastensa kanssa. Pandahypetys on Krappen mukaan alkanut Ähtärissä varsinaisesti vasta viime päivinä.

– Tänään sitten piti koko aamupäivä seurata pandojen saapumista netistä. Oli se hieno hetki, kun näki niistä vilauksen.


Eläkeläinen Kalervo Rantala nautti ihmispaljoudesta ja kansainvälisestä tunnelmasta Ähtärin torilla.

– Tämä on ähtäriläisille suuri tapahtuma. Näin kansainvälistä touhua ei täällä ole ennen nähty. Pandat ovat pelkästään myönteinen asia, ja onhan niillä valtava mainosarvo Ähtärille ja koko Etelä-Pohjanmaalle, tuumasi Rantala, joka ei voi käsittää pandoihin liittyvää kritiikkiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt