Pertti

Kotimaa

Iso pelastustehtävä Sipoonrannassa – taksikuski huomasi jäihin vajonneen miehen

Julkaistu:

Mieshenkilö vietiin loukkaantuneena sairaalahoitoon lauantaina illalla. Pelastuslaitokselta oli paikalla viisi yksikköä.
Pelastuslaitos pelasti jäihin vajonneen miehen Sipoonrannassa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus sai hälytyksen tapahtumapaikalle ennen neljää iltapäivällä.

Päivystävä palomestari Toni Nurmivaara Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta sanoo, että taksikuski oli havainnut jäihin vajonneen miehen ja hälyttänyt apua.

– Pintapelastaja sai henkilön nopeasti ylös, Nurmivaara sanoo.

Mies vietiin palomestarin mukaan loukkaantuneena sairaalahoitoon. Nurmivaara ei halunnut ottaa kantaa pelastustehtäviin johtaneista syistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Potilas on lähetetty jatkohoitoon. Kyllä siinä yleensä kylmettyy, kun veden varaan joutuu tällaiseen vuodenaikaan.

Palomestari muistuttaa, ettei eteläisimmässä Suomessa ole tällä hetkellä mitään asiaa jäille.

Paikalle hälytettiin viisi pelastuslaitoksen yksikköä Sipoon, Porvoon ja Keski-Uudenmaan asemilta. Paikalle hälytettiin myös Sipoon alueen sopimuspalokunta ja lääkärihelikopteri.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Moni Gmail-käyttäjä yllättyi: Ikävä löytö lähtevien postien kansiossa

  2. 2

    Anniina, 22, voitti Idolsin ja katosi pian julkisuudesta – kertoo nyt, mitä tapahtui ohjelman kuvausten jälkeen: ”Paljon on kasvettu lyhyessä ajassa”

  3. 3

    Eläkeläismies lähti avuksi purjehdukselle: Kertoo joutuneensa keskelle perhehelvettiä, jonka uhri oli 5-vuotias poika – vanhemmille syytteet

  4. 4

    Aviciin vanhemmat kommentoivat poikansa kuolemaa ensi kertaa – koskettava kirje julki

  5. 5

    Yksi maan ahkerimmista peltipoliiseista käräytti kuskin – ylinopeussakko mitätöitiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tällainen on Aviciita piinannut vakava sairaus – voi iskeä jo rankasta kertajuomisesta

  2. 2

    Stand up -koomikko vitsaili Sara Siepin työstä tv:ssä – Roope Salminen raivostui: ”Mitä v****a sä tiedät?”

  3. 3

    Temptation Island -Eveliinan Instagram-video sytytti someraivon – rasistinen sana oli liikaa: ”En edes halua kuulla mitään anteeksipyyntöä”

  4. 4

    Näyttelijä Liisa Paatso on kuollut

  5. 5

    Minttu menetti työmarkkinatuen kun hänet haastettiin todistajaksi oikeuteen – näin vastaa Kela

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

  2. 2

    Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

  3. 3

    Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

  4. 4

    Sini Ariellin päässä pimahti kesken hääpäivän – pilasi koko juhlan käytöksellään: vasta sulhasen hiljainen itku hääyönä havahdutti

  5. 5

    Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

  6. Näytä lisää