Heikki, Henna

Kotimaa

Komentaja osti Puolustusvoimien kortilla kiireissään Bossin puvun, kalsarit ja kengät – joutui oikeuteen

Julkaistu:

Oikeus
Helsingin hovioikeus antoi perjantaina ratkaisunsa asiassa, joka alkoi Puolustusvoimien palveluksessa työskentelevän komentajan epäonnisesta lentomatkasta lokakuussa 2014.
Komentaja palasi virkamatkalta Kööpenhaminasta Helsinkiin torstai-iltapäivänä 23. lokakuuta 2014. Heti laskeutumisen jälkeen kävi ilmi, että hänen matkalaukkunsa oli kadonnut. Matkalaukussa olivat miltei hänen kaikki vaatteensa ja lompakkonsa.

Koska hänen oli oltava seuraavana päivänä Ranskassa edustamassa Suomea eri maiden puolustusvoimien yhteisessä foorumissa, hän päätti hätäpäissään käyttää Puolustusvoimien maksuaikakorttia.

Hän osti kortilla vaatteita hieman yli tuhannella eurolla. Muun muassa miesten kävelykengät, kolmet alushousut ja Boss Black -puvun.

Virkamatkansa aikana hän sairastui ja sai korkean kuumeen. Siksi hän käytti taksia tavanomaista tiheämmin ja matkusti juna-asemallekin taksilla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Syytteet niskaan

Puolustusvoimien ohjeen mukaan maksuaikakorttia on lupa käyttää vain virka- ja työtehtävien hoitamiseen.

Edelleen Puolustusvoimien ohjeen mukaan virkamatkustuksessa taksin käyttö ilman erityisen painavaa syytä – esimerkiksi julkisen liikenteen lakkoa – ei ole korvattavissa, jos ulkomailla lentokentän ja kaupungin välillä on nopea ja toimiva junayhteys.

Komentaja rikkoi kolmattakin ohjetta: hän varasi itse majoituksen hotels.comin kautta, vaikka ohjeen mukaan hotellimajoitus pitäisi varata sopimusmatkatoimiston kautta.

Komentaja sai syytteet maksuvälinepetoksesta ja palvelusrikoksesta. Koska kyseessä oli upseeri, asia eteni suoraan hovioikeuden ratkaistavaksi.

Tuomio: Palvelusrikos, ei rangaistusta

Puolustuksekseen komentaja kertoi maksaneensa vaatteet heti itse, kun sai niistä laskun. Puolustusvoimatkaan ei vaatinut hänelle rangaistusta maksuvälinepetoksesta.

Hovioikeus katsoikin, että vaikka Puolustusvoimien maksuaikakorttia ei ole oikeus käyttää yksityisten ostosten tekemiseen, kysymys oli työtehtäviin liittyneestä kiireellisestä ja ylivoimaisesta tilanteesta. Syyte maksuvälinepetoksesta hylättiin. Niin ikään katsottiin, että taksin käyttö oli ollut komentajalle välttämätöntä.

Hotellivarauksen kohdalla oikeus kuitenkin katsoi, että käyttämällä hotels.comia komentaja jätti noudattamatta Puolustusvoimien ohjetta ja syyllistyi täten palvelusrikokseen.

Koska kyseessä oli yksittäinen ja vähäinen virhe, josta ei aiheutunut Puolustusvoimille vahinkoa, hovioikeus ei antanut palvelusrikoksesta rangaistusta.

Hovioikeus antoi asiassa ratkaisunsa tänään perjantaina.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  2. 2

    ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

  3. 3

    HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

  4. 4

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  5. 5

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  6. 6

    Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

  7. 7

    Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

  8. 8

    Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

  9. 9

    Friederike-myrsky kylvänyt tuhoa Euroopassa – hurrikaanitason tuulet tappaneet ainakin yhdeksän

  10. 10

    Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  4. 4

    Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

  5. 5

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  6. 6

    Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

  7. 7

    Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

  8. 8

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  9. 9

    Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

  10. 10

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  4. 4

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  2. 2

    ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

  3. 3

    HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

  4. 4

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  5. 5

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  6. Näytä lisää