Kotimaa

Kati Tervon kolumni: Irti minusta

Julkaistu:

Kolumni
Eniten pistää vihaksi seksuaalisessa häirinnässä sen räikein muoto. Se kohdistuu alaikäisiin. Heidän itsesuojeluvaistonsa ei ole kehittynyt. He eivät ymmärrä törkeyksiä (vaikka ovat tietysti ymmärtävinään) eivätkä sitä, ettei heidän tarvitse alistua fyysisen koskemattomuuden loukkaukseen. Tunnemuisti on pitkä. Haava saattaa jäädä arpeutumatta.
Syksyn #metoo-kampanja sai ajattelemaan seksuaalisen häirinnän muotoja ja yleisyyttä, sitä kaikkea brutaalia käytöstä, missä ihminen käyttää asemaansa väärin.

Omia muistoja nousi pintaan. Kesäkuussa 1971 haravoin Espoon kaupungin kesäsiirtolassa. Olin 16-vuotias. Äitini oli järjestänyt kesätyöpaikan kaupungin puisto-osastolta. Ryhmäämme kuului kolme, kaksi muuta miehiä. Toisen kanssa minut vietiin autolla kesäsiirtolan nurmikenttiä haravoimaan päiväksi. Toinen mies taisi pitää rokulia.

Päivä oli kaunis ja haravointi eteni sovitussa järjestyksessä lounastaukoon. Meillä oli omat eväämme niin kuin aina. Oli jännittävää kuunnella tauoilla ukon ronskeja ja värikkäitä juttuja. Sillä kertaa juttulärvi vaikeni. Ukko työntyi äkkiä minuun kiinni ja alkoi hönkiä päälleni. Sysäsin hänet pois, jouduin käyttämään voimaa ja juoksin hädissäni kauemmaksi. Lääppijä lähti perääni ja huuteli, etten nyt pienistä hermostuisi. Tajusin pian, etten voinut juosta loputtomasti. En edes tiennyt tarkalleen, missä päin olimme. Raivosin ukolle, ettei hän saisi tulla askeltakaan minua lähemmäksi.

 

Lääppijä lähti perääni ja huuteli, etten nyt pienistä hermostuisi.

Lopputyöpäivä meni sumussa ja haravanvarressa. Kotona kerroin äidille, etten menisi enää seuraavana päivänä töihin. Enkä menisi enää koskaan. Äiti pyysi minua harkitsemaan. Minun oli pakko kertoa, mitä oli tapahtunut. Äiti ymmärsi hankalan tilanteen ja soitti aamulla puolestani, etten tulisi enää töihin. Sitä en muista, kertoiko hän syytä. Ehkä hän sanoi, että töissä oli sattunut jotain ikävää. Saiko ukko moitteita? Ehkä ei.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jälkeenpäin oli vaikea käsittää ukon aikeita. Kuvitteliko hän, että olisi voinut käyttää minua hyväkseen siellä linnunlaulun keskellä? Tapaus yököttää vieläkin. Näen hänen harvat, tupakasta ruskeat hampaansa, kuulen käheän naurun ja tunnen minuun kajonneet kourat.

Tuolloin olin jo naisen näköinen, mutta henkisesti keskenkasvuinen. Tytöillä ja pojilla kestää vuosia kypsyä seksuaalisesti. Heidän ruumiinsa ja viettinsä saattavat olla valmiita, mutta psyyke ei. Se on juuri se ikäkausi, jolloin meidän täysikäisten pitäisi suojella heitä, myös heiltä itseltään.

Ulkonäöllä voi viestittää väärää signaalia. Liian varhain. Pitääkö kymmenvuotiaan meikata ja pukeutua kuin äiti. Minusta ei. Naiseksi ehtii kyllä kasvaa.

Teinivuosistani on aikaa. Koulussa kyllä tiedettiin ja vaistottiin, ketkä olivat menettäneet neitsyytensä tai poikuutensa. Monilla meistä oli hätä kasvaa aikuiseksi. Kun tuokin, niin kyllä minäkin. Omaa ääntä ei kuulla siinä elämän kuhinassa. Seksikokeiluissa saattoi saada vammoja eikä ollut ennenkuulumatonta, että tytölle tehtiin abortti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ranskalainen näyttelijä Catherine Deneuve (teiniässä hän oli minusta maailman kaunein nainen) on liki sadan muun kulttuurialan ranskattaren kanssa sitä mieltä, että #metoo-kampanja on villiintynyt miesvihaksi ja uhkaa seksuaalista vapautta. Vaaransa siinä on. Aina kun tabu kohoaa päivänvaloon, aletaan yleistää. Syyttömät leimataan, tässä tapauksessa syyttömät miehet.

On erinomaisen tärkeää, että seksuaalisesta häirinnästä puhutaan. Siihen syyllistyvät jotkut miehet. Ei koko miessuku.

Kirjoittaja on kirjailija ja perheenäiti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt